Kun asiakas ei enää olekaan kättelyetäisyydellä vaan erilaisten etämenetelmien päässä, lääkärin on pakko toimia kokonaan uudella työotteella. Itse olen tehnyt lääkärin työtä erilaisissa ammatillisen kuntoutuksen palveluissa sekä reaaliaikaisin menetelmin että ajasta ja paikasta riippumattomin keinoin.
Ensin mainittu tarkoittaa tiettyyn kellonaikaan sovittua videoneuvottelua potilaan kanssa. Kyseinen tapa lienee se yleisin lähestymistapa. Silloin potilaan ja lääkärin kohtaaminen muistuttaa pitkälti tavanomaista tapaamista. Lopulta terveyteen liittyvät oleelliset teemat kyllä hahmottuvat, ja toimintakyvystä (ja terveydestä laajemminkin) saa yllättävän hyvän kuvan, kunhan asiakkaan kanssa keskustelee huolellisesti ja paneutuen.
Ajasta ja paikasta riippumaton etäkohtaaminen puolestaan haastaa lääkäriä kokonaan uudella tavalla. Tätä testasimme Kelan kehityshankkeessa, jossa kohteena olivat ammatillisen kuntoutuksen tarpeessa olevat henkilöt (eAKSE).
Kävimme dialogia kuntoutujan kanssa verkkoympäristössä erilaisten keskusteluun virittävien ”sytykkeiden” ohjaamana. Vuorovaikutus muistutti vastaanoton sijasta sosiaalisen median kysymysten ja vastausten sekä ihmettelyn ja oivalluksen vuorovetoa. Etuna ajasta ja paikasta riippumattomassa kommunikaatiossa on se, että molemmat osapuolet voivat miettiä kysymyksiään ja vastauksiaan kaikessa rauhassa, ilman kiirettä ja aikapainetta.
Kuitenkin koukuttavin ja koskettavinkin kokemus syntyi siitä, että samassa ympäristössä olivat koko ajan paikalla sekä kuntoutuja että koko moniammatillinen työryhmä. Tämä avasi kokonaan uuden näkökulman moniammatilliseen yhteistyöhön. Asiakkaan kokonaistilannetta jäsennettiin samanaikaisesti yhdessä lääkärin, psykologin, sosiaalityöntekijän, ammatillisen ohjaajan ja tietenkin kuntoutujan kanssa.
Aloimme kutsua tätä vuoropuhelun mallia akvaarioksi. Siellä keskustelu polveili parhaimmillaan luontevasti teemasta toiseen. Vaikka kunkin omat vastuualueet olivat selvät, samanaikainen yhdessäolo teki kokemuksen uudenlaiseksi ja kiinnostavaksi. Turhilta päällekkäisyyksiltä vältyttiin ja asiakas sai parhaimmillaan tietoa käsittelyn alla olevasta teemasta useasta eri näkökulmasta. Välillä keskustelimme koulutuksesta, välillä kuntoutujan vahvuuksista, välillä tietenkin terveydentilasta ja jaksamisesta ja välillä erilaisista toimijuuden esteistä.
Tavallaan etämenetelmä loi kokonaan uudenlaisen yhteistyön muodon, vähän kuin vahingossa. Tätä emme osanneet ennakoida etukäteen. Emmekä ehkä osanneet siihen kunnolla valmistautuakaan.
Tälläinen toimintatapa on haasteellinen, sillä tuohan se omat – joskus sillä hetkellä vielä kypsymättömät ja ontuvatkin – näkökulmat saman tien kaikkien nähtäväksi. Luottamus omiin työkavereihin saa kokonaan uuden merkityksen. Toisaalta juuri tällaista työskentelyotetta jää sitten hankkeen jälkeen kaipaamaan.
Luovuuden puuskassa pohdin, pitäisikö akvaariomallia viedä astetta pidemmälle.
Haastavat, somaattisesti monisairaat, mielenterveysongelmia potevat ja erilaisista toiminnallisista oireista kärsivät potilaat ovat lääkärien vastaanotolla yleisiä. Usein samalla potilaalla on viitteitä kaikista näistä. Tällaiset potilaat haastavat nykyistä lääkärien sektoroitunutta ja usein yksilökeskeistä työtapaa. Tarvitsisimme kipeästi uutta erikoisalat ylittävää dialogia, jossa kaikki hoito-, terapia- ja kuntoutustahot olisivat samanaikaisesti mukana viemässä potilaan kokonaistilannetta eteenpäin. Voisimmeko jonain päivänä sukeltaa yhdessä potilaan kanssa kaikille yhteiseen akvaarioon?
Aika ei ole vielä välttämättä kypsä tällaiselle rajat ylittävälle, joustavalle ja nopealle yhteistyölle. Lisäksi syvään päätyyn sukeltaminen tuntuu ensi alkuun pelottavalta. Samalla se voisi olla todella hedelmällistä ja antoisaa. Uusi teknologia antaisi siihen avaimet jo nyt.
Kirjoittaja
Jari Turunen
Kuntoutuslääkäri, joka on ollut kehittämässä lukuisia ammatillisen kuntoutuksen palveluja ja joka on kiinnostunut oirekuvien historiasta.
Kuva
KuvaUljas Oy
Artikkeli on alun perin julkaistu Lääkärilehdessä 12.6.2019.
