Eteisessä on seitsemät kengät, joista neljät on mustia aikuisten kuomia.
Jaaha, minkähänlaiseen seurueeseen olen tulossa. Astun vähän myöhässä luokkaan, sillä työpäivä venyi ja olin aluksi menossa kaiken kukkuraksi väärään paikkaan.
Esittelykierroksen aikana mietin, että yhdet kasvot näyttävät etäisesti tutuilta. Epäilen, että töistä, joten lakkaan hakemasta muistikuvia sen enempää.
"Ruuhkavuosien myllyssä ja paikkakuntien vaihtuessa harrastukset vain jossain vaiheessa jäivät."
Täällä hän ei ole potilas ja minä en ole lääkäri, vaan molemmat ovat naisia, joilla on laatikot täynnä vanhoja villapaitoja ja pöytäliinoja, joista luovan ompelun kurssilla voi tehdä jotain uutta.
Totean, että näytämme kaikki olevan varsin erilaisista taustoista, mutta saumurin ääreen päästyämme olemme ihan samanlaisia kiroillessamme huonosti mennyttä saumaa tai katkennutta neulaa.
Minun harrastushistoriani on se hyvin tavallinen tarina. Ruuhkavuosien myllyssä ja paikkakuntien vaihtuessa harrastukset vain jossain vaiheessa jäivät.
Säännöllinen viikoittainen harrastus minulla on tainnut olla viimeksi 10 vuotta, kaksi lasta ja kaksi paikkakunnanvaihtoa sitten, kun tanssin vielä flamencoa. Kohti susirajaa muuttaessa tätä lajia ei enää löytynyt, enkä löytänyt sopivaa uutta, joten sekin jäi.
Helppo karsia
Epäsäännöllisiä harrastuksia ja lyhyempiä kokeiluja on ollut monenlaisia. Liikuntaa olen vielä pari vuotta sitten harrastanut paljon, mutta yksikseni ja siten epäsäännöllisesti, joten siitä on ollut helppo karsia, kun on alkanut väsyttämään. Sen huomaa kyllä vaa’alla käydessä – ensimmäisen ylilääkärivuoden saldo on kymmenen kiloa.
Lasten siirtyminen päiväkoti-iästä kouluikään on muuttanut perheen harrastusprofiilia ja viikon aikataulutusta radikaalisti. Jokin muskari kerran viikossa ei vielä paljon arjen aikataulutusta haitannut, mutta kilpailevan joukkueen neljät treenit viikossa pistävät suunnittelemaan arkea ihan eri tavalla: kuka syö mihinkin aikaan ja mitä, kuka ehtii heittämään lapsen kolmelta alkaviin treeneihin.
Viikon superpäivänä keskiviikkona esikoisella on kahdet treenit, kuopuksella yhdet ja puolisolla yhdet. Minun tehtäväkseni jää logistiikka. Hallilla odotellessa voi näppärästi naputella rästiepikriisejä työkoneella tai osallistua sairaalapalvelujen johtotiimin kokoukseen.
Arjessa haastetta tuottaa totta kai myös kahden päivystävän lääkärin aikataulut. Viimeisen vuoden aikana olen suunnitellusti päivystänyt selvästi vähemmän kuin aiemmin, mutta tehnyt puolestaan 1–2 kertaa viikossa muilta vapaaksi jääneitä vuoroja. Synkronoitu sähköinen kalenteri on ollut elinehto jo yli kymmenen vuotta, ja sinne merkataan välillä omatoimiset hiihtolenkitkin, jotta arki pyörisi.
Kunnioitan muiden harrastuksia
Työvuorolistojen tekijänä oppi kunnioittamaan toisten ihmisten harrastuksia.
Aloitteleva listantekijä sai suunnitella epähuomiossa ihan miten päättömät päivystysputket tahansa, mutta palautetta tuli vain, jos oli laittanut tiistain kuorotreenien päälle päivystysvuoron. En silloin nuorena lääkärinä tätä ehkä vielä ymmärtänyt, mutta monelle se parin tunnin harrastus kerran viikossa voi olla se voimanlähde, jolla pyörii koko loppuviikko.
Kun oma jaksaminen alkoi loppuvuodesta selvästi murentua, moni ympärilläkin tunnisti asian ja käski keventämään kalenteria. Minä tein juuri päinvastoin – hankin sinne lisää täytettä.
Aloitin uudelleen juuri ennen koronaa hetken aikaa kokeilemani muodostelmaluistelun ja ilmoittauduin luovan ompelun kurssille. Nyt minulla on kaksi kertaa viikossa hetket, jolloin en murehdi, mistä löydän seuraavaan yöhön päivystäjän tai tämän vuoden budjetista 0,3 miljoonan euron kiristykset tai miten ne lapsen esiintymisasun strassit pitikään liimata. Mietin sisäkaaria ja ulkokaaria, kolmosia ja valssihyppyjä tai pipon kaavan sijoittelua vanhalle villapaidalle, jotta kuvion saisi näyttävimmin esille.
Kuomien luokse poistui kahden ja puolen tunnin jälkeen voimaantunut tiimi, joka oli onnistunut tavoitteissaan osa huonommin, osa paremmin.
Osa oli saanut jostain vanhasta luotua uuden käyttökelpoisen vaatteen tai muun tuotoksen, osa harjoittelukappaleen, josta voi seuraavalla kerralla lähteä työstämään jotain pienempää ”hiiri kissalle räätälinä” -sadun tyyliin.
Aina ei tarvitsekaan onnistua.
Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivulla.
