Viime viikkoina olen saanut hyvässä hoitotasapainossa olevilta skitsofreniaa sairastavilta lähimmäisiltä huolestuneita viestejä siitä, että sosiaalisessa mediassa erityisesti hyvin poikkeukselliset tai raa’at henkirikokset liitetään psykoottisiin sairauksiin. Erään kirjoittajan mukaan tämä ongelma perustuu ainakin osin myös median ja valemedian esittämiin vihjauksiin tai viittauksiin.
Ongelma on nähdäkseni todellinen. Valtaosa skitsofreniaa sairastavista on vetäytyvää ja arkaa väkeä, jolla ei ole mitään taipumusta väkivaltaan, mutta silti monet karttavat heitä, mikä vaikeuttaa kuntoutusta.
Väkivaltaan syyllistyvät rauhan oloissa voittopuolisesti päihderiippuvaiset asosiaaliset persoonat, joiden henkirikosriski on moninkertainen verrattuna skitsofreniapotilaisiiin. Lisäksi asosiaalisia persoonia on väestöstä noin 2 % eli kaksi kertaa niin paljon kuin skitsofreniaa sairastavia, mutta vankien keskuudessa esiintyvyys on noin 60 %.
Sairauden itsenäistä merkitystä väkivaltariskille ei ole aivan helppo laskea. Suomessa on todettu, että skitsofreniaa sairastavan todennäköisyys päätyä henkirikokseen on kyllä 6–10-kertainen verrattuna väestöön yleensä, mutta Niuvanniemen sairaalassa tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että psykoosin vuoksi syyntakeettomiksi todetuista kolmella neljästä on ollut psykoosisairauden lisäksi sitä edeltänyt persoonallisuushäiriö, ajankohtainen päihdesairaus tai molemmat. Näin ollen pelkän psykoosin selitysosuus jää varsin pieneksi.
Hyvin suuren aineiston kattaneessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa todettiinkin, ettei psykoosisairaudella ollut mitään itsenäistä merkitystä väkivaltariskille, kun vakioitiin kaikki sosiodemografiset ja sosioekonomiset tekijät, kasvu- ja asuinympäristöstä aina asumismuotoon ja tulotasoon.
Kasvu- ja elinympäristöllä on kenties hyvinkin suuri merkitys eritoten Yhdysvaltain kaltaisessa maassa, jossa tulo- ja koulutuserot ovat suuret, ja sosiaaliturva huonompi kuin Suomessa. Artikkelia lukiessani tosin mietin sitä, mikä merkitys aselainsäädännöltään niinkin yltiöliberaalissa maassa on sillä, että skitsofreniaa sairastavan on sielläkin vaikeaa saada käsiinsä tuliase.
Eräässä 1950-luvulla tehdyssä mielentilatutkimuslausunnossa lähes legendaarinen silloisen Mustasaaren, nykyisen vanhan Vaasan sairaalan ylilääkäri Y. K. Suominen pohti oppineesti sitä, mikä painoarvo olisi annettava tutkittavan aiemmalle, suhteellisen lievälle väkivaltaisuudelle. Hän tuli siihen tulokseen, että sen merkitys oli ympäristö huomioon ottaen vähäinen, koska selkeiden numeeristenkin tietojen valossa ”… isojokisten seuraelämä melko usein vie kunnanlääkärille tai obduktiopöydälle”.
Erityisen harhaanjohtavaa on kuvitella, että juuri pitkittyneet ja poikkeuksellisen sadistiset surmatyöt olisivat ominaisia mielisairaille. Psykoosisairaiden surmatyöt ovat erityispiirteisiä aivan toisin.
Ehdoton valtaosa on tehty ilman ennakkosuunnittelua psykoottisen kauhun vallassa äkkinäisesti ja tyypillisesti arkisella keittiötyökalulla. Pitkittyneet kidutusmurhat ovat tyypillisempiä toisiaan yllyttäneille päihtyneille nuorille tai persoonallisuushäiriöisille.
Uhritkin ovat ehdottomalta valtaosaltaan lähisukulaisia tai asuintovereita. Eurooppalaisen monikeskustutkimuksen valossa on äärimmäisen harvinaista, että psykoottinen surmaa itselleen vieraan uhrin. Surmaajista taas 88 % on ollut täysin ilman antipsykoottista lääkitystä.
Jos siis naapuriinne on muuttamassa kuntoutusyksikkö, jossa hoidetaan psykoottisia lege artis lääketieteellisin keinoin eikä kukkaisterapialla, niin älkää peljätkö. Saatatte olla itse vaarallisempia.
Hannu Lauerma
Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri, joka pitää lääkärin työstä mutta kammoksuu byrokratian jatkuvaa kasvua.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 15/2021.
