Käytännön havainnot puoltavat sitä, että pitkään jatkunut ammatillinen jumittuminen haittaa terveyttä.
Ammatillinen jumi tarkoittaa sellaista työelämän tilannetta, jossa työntekijä ei toiveistaan huolimatta pysty siirtymään uuteen työhön, vaikka nykyisen työ tuntuu eri syistä epätyydyttävältä ja sen motivoiva voima on oleellisesti hiipunut. Yleensä tilanteeseen näyttäisi liittyvän jaksamishuolia, selittämätöntä oireilua, sairauslomien tarvetta sekä yleistä tyytymättömyyttä terveydentilaan.
Ruotsalaiset ovat tutkineet ilmiötä. Suht laajassa prospektiivisessa seurantatutkimuksessa he seurasivat lähes 3 500 työntekijää kahden vuoden ajan. Jumittuminen paikalleen (locked-in) rapautti sekä koettua terveyttä että korosti mielialaoireita. Vastaavasti jumin laukeaminen kohensi selkeästi terveyttä ja vähensi mielialaoireita.
Toisessa, yli kuudensadan ruotsalaisen seurantatutkimuksessa tarve ammatillisen tilanteen muutokselle linkittyi huonoon psyykkiseen vointiin. Toisaalta pelkkä työnkuvan muutos oman organisaation sisällä ei tässä selvityksessä vaikuttanut juurikaan henkiseen jaksamiseen tai koettuun terveyteen, mutta siirtymineen uuden työnantajan palvelukseen (ns. external mobility) kohensi hyvinvointia selkeästi.
Tutkimuksessa todetaan, että uuden työn ja työuran löytäminen voi olla merkittävä terveyttä edistävä tekijä, etenkin mikäli muutos on omien ammatillisten toiveiden mukainen.
Tämä kaikki kuulostaa loogiselta ja järkevältä ja vahvistaa arjen havaintoja. Mutta miten tähän voitaisiin reagoida käytännön tasolla esimerkiksi työterveyshuollossa?
Työnkuvan muutoksien pohtimisen tausta on yleensä terveyslähtöinen. Toisin sanoen terveydentilan muutos ja oireilu sekä sairauslomille hakeutuminen laukaisevat useimmiten työnkuvan räätälöinnin pohtimisen. Mikäli keholliset vaivat ovat pääroolissa, työnkuvaa lähdetään useimmiten viemään kehollisesti kevyempään suuntaan. Jos taas mielialaoireet ovat hallitsevia, työhön paluuta pyritään helpottamaan kevennetyllä työajalla ja mahdollisesti vastuullisimpia työtehtäviä karsimalla.
Tämä kaikki kuulostaa ensi alkuun loogiselta, mutta vaarana on työn mielekkyyden rapautuminen.
Työnantajan toiveet työntekijän työnkuvasta ja työpanoksesta saattavat poiketa oleellisesti siitä, mihin lopputulokseen toimintatapa johtaa. Lyhytkestoisena ja määräaikaiseksi sovittuna työn erilainen keventäminen voi hyvinkin toimia, mutta pysyväksi ratkaisuksi sitä ei pitäisi ainakaan heti lukita. Muutoin jumitilanne voi pahentua entisestään.
Muistan tapauksen, jossa mielialahuolia poteva työntekijä siirrettiin hyvää tarkoittaen yrityksen sijoitusyksiköstä laskutukseen, helpompiin, mutta yrityksen kannalta edelleen tärkeisiin työtehtäviin. Työntekijän kokemus oli kuitenkin musertava; työ ei enää motivoinut ja hän koki itsensä liki tarpeettomaksi. Sanomattakin on selvää, että masennusoireet eivät hänen kohdallaan väistyneet.
Terveydentilan selvittelyjen lisäksi tarvitaan uudenlaista ja rohkeaa työuralähtöistä näkö- ja tekokulmaa. Tällöin työnkuvan muutoksissa luovittaisiin aina työn mielekkyys ja sisältö edellä, ja ratkaisut olisivat luonteeltaan ammatillista osaamista ja identiteettiä kehittäviä, eivät sitä estäviä tai rapauttavia.
Oleellista on tällöin työntekijän ammatillisen kehityksen huolellinen analyysi ja motivoivien ja innostavien työn sisältöjen esille nostaminen.
Usein analyysi johtaa työntekijän oman osaamisen kohentamiseen, joskus uudelleen koulutukseen, ja se vaatii usein ratkaisujen etsimistä oman organisaation ulkopuolelta. Tällöin ammatillinen uudelleenorientoituminen on kaiken keskiössä. Terveyshuolet pitää nekin huomioida, mutta niiden rooli ei saa olla määrittävä ja ohjaava.
Todennäköisesti tällä tavalla ammatillisiin jumitilanteisiin löydettäisiin uuteen suuntaan katsovia ja pitkällä aikajänteellä aidosti terveyttä edistäviä ratkaisuja.
Onhan aina mahdollista sekin, että eri vaiheiden, rohkean uuteen kurkistamisen ja kiinnostavien kokeilujen jälkeen uusi ja hyvinvointia rakentava työtehtävä löytyykin lopulta oman, tutun organisaation sisältä.
Teksti: Jari Turunen
Kirjoittaja on kuntoutuslääkäri, joka on ollut kehittämässä lukuisia ammatillisen kuntoutuksen palveluja ja joka on kiinnostunut oirekuvien historiasta.
