Kansanperinteessä, urbaanilegendoissa, kriminologiassa ja jopa lääketieteellisessä epidemiologiassakin esiintyy käsityksiä siitä, että erilaisilla alkoholijuomilla olisi keskenään hyvinkin erilaisia vaikutuksia. Niistä valtaosa ei pidä paikkaansa tai ei ainakaan ole yleistettävissä kaikkiin ihmisryhmiin, mutta joissain on totuuden siemen. Joidenkin yleisöä miellyttävien median kohuotsikoiden takana taas saattaa piillä myös juomien valmistajien intressi.
Muuan ajankohtainen debatti koskee sitä, ehkäiseekö yksi lasillinen punaviiniä joko päivittäin tai ajoittain nautittuna mm. sydän- ja verisuonisairauksia. Vähäisen alkoholimäärän lisäksi oletettu terveysvaikutus on liitetty hyvin lukuisiin viinin sisältämiin yhdisteisiin kuten resvetraloliin ja flavonoideihin, ja tämän perässä onkin markkinoitu mm. teetä, kahvia ja tummaa suklaata. Tosiasiassa näyttö koko ilmiöstä puuttuu, ja sen kerääminen on vaikeaa, koska ratkaisevaa on epäilemättä ravinnon kokonaisuus. Onpa olutmaa Tsekistä esitetty sellainenkin väite, että lasillinen olutta ajaisi saman asian.
Olisiko epämääräiseksi jääneen mahdollisen terveyshyödyn ydin sittenkin siinä, että tuossa yhdessä lasillisessa pitäytyvät henkilöt ovat muutenkin tasapainoisia, ja syövät terveellisesti ja monipuolisesti? Erityisen synkeänkin maineen juomia on, sillä eräissä tisleissä kuten vaikkapa omenoista tehdyssä calvadoksessa on etanolin ohella paljon muitakin karsinogeenejä, ja kotioloissa jäädytystekniikalla väkevöidyssä yhdysvaltalaisessa applejackissä tekotavan vuoksi tavallista enemmän metanolia.
Vahva näyttö on siitä, että kihtipotilaiden tulee välttää tiettyjen ruokien lisäksi olutta – myös kotikaljaa ja alkoholitonta olutta – koska niissä on paljon puriinia. Oluen puolesta taas puhuivat saksalaissuomalaiseen alkoholiseminaariin osallistuneet isäntämme, kun kerroin Suomessa poikkeuksellisen voimakkaasta alkoholin ja väkivallan yhteydestä. He suosittelivat korkeaa verotusta väkeville juomille ja verovapautta ravitsevalle oluelle, josta paljon hitaammin imeytyvä alkoholi ei sikäläisen käsityksen mukaan juurikaan aiheuttaisi väkivaltaisuutta.
Tässä luultavasti jo piileekin ainakin osatotuus, mutta jälleen vasta kokonaisuus ratkaisee. Tyhjään mahaan ilman muuta ravintoa nautittu olut voi sekin saada rähinävaihteen päälle, ja USA:ssa erityisen pahamaineisena näyttäytyy 7–9-prosenttinen 1,2 litran pulloissa myytävä malt liquor -olut. Mutta onko taaskaan kysymys juoman vai sen nauttijoiden ominaisuuksista, ympäristöstä ja käyttötavoista?
Näitä maultaan vaatimattomia oluita näet juovat pääasiassa vähävaraiset, syrjäytyneetkin miehet saadakseen vähällä rahalla paljon alkoholia, ja niillä on vahva macho-imago aina kauppanimiä myöten. Niitä ovat muun muassa Black Cobra ja Colt 45.
Jotain kertonee se, että ainoa malt liquorin juojaksi mainittu havaitsemani TV-persoona on animaatiosarjan juoppo antisankari Homer Simpson joka usein tapella retostaa, ja kasvattaa 10-vuotiasta poikaansa kuristamalla tätä tuon tuosta kaksin käsin.
Vielä 1900-luvun alussa monia vahvasti maustettuja spriiseoksiakin käytettiin lääkkeinä, mutta hyvin pienin annoksin. Esimerkiksi Tyrvään Mantana (1853–1922) tunnettu maineikas kansanparantaja oli perimätiedon mukaan saanut erivapauden ostaa apteekista pirtua, johon hän uutti moninaisia maustekasveja. Lääkenapsun saattoi ottaa vaivoihinsa kiihkeinkin raittiusseuralainen lainkaan edes ymmärtämättä, että kyseessä oli alkoholi. Mahtoiko pienen annoksen tuoma tilapäinen mielihyvä yhdessä parantajan hyvän tahdon ja karisman kanssa sitten antaa uutta uskoa elämän jatkumiseen?
Hannu Lauerma
Tyksin oikeuspsykiatrian ylilääkäri ja Psykiatrisen vankisairaalan asiantuntijalääkäri, joka pitää lääkärin työstä mutta kammoksuu byrokratian jatkuvaa kasvua.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 35/2021.
