Valkoinen takki on se, mistä lääkäri tunnetaan. Helma voi olla pitkä tai lyhyt, hihat kolme neljännestä tai sinne käärityt, kaulus pyöreää pystymallia tai käännetty lovikaululus. Taskuja kahdesta kolmeen, selässä istuvuutta lisäävä tamppi. Eri värejä on ehdotettu, valkoisessa on pysytty, tietenkin.
Tiedät puhuvasi lääkärin kanssa kun tunteet kuumenevat seuraavista aiheista: kuuluvatko napit auki vai kiinni? Voiko alla pitää valkoista paitaa? Palon todennäköisyys kasvaa helteiden tullen kun osa mieskollegoista yhdistää valkotakkiin shortsit.
Toisaalta tunnemme yhteenkuuluvuutta takerruttuamme jälleen kerran hihasta ovenkahvaan tai taskujen käännyttyä pikaisella vessakäynnillä ympäri levittäen kipukiekot ja refleksivasarat pitkin lattiaa. On tapahtunut minullekin, nyökkäilemme myötätuntoisesti.
Työasuamme ei voi millään muotoa kuvata käytännölliseksi. Silti emme muuttaisi siitä mitään.
Jokainen meistä muistaa, millaista oli vetää ensimmäistä kertaa ammattimme symboli päälle. Miten sitä tunsi samaan aikaan saavutuksen huumaa ja toisaalta pelkoa siitä, että joku erehtyisi luulemaan oikeaksi lääkäriksi.
Takin paino oli tuntuva. Aikaa myöten se keveni – joko kokemuksen lisääntymisen tai taskut täyttäneiden muistivihkojen vähenemisen myötä.
Reilun sadan vuoden ikäinen
Yhteinen matkamme ei ole kovin pitkä. Merkkinä puhtaudesta lääkärit ottivat valkoisen takin käyttöön leikkaussaleissa vuonna 1886. Ollakseen vain reilun sadan vuoden ikäinen, on identiteettimme kietoutunut asuumme vahvasti.
Valkotakki viestii edelleen paitsi puhtaudesta, myös luotettavuudesta ja korkeasta osaamisesta. Meille itsellemme kerros puuvillaa tarjoaa suojan ammattiroolin ja henkilökohtaisen minän välille.
Symbolina valkoinen takki on niin vahva, että se on kiehtonut myös muita ammattiryhmiä. Apteekkarien ja kemistien perinteet ovat kutakuinkin yhtä pitkät kuin omamme. Uudempaa aikaa edustavat tavaratalojen myyjät, jotka valkoisen takin voimalla vakuuttavat väsähtänyttä kansaa siloittavien seerumien voimasta.
Kosmetiikkaosastoilla kuitenkin näkee jotain, mitä meillä ei enää ole: myyjien takit ovat jämäköitä, muotoon leikattuja ja hyvin ommeltuja siinä missä omamme ovat hitaasti vaihtuneet pesuloissa kolmen koon unisex-malleihin, jotka eivät sovi kenellekään.
Potilaille valkoinen väri ehkä riittää merkiksi professiosta, mutta meille ammattilaisille keinokuituinen nepparisäkki kantaa omaa viestiään: teistä säästetään.
Leikkaukset, budjettivajeet, ostopalvelulääkärit, kriisi ja rahastus ovat värittäneet kuluneen syksyn keskustelua.
Vanhan viisauden mukaan jos huomaat olevasi kuopassa, lopeta kaivaminen. Vuosikymmeniä murennettua systeemiä ei korjata hetkessä, sen ymmärtävät kaikki, mutta vielä ei ole nähty loppua kaivuutöille.
Ajankohtaisesti palveluverkostoa karsitaan voimakkaasti katkaisten samalla suhteet työyhteisöön ja potilaisiin. Laskukaavat epäilemättä näyttävät henkilöstön siirtyvän paikasta toiseen, mutta pitovoima ei näy paperilla. Osa kollegoista tulee valitsemaan paikan, jossa jämäkät valkoiset takit odottavat siististi viikattuna kertoen: teihin panostetaan.
Vanhat symbolit häviävät ja uusia tulee tilalle. Harva meistä haluaisi enää tulla kuvatuksi vanhan lääkäriyden symbolin, pääkallon, kanssa. Ehkä vuosien kuluessa myös valkoinen takki väistyy. Ehkä tulemme poseeraamaan kuvaajille toimikortti kädessä. Ovenkahvaan tarttujaksi siitä ei kuitenkaan ole.
Kirjoittaja on Tamperelainen yrittäjälääkäri, jonka mielestä valkoista takkia ei voi käyttää shortsien kanssa.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivulla.
