Biisonit ovat tunnettuja siitä, että hiekkamyrskyn iskiessä ne eivät pakene kuten monet muut eläimet. Sen sijaan ne kääntyvät myrskyä kohti ja kulkevat sen läpi, ikään kuin tietäen, että näin myrskyn sisällä vietetty aika lyhenee. Biisoneiden käyttäytymistä käytetäänkin usein vertauskuvana sille, miten tulisi toimia vastoinkäymisissä tai rohkeutta vaativissa tilanteissa.
Hyvinvointialueilla hiekkamyrsky jatkuu. Epärealistinen taloustilanne, muutokseen liittyvät kipuilut, mediassa luodut mielikuvat ja väestönkehityksen aiheuttamat haasteet saavat hiekan kirvelemään silmissä. Vaikka työrauhaa muutokselle on pyydetty ja lupailtu, keskustelu hyvinvointialueiden tulevaisuudesta jatkuu taukoamatta, mikä lisää epävarmuutta ja venyttää myrskyn kestoa.
Henkilöstön ja talouden kestävyysvajeen ratkaisuksi on toistuvasti ehdotettu nykyisten alueiden vähentämistä tai sairaalaverkoston supistamista. Näiden suuruuden ekonomiaan perustuvien ratkaisujen kyseenalaistaminen koetaan usein tosiasioiden kieltämisenä, eikä vaihtoehtoisia ratkaisuja juuri etsitä.
Rajansa kaikella
Ymmärrän kyllä suuruuden ekonomian periaatteet, kuten skaalaedut ja mahdollisuudet erikoistuneen henkilöstön tehokkaampaan käyttöön, asiantuntemuksen kehittämiseen, teknologiaan investoimiseen sekä hallinnon ja tukipalveluiden resurssien optimointiin. Hyvinvointialueiden määrän vähentäminen voisi vähentää demokratiakuluja ja helpottaa vaikeiden päätösten tekemistä suurten kaupunkien painotuksella, kun sidokset paikallisuuteen heikkenevät.
Hyvinvointialueilla hiekkamyrsky jatkuu.
Kuitenkin suuruuden ekonomialla on rajansa. Hyödyt alkavat vähetä ja haitat lisääntyä, kun tietty skaala saavutetaan. Allokatiivinen tai tekninen lisäarvo ei enää kasva, ja erikoistumisen edut jäävät marginaaliseksi, kun palveluvaje kohdistuu ennemmin peruspalveluihin kuin kapeasti erikoistuneeseen osaamiseen. Suuret yksiköt, joissa paikalliset erot jäävät huomiotta, muuttuvat usein hallinnollisesti raskaiksi. Keskittämällä saavutettu etu hallinnon päällekkäisyyksien vähentämisessä menetetään usein byrokratian lisääntymisen ja joustavuuden vähenemisen myötä.
Mitä suuremmiksi kokonaisuudet kasvavat, sitä vaikeampaa on huomioida paikalliset olosuhteet ja esimerkiksi henkilöstöön liittyvät ratkaisut.
Tämä voi johtaa siihen, että palvelut eivät vastaa asiakkaiden tarpeisiin. Sosiaali- ja terveyspalveluiden suuruuden ekonomiassa yhä useampi paikkakunta ja kaupunki huomaa olevansa syrjäseutua, vaikka tänä päivänä ei sitä tiennyt olevansa. Myös henkilöstön kuormitus kasvaa, kun paikallista ympäristöä ja siihen tehtyjä ratkaisuja ei huomioida. Jo nyt yleinen kokemus pelinappulana olemisesta voimistuu.
1+1 ei ole kaksi
Kun lähes kaikilla hyvinvointialueilla on pulaa rahasta, henkilöstöstä sekä potilas-, asiakas- ja asukaspaikoista, en vielä ole ymmärtänyt, miten hyvinvointialueiden määrän vähentäminen ratkaisee palveluiden järjestämisen ja palvelulupauksen epäsuhtaa. Marginaaliset skaalaedut menetetään vuosiksi integraatiokustannuksina ja paikallisesti tehtyjen kehittämistoimien hidastumisena.
Lisäksi nykyinen henkilöstö ei välttämättä ole käytettävissä kaikkialla – 1+1 ei tässä tapauksessa ole edes kaksi, vaan todennäköisesti 1,75.
Hiekkamyrskyyn päin kääntyminen ja siitä nopeammin läpi pääseminen onnistuu vain keventämällä palvelulupausta ja saattamalla se sille tasolle, joka on mahdollista järjestää. Hyvinvointialueiden määrän tulisi vastata väestön tarpeisiin ja Suomen maantieteellisiin mittasuhteisiin. Esimerkiksi poliittisten ideologioiden vuoksi olemassa olevia ratkaisuja voisi keventää ilman, että palvelut heikkenevät. Kaipaan kuitenkin keskustelua siitä – jos sitä todella nyt jo halutaan käydä – mikä on se koko, joka kannattaa?
Epärealistinen taloustilanne, muutokseen liittyvät kipuilut, mediassa luodut mielikuvat ja väestönkehityksen aiheuttamat haasteet saavat hiekan kirvelemään silmissä.
Olemmeko jo lähellä pistettä, jossa skaalaedut jäävät marginaalisiksi ja skaalautumisen sijaan tulisi paukut pistää toimintamallien ja sisältöjen uudistamiseen sekä palvelulupauksen täsmentämiseen?
Luvattujen palveluiden saamisen vaikeuttaminen on ratkaisuna hiekkamyrskyn mukana kulkemista.
Kirjoittaja toimii palvelutehtävässä Etelä-Karjalan hyvinvointialueen johtajana.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivulla.
