Hajuaistia voi kuntouttaa

Hajuaisti antaa meille tietoa kemiallisesta ympäristöstä, mutta ennen kaikkea mahdollistaa ruoasta ja juomasta saadun nautinnon. Kielen makureseptoreiden välityksellä maistamme perusmaut makean, happaman, suolaisen ja karvaan. Syödessä ja juodessa hajut kulkeutuvat nenän ilmavirtauksen lisäksi myös retronasaalisesti ja siten aistimme makujen hienot vivahteet. Osa hajuista aktivoi kolmoishermon vapaita hermopäätteitä, jolloin hajut tuntuvat polttavina ja pistävinä.

Viime vuosina hajuaistin merkitys elämän laadun osatekijänä on korostunut. Yhtä lailla hajuaistia tarvitaan työssä. Jos se puuttuu, työntekijä voi altistua vaarallisille yhdisteille, eikä kokkina toimiminen fine dining -ravintolassakaan voi olla menestyksellistä.

Hajuaistin menettänyttä potilasta on tuettava tapahtuneen hyväksymisessä. Jos hajuaisti on hävinnyt lopullisesti, tulee potilaan kiinnittää erityistä huomiota moniin turvallisuuteen liittyviin asioihin, esimerkiksi ruokatarvikkeiden säilytykseen, henkilökohtaiseen hygieniaan ja siivoukseen.

Nobelistit selvittivät hajuaistin toiminnan

Amerikkalaiset tutkijat R. Axel ja L. B. Buck saivat v. 2004 Nobelin palkinnon hajuaistin toimintamekanismin selvittämisestä. He löysivät 1 000 erilaista geeniä, jotka tuottavat vastaavat hajureseptorityypit. Hajuhermosolut uusiutuvat säännöllisesti, erilaistuen hitaasti jakautuvista kantasoluista. Uusiutuminen vähenee iän ja sairastettujen tulehdusten myötä.

Hajuaistin huonontumisen tai häviämisen taustalla on useimmiten ylähengitystieinfektio, nenäpolypoosi tai ikääntyminen. Pään trauma, neurodegeneratiiviset sairaudet, synnynnäinen hajuaistin puutos, endokriiniset sairaudet, nenän ja kallonpohjan leikkaukset, kurkunpään poisto, altistuminen lääkkeille tai toksiineille tai idiopaattinen syy voivat olla myös syynä. Kallon etukuopan pohjassa sijaitseva kasvain on har­vinainen.

Todennäköisyys hajuaistin palautumiselle infektion jälkeen on 35–67 % ja trauman jälkeen 10–40 % muutoksen vaikeusasteesta riippuen (1).

Onko sitten niin, että hajuaistin tutkiminen voikin aiheuttaa potilaalle vain ylimääräistä huolta?

Voi olla, että hajuaisti on ollut jo ennestään huono ja vasta flunssan jälkeen potilas on ­alkanut kiinnittämään siihen huomioita. Ylähengitystieinfektion jälkeen ohjattu hajuharjoittelu voi parantaa ennustetta, ja parantuneet testitulokset voivat kannustaa hajuharjoittelun jatkamiseen. Huoli voi myös helpottua, jos selviää, että hajutestin tulos on ikätasoon verrattuna normaali, vaikka aisti koettaisiinkin heikentyneeksi.

Hajuharjoittelun avulla eteenpäin

Hajuaistipotilaan tutkimisessa anamneesi selvittää usein hajuaistin huonontumisen syyn. Nenän tähystyksen ja hajutestin lisäksi tehdään tarvittaessa kuvantamistutkimuksia. Selvästi ylähengitystieinfektioon liittyvään hajuaistin häviämiseen ei kuvantamista tarvita.

Euroopassa käytetään Sniffin’ Sticks -hajutestiä. Seulontatestissä testataan hajun tunnistamista. Laajennetussa testissä mitataan hajukynnys, hajun tunnistus ja hajun erottelu (2).

Mitään täsmähoitoa ei hajuaistin palauttamiseksi ole, vaikka tutkimusta tehdään paljon. On kuitenkin havaittu, että hajuharjoittelu voi saada hajuaistin toipumaan paremmin silloin, kun taustalla on infektion aiheuttama hajuaistin alenema. Jonkin verran hyötyä harjoittelusta voi olla myös silloin, kun taustalla on trauma.

Hajuharjoittelu tulee aloittaa alle vuoden ­kuluessa hajuaistin menettämisestä. Hajuharjoittelussa haistellaan kolme kuukautta säännöllisesti neljää eri tuoksua ja kolmen kuukauden jälkeen vaihdetaan neljään uuteen tuoksuun.

Lyhytkestoinen toistuva hajualtistus mahdollisesti auttaa hermosolujen uudistumisessa ja lisää hajureseptoreiden tuottoa. Kun 16 viikon hajuharjoittelun suorittaneita potilaita verrattiin niihin jotka eivät harjoitelleet lainkaan, harjoitelleista infektiopotilaista toipui 68 % ja traumapotilaista 33 %, harjoittelemattomilla luvut olivat 33 ja 13 % (3).

Toisessa tutkimuksessa 16 viikon harjoittelua verrattiin 56 viikon harjoitteluun. Hajuaisti oli parempi 56 viikkoa harjoittaneilla, mutta myös 16 viikon harjoittelulla saavutettu hajuaistin taso oli säilynyt (4).

Laajojen hajutestien käyttöä kannattaisi ­harkita yliopistoklinikoilla Suomessakin. Tästä olisi hyötyä sekä potilastyössä että tutkimuksessa.

Kirjoittaja:

Seija Vento

LKT, dosentti, korva-, nenä- ja kurkkutautien ja allergologian erikoislääkäri

HYKS, korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka

Suomen Lääkäriliitto, HYKS:n erva-alueen piiriylilääkäri

Kuva: Fotolia

Julkaistu Lääkärilehdessä 4/2019.