Iltapäivälehden kyselyssä toimittaja halusi tietää, mitä kansalainen tekisi 90 miljoonan lottovoitolla. Kansalainen vastasi: ”Perustaisin ihmistenhoitolaitoksen, jossa olisi tarvittava määrä hoitohenkilökuntaa, siellä olisi hyvä olla potilaiden ja siellä olisi hyvä työskennellä työntekijäin. Ja joka viikko, joku toimittaja kertoisi jossakin lehdessä, että Suomessa on olemassa yksi paikka, joka toimii siten, kun ihmistenhoitolaitoksen tulee toimia.”
Ajatella, jos tuossa laitoksessa olisi akuuttivastaanotto, jonne kansalaiset hakeutuisivat silloin, kun äkillinen vaiva heille iskisi. Jos vallan hullusti olisi käynyt, kaartaisi pihaan ambulanssi, josta huonosti voiva kansalainen kärrättäisiin taitavien akuuttilääkärien tutkittavaksi. Lääkärillä ei olisi takanaan 20 tunnin työvuoroa, vaan hän olisi juuri aamulla töihin tullut ja innostunut työstään, jossa eri erikoisalojen erikoislääkäreitä tarvittaessa konsultoiden tutkittaisiin ja hoidettaisiin akuutisti sairastuneita. Potilaan ajantasaiset tiedot lääkityksestä ja aiemmista tutkimuksista olisivat heti nähtävillä tietotaululla sängyn päässä, koska kaikki ihmistenhoitolaitoksen tiedot kirjautuvat samaan järjestelmään.
Jos neurologiselta vaikuttava vaiva ei ensiapupoliklinikan alkututkimusten perusteella selviäisi, potilas siirrettäisiin osastolle, jossa häntä tutkisivat yhteistuumin sisätautilääkäri, neurokirurgi ja kutsuttaisiinpa paikalle psykiatrikin, jotta tilanteeseen vaikuttavat asiat saataisiin laaja-alaisesti selvitettyä. Aloitettaisiin hoitotoimet, joiden yhtenäisyyttä ja ajanmukaisuutta valvoisivat laitoksen asiantuntijalääkärit. Heidän tehtävänään olisi myös arvioida kriittisesti uusinta tutkimustietoa ja sen merkitystä laitoksen hoitolinjoihin. Kun potilaalle olisi tulossa operatiivinen toimenpide, tekisi jatkohoitoon perehtynyt lääkäri yhteistyötä operatöörin kanssa. Jo ennen leikkausta suunniteltaisiin, miten hyvä hoitotulos ja kansalaisen paluu työelämään varmistetaan aktiivisella kuntoutuksella.
Monisairaan ihmisen tullessa ihmistenhoitolaitoksen osastolle, olisi hoidossa mukana yleislääkäri, joka tuntisi potilaan omalta ihmistenhoitolaitoksen vastaanotoltaan. Hänen tehtävänsä olisi huolehtia potilaansa perussairauksien hyvästä hoidosta ja elämäntilanteen huomioimisesta laitosjakson aikana. Hän keskustelisi osastonlääkärien kanssa hoitolinjoista ja realistisista tavoitteista potilaansa kokonaistilanne tuntien. Saatettaisiinpa näiden keskustelujen perusteella päätyä siihenkin, ettei potilaan kärsimystä turhilla hoidoilla pitkitetä, vaan hän voisi siirtyä ihmistenhoitolaitoksen saattohoito-osastoon, jossa riittävä kivunhoito ja hyvä kuolema olisi turvattu.
Onneksi eivät kuitenkaan kaikki ihmistenhoitolaitokseen saapuvat potilaat olisi huonokuntoisia, vaan heitä saapuisi myös ei-kiireelliselle vastaanotolle. Siellä kokeneet hoitajat ottaisivat kansalaisen vastaan, tekisivät arvion tarvittavasta avusta ja ohjaisivat potilaansa tarvittaessa vaikkapa alkoholiongelmien osastolle, haavojenhoitopolille tai lastenhoito-ohjeita saamaan, kukin tarpeensa mukaan. Useimmat osastot toimisivat mainiosti hoitajien, sosiaalityöntekijöiden ja muiden oman alansa ammattilaisten voimin. He huolehtisivat myös erilaisiin sairauksiin liittyvien lupalappujen ja todistusten kirjoittamisesta ja varmistaisivat kansalaiselle sosiaalietuudet silloin, kun hän olisi niihin oikeutettu. Lääkärit keskittyisivät potilaiden tutkimiseen ja diagnostiikkaan sekä hoidon suunnitteluun.
Kun tällä laitoksella vielä olisi toimiva tietojärjestelmä ja hyvä johtaja, palkittaisiin se vuosittain Suomen parhaana työpaikkana.
Johanna Rellman
Kirjoittaja on neurologian erikoislääkäri, joka on kiinnostunut erikoislääkärikoulutuksesta.
Kuva: Laura Vesa
