Hollywoodin elokuvaväki on tänä vuonna lakkoillut poikkeuksellisen laajasti. Näyttelijöitä on palkkakysymysten ohella huolettanut oikeus esittämiinsä hahmoihin: onhan kuolleita tähtiä jo tuotu takaisin valkokankaalle digitaalisesti. Käsikirjoittajat taas vaativat takeita, ettei heidän työtään korvata tekoälyllä. Kaavamaisen viihteen maailmassa huoli voi olla perusteltu.
Tekoäly on ollut viime aikoina kahvipöytäkeskusteluiden ykkösaiheita. Kuka tahansa on päässyt itse testaamaan, miten suuri kielimalli kirjoittaa rakkausrunon ja laatii siitä pyynnöstä vielä punk-version. Tai millaisia uskottavan rakeisia öisiä mustavalkokuvia kuvageneraattori tuottaa syötteestä ”paavi riistakamerassa”. Päällimmäinen tunne on hämmästys. Jokin on muuttumassa väistämättä.
Palataan vuoteen 1930. Taloustieteilijä John Maynard Keynes ennusti esseessään, että teollisuusmaiden elintaso nousisi seuraavan sadan vuoden aikana 4–8-kertaiseksi. Lisäksi keskimääräisen työviikon pituus laskisi 15 tuntiin, paranisihan työn tuottavuus jatkuvasti. Keynesin ensimmäinen ennustus osui hämmästyttävän tarkasti oikeaan. Se toinen taas… no.
Suomalaista keskustelua ohjaa kuitenkin yhä Saarijärven Paavon perintö.
Vaikka tuottavuus on moninkertaistunut, juuri kukaan ei ole vapautunut työn ikeestä. Monet alat perustuvat yhä ihmistyölle siinä kuin sata vuotta sittenkin. Helpon elämän mahdollistavat tuotannontekijät ovat yhä harvojen käsissä, eivätkä edes nämä superrikkaat välttämättä osaa levätä.
Osasyy on, että tuottavuuden ohella kuluttamisen mahdollisuudet ovat kasvaneet. Tulotasosta huolimatta tapaamme verrata itseämme muihin. Vähempään kuin naapurilla on vaikea tyytyä, joten töitä on paiskittava.
Suhteemme työelämään on yhä konservatiivinen. Työpaikalla tulee näyttäytyä viitenä päivänä viikossa, kahdeksan tuntia päivässä, vaikka on viitteitä, ettei tämä ole optimaalista. Kun kuutisenkymmentä brittiyritystä kokeili viime vuonna nelipäiväistä työviikkoa puolen vuoden ajan, niiden johtajista valtaosa raportoi tuottavuuden säilyneen ennallaan mutta henkilöstön hyvinvoinnin kohentuneen ja vaihtuvuuden vähentyneen. Yrityksistä yli 90 % päätyikin jatkamaan lyhennettyä työaikaa.
Tuottavuudesta kiinnostuneet saattavat tuntea Parkinsonin lain, jonka mukaan työ laajenee täyttämään sille osoitetun ajan. Aitoa tehokkuutta olisi hoitaa työt nopeammin pulkkaan, jotta voi nauttia pidempään niiden hedelmistä. Suomalaista keskustelua ohjaa kuitenkin yhä Saarijärven Paavon perintö. Jos lähtökohta on, että raaka työ on itsessään jaloa ja tavoiteltavaa, toisenlaiset ajatukset on helppo lytätä haihatteluna.
Uudet teknologiat voivat muuttaa työelämää suuresti.
Uudet teknologiat voivat muuttaa työelämää suuresti. Vaikka niiden turvallisuuteen ja eettisyyteen liittyvät ongelmat on syytä selvittää huolellisesti, ne antavat mahdollisuuden harkita ihmisten ja koneiden työnjakoa kriittisesti.
Mitkä osat terveydenhuollon prosesseista ovat automatisoitavissa?
Missä voimme edelleen toteuttaa vahvuuksiamme ihmisinä: kohdata empaattisesti, kyseenalaistaa, suunnitella parempaa?
Tärkeäksi koettua ihmistyötä, olipa kyse hoitajista, journalisteista, tutkijoista tai taiteilijoista, on syytä arvostaa – myös rahallisesti – vaikka teknologia näyttäisi tarjoavan halpoja vaihtoehtoja.
Mitkä osat terveydenhuollon prosesseista ovat automatisoitavissa?
Keynesin sadan vuoden aikaikkuna sulkeutuu pian. Ehkä ihmisten on aika nousta barrikadeille ja vaatia koneita hoitamaan osansa siitä, minkä ne osaavat parhaiten. Samalla voimme vetää rajat sille, minkä haluamme säästää koneiden ylivallalta. Harva tahtonee maailmaa, jossa työttömät taiteilijat lakaisevat katuja, robotit tuudittavat vanhuksia, lääkärit uupuvat tietokonetta palvellessaan ja koneet kirjoittavat runoja.
Kirjoittaja on terveydenhuollon erikoislääkäri, joka ei kävele, jos voi juosta.
Kolumni on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
