Suomalainen perusterveydenhuolto on häiriötilassa. Potilaan vaivoja hoitaa useampi yleislääkäri, eikä lääkäri tunne potilaastaan. Potilas taas ei luota lääkäriin, jota ei tunne. Pitkäaikainen hoitosuhde on poikkeus eikä normi.
Väestövastuujärjestelmä purettiin 2000-luvulla. Kun se tuli, tulokset hoidon laadun ja hoitoon pääsyn suhteen olivat alkuun erinomaisia. Mutta omalääkäreitä oli liian vähän, osa oli vaihtuvia tai vastavalmistuneita, ja väestöt kasvoivat liian suuriksi. Hoidon jatkuvuus revittiin lääkärien selkänahasta. Paluuta tähän malliin ei enää ole.
”Hoidon jatkuvuusmalli tarvitsee toteutuakseen sekä lainsäädännön että lisäresursseja.”
Elokuussa valmistui sosiaali- ja terveysministeriön tilaama ja Oulun yliopiston selvitystyöryhmän toteuttama Omalääkäri 2.0 -selvitys (11 Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2022:17. Hoidon jatkuvuusmalli. Omalääkäri 2.0 -selvityksen loppuraportti.). Siinä otetaan vahvasti kantaa hoidon jatkuvuuden palauttamiseen, ja uusi malli on nimetty hoidon jatkuvuusmalliksi. Taustalla on vahva tieteellinen näyttö.
Viime vuonna julkaistussa norjalaistutkimuksessa todettiin, että pitkäaikainen hoitosuhde perusterveydenhuollon omalääkäriin on yhteydessä vähentyneeseen päivystyspalvelujen käyttöön, vähentyneisiin sairaalaanottoihin ja vähäisempään kuolleisuuteen (22 Sandvik H, Hetlevik Ø, Blinkenberg J, Hunskaar S. Continuity in general practice as predictor of mortality, acute hospitalisation, and use of out-of-hours care: a registry-based observational study in Norway. Br J Gen Pract 2022;72:e84–e90.). Erot olivat suuria.
Tutkimusnäyttö on monipuolisesti vahvistanut hoidon jatkuvuuden hyödyt (33 Baker R, Freeman GK, Haggerty JL, Bankart MJ, Nockels KH. Primary medical care continuity and patient mortality: a systematic review. Br J Gen Pract 2020;70:e600–e611.). Potilastyytyväisyys lisääntyy, rahaa säästyy ja terveys paranee. Selitykseksi on esitetty sairauksien hoitotasapainon paranemista ja potilaan hoitoon sitoutumista, joihin parempi potilas-lääkärisuhteen jatkuvuus on tutkitusti yhteydessä (11 Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2022:17. Hoidon jatkuvuusmalli. Omalääkäri 2.0 -selvityksen loppuraportti.). On perusteltua väittää, että heikko potilas-lääkärisuhteen jatkuvuus tarkoittaa heikkoa perusterveydenhuollon laatua.
Norjassa potilaat listautuvat valitsemalleen omalääkärille ja neljä viidestä perusterveydenhuollon käynnistä kohdentuu samalle lääkärille. Omalääkärit työskentelevät yksityisinä ammatinharjoittajina 3–6 lääkärin yksiköissä 3–4 päivää viikossa. Moniammatillisuus on siellä kuitenkin huomattavasti vähäisempää kuin suomalaisessa terveyskeskuksessa (44 Hetlevik Ø, Gjesdal S. Personal continuity of care in Norwegian general practice: a national cross-sectional study. Scand J Prim Health Care 2012;30:214–21.).
Norjalaismalliin suora kopioiminen Suomeen ei ole ratkaisu. Hoidon jatkuvuusmalli ei ota suoraan kantaa omalääkäripalvelujen tuotantotapaan. Jonkinlainen listautumismalli, jossa kansalaiset voivat valita itselleen omalääkärin tai vaihtavat halutessaan järjestelmän osoittamaa omalääkäriä, on hyvin toteutettuna sekä potilaan oikeuksien että lääkärien työkuormituksen kannalta perusteltu.
Hoidon jatkuvuusmalli tarvitsee toteutuakseen sekä lainsäädännön että lisäresursseja. Henkilökohtaisesta hoidon jatkuvuudesta pitää säätää lailla, kuten hoidon saatavuudestakin. Perusterveydenhuollon nykyinen resursointi on selvästi riittämätöntä; tällä vuosituhannella osuus terveydenhuollon menoista on pudonnut vajaasta 20 %:sta alle 15 %:iin.
Perusterveydenhuollon lääkäreistä kaksi kolmesta on vaihtuvia koulutusvaiheen lääkäreitä ja vain kolmannes erikoislääkäreitä, vaikka suhteen pitäisi olla päinvastainen. Ilman pysyviä lääkäreitä ei ole hoidon jatkuvuutta. Hoidon jatkuvuusmalli tulee implementoida tavalla, jolla yleislääkärit saadaan houkuteltua toimimaan pitkäaikaisesti omalääkäreinä. Myös vastaanottopalveluissa pitää olla riittävästi henkilökuntaa.
Pidemmän aikavälin tavoite on, että jokaisella suomalaisella on omalääkäri. Siellä missä tämä ei ole lyhyellä aikavälillä mahdollista, tulee potilas-lääkärisuhteen jatkuvuus taata aluksi monisairaille ja moniongelmaisille, jotka todennäköisesti hyötyvät siitä eniten.
Tuomas Koskela
yleislääketieteen professori (tenure track)
Tampereen yliopisto
Juha Auvinen
yleislääketieteen professori
Oulun yliopisto
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla .
