Vallalla on kaksi toisilleen vastakkaista tavoitetta – yksilöllisyyden korostaminen ja ihmisten välisten erojen pienentäminen. Pohdin tässä jutussani jälkimmäisestä.
Koululaisten väliset erot oppimistuloksissa ovat kasvaneet samalla, kun keskimääräinen suoritustaso on laskenut verrattuna sekä aiempiin vuosiin että kansainvälisiin verrokkeihin.
Ongelmalle löytyi Helsingissä helppo ratkaisu: vähennetään hyvin pärjäävien lasten mahdollisuuksia hakeutua parempiin kouluihin, jolloin ero pienenee eikä huonosti pärjääville tarvitse etsiä vaikeammin saavutettavia ratkaisuja.
Tavoitteena pitäisi olla kaikkien oppimistulosten tai terveyden parantaminen, ei erojen pienentäminen.
Jotta perheen vaikutus oppimiseroihin vähenisi, kerrotaan koulussa lapsille, että on epäreilua pyytää apua vanhemmilta, koska kaikkien lasten vanhemmat eivät voi auttaa lapsiaan koulutehtävissä.
Suomalaisten väliset suuret terveyserot ovat myös suuri huolen aihe.
Helsingin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaankin on vastikään nimitetty uusi terveyserojen pienentämiseen tähtäävästä tutkimusohjelmasta vastaava apulaisprofessori.
Liikunnalla ja harrastuksilla on suuri merkitys niin ruumiin kuin mielen terveydelle.
Lapsiaan liikkumaan kannustavia ja erilaisissa harrastuksissa avustavia vanhempia syyllistetään nyt tästä, koska kaikkien vanhemmat eivät voi tarjota samaa lapsilleen.
Tärkeä tavoite, mutta väärä strategia
Samojen mahdollisuuksien tarjoaminen hyvään oppimiseen ja terveyteen on tärkeä tavoite, mutta sen saavuttaminen eroja pienentämällä on väärä strategia.
Tavoitteena pitäisi olla kaikkien oppimistulosten tai terveyden parantaminen, ei erojen pienentäminen.
Tasa-arvo ei tarkoita tasapäistämistä. Keskimääräisesti huonompi tulos pienemmällä vaihteluvälillä on huono tavoite niin yksilön kuin velkaisen maan näkökulmasta.
Perheellä on suuri merkitys lapsen terveydelle ja oppimistuloksille. Kannustava ja lapselleen rajat asettava vanhemmuus on arvokas voimavara, jota kaikilla lapsilla ei ole.
Pitäisiköhän velkaisen maan panokset koulutustason parantamiseen kohdentaakin oppimisympäristön lisäksi perheiden ja vastuullisen vanhemmuuden tukemiseen?
Voisiko koulut muuttaa oppituntien päätyttyä vanhemmuuden oppimis- ja tukikeskuksiksi? Koulut voisivat myös olla harrastuskeskuksia, joissa kaikilla lapsilla olisi mahdollisuus liikuntaan ja muihin harrastuksiin kuin myös elämässä tarvittavien käytännön taitojen oppimiseen.
Olen vanhassa yliopistokaupungissa arvioimassa varakkaan maan useiden miljoonien eurojen tutkimusrahoituspäätöksiä. Tutustuin eilen hankkeeseen, jossa selvitetään lapsuuden ja nuoruuden ajan vastoinkäymisten vaikutuksia aivojen toimintaan, mielenterveyteen ja laaja-alaiseen kipuun. Lapsuuden vastoinkäymisillä voi olla vakavat ja koko loppuelämään vaikuttavat seuraukset.
Lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen elämään. Se on myös koko yhteiskunnan etu.
Kirjoitta on LKT, professori ja Husin kipuklinikan ylilääkäri.
Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
