Vuoden alussa on kiva tähyillä tulevaa. Valtava joukko ihmisiä ahertaa mitä erilaisimmissa toiminnoissa paremman, kestävän maailman puolesta. Se lämmittää mieltä ja luo valtavasti toivoa! Meitä ympäristöstä ja planetaarisesta terveydestä kiinnostuneita lääkäreitäkin on koko ajan enemmän. Ilmastohätätila on julistettu ja se tarkoittaa toimintaa. Muun muassa kevään kuntavaaleissa voimme vaikuttaa siihen, että asioista päätetään ihmisen ja ympäristön terveys edellä.
Olen riippuvainen maapallon hyvinvoinnista, olen osa sen ekosysteemejä. On aika vaikuttavaa pysähtyä sen äärelle: tuntea oma pienuuteni ja koko elämän hauras, mutta vahva ihmeellisyys sekä yhteyteni koko muuhun luontoon. Olen myös täysin riippuvainen läheisimmistä ihmisistäni. Joka päivä opettelen, että saankin olla. Jostain syystä sisäinen automaationi puskee käsitystä, että pitäisi olla itsenäinen, riippumaton, omillaan pärjäävä - ja tiedän, etten ole tämän harhani kanssa ollenkaan ainoa.
Mikä saa meidät ja ympäristön voimaan hyvin? Ihminen on sopeutunut, suorastaan tarkoitettu liikkumaan aktiivisesti luonnonympäristöissä ja tarkkailemaan valppaasti ympäristöään. Ihmisellä on olennaisen tärkeä kiintymyssuhteen muodostamisen tarve ja turvallisen laumaan kuulumisen tarve. Meillä on tarve olla vuorovaikutuksessa ja saada peilata oman mielemme sisältöä toisten kanssa.
Miten hyvin nuo ihmisen tarpeet toteutuvat yhteiskunnassa? Entä omassa elämässä? Pelkään, että kuluttava elämäntapa, kiire ja monimutkaiset kognitiiviset prosessit vievät aivan liikaa tilaa noilta olennaisilta tarpeilta.
Mikä auttaisi pääsemään näiden olennaisten tarpeiden äärelle? Minusta on vaikeaa pehmentää itseäni sisältä ja sallia herkkyys ja riippuvaisuus muista. Mutta mitä muita vaihtoehtoja meillä on?
Mietin mihin oma vaikutusvaltani ulottuu ihmisenä ja lääkärinä. Miten hyvän ihmiselämän perusedellytyksiä voidaan auttaa toteutumaan?
Minusta yksi mahdollinen utopia on yhteiskunta, jossa rauhallista läsnäoloa ja mentalisoivaa asennetta eli empaattista kiinnostusta omaan ja toisen mieleen, on tarjolla riittämiin kaikille. Sitä on tarjolla lääkärin vastaanotolla, mutta myös muualla. Näin toisen ihmisen olkapäästä tukea saadakseen ei tarvitse potea oiretta, jotta olisi oikeutettu jonottamaan pääsyä ammattilaisen puheille.
Mentalisoiva asenne tuottaa laajassa mielessä turvallisuutta ja kykyä ulottaa huolenpitoa myös oman piirin ulkopuolelle. Mietin, mikä auttaa kääntämään yhteiskunnan suuntaa kohti kestävää hyvinvointia, kokonaisvaltaisesti kestävää ja ympäristön kanssa sopusointuista elämäntapaa. Ajatukseni kääntyy siihen, että ilman riittävää psyykkistä turvallisuutta ja sosiaalista kestävyyttä meillä ihmisillä ei oikein voi olla voimavaroja pitää huolta maapallosta. Toisaalta, koko maapallosta huolta pitävä yhteiskunta tarjoaa empatiaa myös yksilöilleen.
Haluaisin aloittaa siitä, mihin vaikutusvaltani juuri nyt ulottuu. Siihen, että lapsilla olisi riittävän pienet ryhmäkoot, riittävästi turvallisia aikuisia lähellään ja perheille tarjolla arjen apua. Että jokaisella olisi pääsy monimuotoiseen lähiluontoon. Että empatia ja mentalisoiva asenne nousisivat keskeisiksi välineiksi ihmisten vuorovaikutuksessa. Näihin minä voin vaikuttaa, ja haluan vaikuttaa esimerkiksi tulevissa kuntavaaleissa. Tehdään se yhdessä!
Hanna Rintala
Kirjoittaja on LL ja Lääkärin sosiaalinen vastuu ry:n ilmasto- ja ympäristövastaava sekä Facebookin ilmastolääkärit-ryhmän perustajajäsen.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
