Normaalilta polipäivältä se näytti nopealla vilkaisulla edeltävänä iltapäivänä, kun erikoislääkäri lähti työpaikaltaan. Aamulla auto parkkiin, pieni pyrähdys loskassa ja viimassa lämpimän sairaalan suojiin. Kun työasu on päällä, ehtii juuri parahiksi nappaamaan kupillisen kahvia ollakseen klo 8.00 klinikan meetingissä.
Käydään läpi ajankohtaisia asioita. Sen verran selviää, että yksi erikoislääkäri on sairaana ja toinen on siirretty paikkaamaan vajetta muualle. Erikoislääkäri muistaa, että tänään on se päivä viikosta, kun kandeja tulee omaan yksikköön.
Klo 8.35 käydään läpi haastavia potilastapauksia. Tapauksia on vain kaksi mutta molemmat vaativat paljon miettimistä. Aloitetaanko uusi kallis lääke vai odotetaanko vielä seuraavaa pahenemisvaihetta. Toisella lapsipotilaalla on vaikea kotitilanne. Hän ei ole saanut määrättyjä lääkkeitä ja on viime yönä tuotu ambulanssilla huonossa kunnossa sairaalahoitoon.
Voiko lääkäri päivystää, jos hän ei ole ikinä nähnyt edes korvatulehdusta?
Klo 9.05 kello on liikaa. Kandit odottavat. Erikoislääkäri kiiruhtaa ja miettii, että hänen pitää ehkä ottaa pieneen huoneeseen polilleen nyt kaksi kandia opetukseen. Pärjätään kyllä. Osa opetussairaalan arkea. Kandeja onkin neljä. Erikoislääkäreitä on heitä varten yksi. Se ei toki ole heidän vikansa.
Tämä aamupäivä on se ainoa koko lääkiksen aikana, kun he saavat oppia tästä suppeasta spesialiteetista. Tehdään parhaamme – oli tilanne mikä hyvänsä. Käyntipotilaita seuravan 1,5 tunnin aikana on kolme. Ei paha. Erikoislääkäri kertoo kandeille muutaman sanan yleisesti työstään. Sovitaan, että potilaat katsotaan yhdessä. Aika ei riittäisi siihen, että jokainen tutkii lapsen erikseen.
Ensimmäinen potilas pyydetään sisään. Pienessä huoneessa on lapsi (potilas) – lisäksi äiti ja isä. Kandit sulloutuvat seinän viereen huoneen nurkkaan. Selviää, että yhteistä kieltä perheen kanssa ei ole. Tulkkitarve ei ollut etukäteen tiedossa. Isän veli osaa hieman suomea. Isä alkaa avaamaan videoyhteyttä puhelimestaan.
Klo 10.13 ensimmäinen potilas on saatu hoidettua. Seuraava potilas sisään. Aloitetaan pahoittelulla. Koska ollaan myöhässä. Ja koska meitä on niin paljon. Äiti on ymmärtäväinen. Vauva ei. Hänellä on nälkä. Erikoislääkäri on ehtinyt vetää ilmaa palkeisiin kysyäkseen vauvan voinnista. Oveen koputetaan. Erikoistuva lääkäri tarvitsee apua. Nyt. Hänen potilaansa vointi on mennyt äkillisesti huonoksi. Erikoislääkäri lähtee apuun.
Erikoislääkäri palaa polille. Ei uskalla katsoa kelloa, koska se on liikaa. Aloitetaan alusta. Vauvan suoli toimii silloin kun on sen aika. Onko hoitohuonetta missä voi pestä ja vaihtaa, kysyy äiti.
Erikoislääkärin puhelin soi. Terveyskeskuslääkäri kysyy, sopiiko konsultoida. Tietenkin. Kollegaa autetaan aina. Palataan vauvan asiaan. Puhelin soi. Vanhempi rouva kysyy aikaa luomileikkaukseen. Tämä oli neljäs vastaava soitto kahden päivän sisään. Selviää, että jonkun häiriön vuoksi erikoislääkärin suora puhelinnumero on mennyt järjestelmävirheen vuoksi väärään paikkaan yhteysnumeroksi. Erikoislääkäri alkaa soittelemaan puhelinkeskukseen ja selvittämään asiaa.
Kello lähestyy puoltapäivää. Aamupäivän potilasasioita odottaa hoitamistaan. Kandien kanssa on tärkeä käydä läpi ainakin muutama tärkeä akuuttihoitotilanteisiin liittyvä asia: ”Muista ainakin nämä päivystyksessä, niin pärjäät”. Monta asiaa jää opettamatta.
On helppo sanoa, että lisätäänpä lääkärikoulutusta.
Kysytäänpä: Haluatko olla se potilas, jolle lääkäri tekee ensimmäisen kerran toimenpiteen, jonka tekemisen kandi on ehkä kerran nähnyt takarivistä? Voiko lääkäri päivystää, jos hän ei ole ikinä nähnyt edes korvatulehdusta? Tuleeko joku potilaaksi gynen opetuspolille, kun kandeja on paikalla 14?
Kirjoittaja on Lääkäriliiton piiriylilääkäri (Taysin erityisvastuualue), dosentti sekä lastentautien erikoislääkäri.
Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
