Minkä muunlainen suomalainen voi olla kuin epäluuloinen synkistelijä? Ensin se odottaa villapaita päällä, räntäsateessa ja lampun valossa, että tulisi kesä, aurinkoista ja lämmintä. Sitten tulee kesä. Pilvistä, koleaa ja märkää.
Suomalainen avaa sääennusteen ja ilahtuu, kun huomisen kohdalla paistaa aurinko. Avaa kohta uudelleen, ja auringon tilalla on kaksi pisaraa, joilla hyinen koillistuuli piiskaa suomalaista. Ellei huominen satu olemaan ensimmäinen työpäivä loman jälkeen. Silloin porottaa.
Suomalainen laittaa villasukat jalkaan ja selviytyy kesästäänkin, mutta kyllä sää meihin jälkensä jättää.
Suomalaisten mollivoittoinen ja masentuneisuuteen taipuvainen kansanluonne on monen tekijän summa, mutta sää on tuskin niistä vähäisin. Ei niinkään se, miten vähän tai paljon milloinkin sattuu poutapäiviä, hellettä tai hyviä hiihtokelejä, vaan olosuhteiden loputon ja arvaamaton vaihtelevuus.
Suomalainen oppii pienestä pitäen olemaan luottamatta huomiseen. Jos tänään on mukava sää, huomenna tuskin enää on. Jos tänään kesäpäivä hellii kaikkia aisteja, nautintoa nakertaa tietoisuus siitä, ettei iloa yleensä kauan kestä. Tämä ei voi olla muokkaamatta asennetta elämään yleensä.
Sää pitää huolen siitä, että suomalaisen on vaikea rentoutua. Hyvän sään hetkistä on revittävä kaikki irti, koska ne tietää niin nopeasti ohimeneviksi. Stressitasot pysyvät herkästi punaisella, vaikka piti olla loma.
Meistä tulee pessimistejä. Pessimisti ei pety. Sillä asenteella kestää jopa Suomen säät.
Tiede tuo valaistusta ja jopa helpotusta ihmisen ongelmiin, mutta Suomen sää voittaa säätieteen 10–0. Meteorologit ovat kehittäneet epämääräisen kielenkäytön taiteeksi – enimmäkseen, lähes, verraten, pääosin, suurimmassa osassa, saattaa – mutta silti ennusteet menevät pieleen. Suomalainen ei voi sääennusteiden perusteella suunnitella yhtään mitään, ei juhlia ulkona enempää kuin pohjalaatan valuakaan. Ennusteet heittävät häränpyllyä monta kertaa päivässä, kunnes säätiedotus kertoo sen, minkä jokainen jo näkee omin silminkin, jos ulos kurkistaa.
Tällaista se on aina ollut. Sää on pukeutumiskysymys. Ei näillä leveysasteilla ole pakko asua.
Totta, ja omalaatuisella huumorilla olemme osanneet kuitata kurjimmatkin säät. Kuluvan kesän some-helmiin kuuluu aforismi ”Suomen kesä on hieno päivä”.
Ikävä kyllä ilmastonmuutos antaa ikuisuusaiheelle uutta särmää. Jos sääolot ovat jo tähän mennessä muokanneet meistä joka vuosi etelän aurinkoon vaeltavan mörököllikansan, entä sitten, kun pilvisyys ja sateisuus vain lisääntyvät, valo vähenee kesälläkin, eikä joulu- ja juhannussäätä erota toisistaan?
Ilmastonmuutoksen varjopuoliin voinee lisätä mielenterveydelliset vaikutukset. Jos niitä voisi mitata, mittari saattaisi hyvinkin näyttää suomalaisten jo nyt kärsivän ilmastonmuutoksen henkisistä seurauksista: väsymyksestä, stressistä ja ahdistuneisuudesta.
Sää kertoo ilmastosta iholle tulevan konkreettisella tavalla. Sangen monessa meistä viime vuosien kesäsäät tuntuvat herättävän arkisen harmin ohella huolta, jopa pelkoa.
Miltä teistä tuntuu? Ovatko tällaiset ajatukset yliherkkää reagointia vai onko teillä samanlaisia mietteitä? Onko ilmastonmuutos tälläkin tavoin kansanterveydellinen uhka ja jos on, mitä sille voimme muuta kuin yrittää ymmärtää?
Hannu Ollikainen
14.8. julkaistu blogikirjoitus Lääkärilehden verkkosivuilta.
