Elämän tärkeistä kysymyksistä keskustellaan vuosikymmenestä toiseen.
Pohtiessani tämän päivän kirjoitukseni teemaa päätin palata 10 vuotta sitten aiheenani olleeseen kirjoitukseeni eutanasiasta.
Samaan aiheeseen palataan, koska se on tärkeä ja maailma muuttuu kiihtyvällä vauhdilla muokaten samalla arvomaailmaamme. Koska ihmisen kokonaisuus koostuu biologisten, psykologisten ja sosiaalisten tekijöiden yhteydestä, tulisi eutanasiasta keskusteltaessakin huomioida tämä kokonaisuus.
Käytän esimerkkinä kipua, joka on ominta osaamisaluettani ja koska kivun tutkimus on merkittävästi edistänyt oireiden kokemisen ymmärtämistä ja niiden hoidon kehittämistä. Kipu on myös tärkeimpiä syitä eutanasiatoiveiden taustalla.
Kipuviesti
Lääkäriliiton eutanasiaan liittyvässä kyselyssä asetettiin fyysiset oireet ja psykiatriset sairaudet eri lokeroihin. Fyysinen oire ei kuitenkaan ole koskaan pelkästään fyysinen, koska sen merkitys on psykososiaalisessa kokonaisuudessa hyvin erilainen eri ihmisillä.
Viesti kudosvauriosta (nosiseptio) muuttuu kivuksi vasta, kun aivot ovat tehneet siitä tulkintansa: mistä kipu aiheutuu, onko kipu viesti jostain vaarasta, onko tämä sitä tavallista kipua joka tulee ja menee vai onko tämä kuolemaksi, hoituuko kipu kuten aiemmin vai tuleeko tämä kipu olemaan vielä kamalampaa kuin edellisellä kerralla, miten pääsen kivusta eroon, mistä saan apua, tuleeko takaisinsoitto sairaalasta koskaan, miten minun käy kun hoitopaikka on satojen kilometrien takana, miten läheiseni jaksavat, pystynkö maksamaan hyvän hoidon.
Aivojen tulkinnan seurauksena kipuviesti joko voimistuu tai heikkenee. Kokeellinen tutkimus, joka on hyödyntänyt myös PET- ja fMRI-kuvantamista, on osoittanut aivoista selkäytimeen laskeutuvien ratojen merkityksen kivun säätelyssä kuin myös antanut tietoa näiden ratojen välittäjäaineista.
Pelko, epätoivo, ristiriitainen tieto, luottamuksen puute ja ahdistus aktivoivat kipua voimistavia laskevia ratoja.
Luottamus, usko ja toivo oireen lievittymisestä puolestaan vähentävät nosiseption aiheuttamaa kipukokemusta. Ihmisten kyky aktivoida näitä ratoja vaihtelee riippuen mielialasta, psyykkisestä rakenteesta ja perimästä.
Kipu ei ole ainoa oire, jossa edellä manituilla tekijöillä on merkitystä. Tarjotun tiedon, kognitiivisten prosessien ja ehdollistumisen vaikutusten tutkimuksessa (kutsutaan myös ”lume”-ilmiön tutkimukseksi) sama ilmiö on todettu myös esimerkiksi ventilaatiovajauksessa.
Oxfordin yliopiston tutkijat osoittivat, että annettu tieto sisäänhengitysilman hiilidioksidipitoisuudesta vaikutti koehenkilön kokeman hengenahdistuksen määrään.
Astmaatikoilla tehty tutkimus osoitti, että akupunktio, lumebronkodilaattori ja oikea bronkodilaattori lievittivät potilaan kokemaa hengenahdistusta tilastollisesti merkitsevästi seurantaan verrattuna.
Fyysisellä oireella on yhteys
Fyysisellä oireella on aina psykososiaalinen yhteys.
Näkemys eutanasian oikeutuksesta liittyy vahvasti yhteiskunnan muutoksiin. Mielipiteet ovat 10 vuodessa liberalisoituneet monella elämän osa-alueella.
Ihmisen liskoaivo ei ole kuitenkaan kehittynyt, ja se polkee edelleen mahdollisen neokorteksilla tapahtuneen kehityksen alleen. Tästä ovat järkyttävänä esimerkkinä Euroopassa käytävä naapurimaamme aiheuttama hyökkäyssota kuten myös Gazan kriisi. Tuhansia ihmisiä kidutetaan ja tapetaan edelleen vain muutaman sadan kilometrin päässä maastamme.
Voiko ihmisen kykyyn pidättäytyä eutanasian käytöstä vääriin tarkoituksiin luottaa tänäkään päivänä?
Panostuksen paikka
Mielestäni meidän kannattaisi panostaa siihen, mitä voimme terveydenhuollon osalta tehdä vaikeasti sairaan potilaan biospsykososiaalisen tilanteen parantamiseksi.
Tämä edellyttää psykososiaalisen tuen saatavuutta kaikille sitä tarvitseville, korkeatasoista erikois- ja perusterveydenhuoltoa, toimivia hoitopolkuja ja ennen kaikkea pysyvää ja luottamuksellista hoitosuhdetta.
Tänä päivänä ihmiset pelkäävät sairastumista, koska eivät usko saavansa hoitoa tai hoivaa sitä tarvitessaan.
Lääketieteen opetukseen tarvitaan myös lisää opetusta ihmisen biopsykososiaalisen kokonaisuuden ymmärtämiseksi. Tätä tietoa tulisi myös käyttää terveyspalveluja suunniteltaessa ja rahoitettaessa.
Elimistö toimii lopulta biologian, sähkön ja kemian voimalla, mutta ihmisen psyyke, usko ja yhteiskunta vaikuttavat siihen voimakkaammin kuin mitä nyt oletamme. Tämä tulisi muistaa myös eutanasiaa käsittelevässä keskustelussa.
Kirjoittaja on LKT, professori emerita ja tutkimusjohtaja Helsingin yliopistossa.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivulla.
