Kyllä niin mieleni hyvitin, kun luin Meri-Lapin kuntien päättäneen Länsi-Pohjan keskussairaalan lähitulevaisuudesta. Mutta ei varmaan ollut kenellekään yllätys, että toimenpiteestä nousi pääkaupungissa ärtynyt älämölö.
Valtakunnan poliittinen johto ja heidän siipihenkilönsä tuohtuivat ennenkuulumattoman moniäänisesti ja harvinaisen yksimielisesti. Kuritonta sooloilua, sote-linjausten vastaista toimintaa, lähes maanpetos.
Mitä kauheaa oli tapahtunut? Meri-Lapin kuntien demokraattisesti valitut luottamuselimet olivat tehneet lakeja noudattaen ja toimivaltansa rajoissa päätöksen omassa asiassaan.
Miksi? Maan hallitus toisensa jälkeen on vatuloinut saamatta aikaan uskottavaa ja ymmärrettävää sote-uudistusta. Edes tulevan toimintamallin perusperiaatteet eivät ole vahvistuneet, linjojen kirkastumisesta puhumattakaan. Kansalaisia huolestuttaa terveydenhuoltonsa tulevaisuus, joten kuntapäättäjät ovat kantaneet vastuutaan.
Mitä seurasi? Olisi voinut kuvitella, että valtioneuvostosta ja eduskunnasta olisi pikapikaa koottu turkislakkilähetystö, joka olisi noussut junaan – koska se ei olisi mahtunut yksityiskoneeseen. Valtuuskunta olisi matkustanut Meri-Lappiin kysymään, miten te saitte sen aikaan. Ihan oikean päätöksen. Kuinka te ette juuttuneet vuosikausiksi jappasemaan ja iteroimaan? Samoja poliittisia puolueitahan te edustatte.
Se olisi ollut hyvä kysymys.
Sen sijaan hallitus sai poikkeuksellisen tarmonpuuskan raahata äkkiä asetuksellinen uusia betoniporsaita estämään vastaisuudessa vastaava vallaton vallankäyttö. Odotatte kärsivällisesti hallituksen saavan pakkansa kasaan – tai itkette ja odotatte.
Hallituksen primitiivireaktio paljasti ainakin sen, että Meri-Lapin ratkaisu osui kipeään paikkaan. Koira älähti, kun kalikka kalahti, mutta turhautumat purkautuivat väärään osoitteeseen. Nöyrän itsetutkiskelun sijasta ministerit ja heidän puolueensa kiiruhtivat syyllistämään ne, jotka panivat toimeksi.
Tässä ei ole tarkoitus eikä mahdollista ottaa kantaa siihen, kuinka hyvä tai huono Meri-Lapissa syntynyt päätös ulkoistaa keskussairaala lopulta on. Sitä ei tiedä kukaan. Paljon riippuu siitä kuinka taitavasti aiottu sopimus osataan rakentaa. Kun vastaavaa ei ole koskaan ennen tehty, varmaa on ainoastaan, että osaamista puuttuu kaikilta sopijapuolilta.
Voi käydä hyvin tai huonosti, kaikille tai joillekin. Tarkka huoli on pidettävä siitä, että joustokohta on yksityisen toimijan kate. Jos yksityinen yritys pystyy tuottamaan laadulliset, määrälliset ja inhimilliset kriteerit täyttävää palvelua voitollisesti, jää mietittäväksi vain, mihin tuo voitto-osuus on aikaisemmin uponnut. Jos yritykselle koituu tappioita, niiden kattamisen ei pidä enää olla sairaanhoitopiirin veronmaksajien vaan yrityksen omistajien vastuulla.
Ollakseen vetovastuussa maailman tekoälykkäimmäksi pyrkivästä kansakunnasta hallituspuolueet ovat käsittämättömän kovapäisiä. Ne eivät opi edes omista virheistään.
Jyrki Kataisen hallitus sulki itse itsensä mottiin jo ennen kuin oli päässyt vallanpidon alkuun. Kokoomus julisti, että on tehtävä rankka kuntauudistus. Demarit julistivat, ettei eläkeuudistusta saa tehdä. Näihin ensin kuihtui ja lopulta Alexander Stubbin aikana mätäni hallituksen toimintakyky.
Entäs nyt? Kokoomus vaatii ehdottomasti valinnanvapautta, keskusta maakuntauudistusta. Eikä tuloksia synny.
Vaikuttaisi alkeelliselta poliittiselta taidolta hoksata, että ehdottomuudet ovat ansoja itselle ja vipuja vastapuolille. Kaikesta pitää voida neuvotella, jos haluaa saada asioita sovittua. Kynnyskysymyksillä voi saada ääniä, mutta ne menevät hukkaan.
Hannu Ollikainen
Lääkärilehden blogi 22.11.2017
