Terveydenhuolto Ulkomailla saadun sairaanhoidon korvaus muuttuu Korvaus omatoimisesta hoitoon hakeutumisesta muuttuu.
Erikoissairaanhoito HUS:n erikoissairaanhoidon menot edelleen alimmat HUS:n toimitusjohtaja Aki Lindén toteaa, että on ymmärrettävää, että kulut ovat korkeammat alueilla, joilla on runsaasti vanhuksia ja joissa esiintyy runsaasti sairastavuutta.
Sairaanhoito TAYS on Suomen tuottavin yliopistosairaala THL:n tilastoissa vertaillaan yliopistollisten, keskussairaaloiden ja muiden sairaaloiden tuottavuutta ja sen kehitystä.
Sairaanhoito EU-komission mukaan Suomen korvausmalli on epätasa-arvoinen Jos Suomen korvausmalli todetaan direktiivin vastaiseksi, luvassa on huomattavia sakkoja.
Pakolaiset Turvapaikanhakija on oikeutettu välttämättömään hoitoon ?Vastaanottokeskusten henkilökunta on saanut koulututusta muun muassa tuberkuloosin tunnistamisessa ja turvapaikanhakijan psykososiaalisessa tukemisessa.?
Terveyskeskus Lääkärin kiireettömälle vastaanottokäynnille pääsee alle kuukaudessa Vain prosentissa kiireettömien lääkärikäyntien odotusaika oli yli kolme kuukautta.
Kirurgia Valtaosa ihmiskunnasta ei saa kunnollista kirurgista hoitoa Koko maailmassa tehdään noin 330 miljoonaa leikkausta vuodessa, mutta näistä vain 6 prosenttia köyhissä maissa, joissa silti asuu noin kolmannes ihmiskunnasta.
Sairaanhoito Kun tauti paranee, mutta potilas ei Vanhuspotilaan akuutin sairauden hoidon tavoitteena tulisi sairauden parantamisen lisäksi olla toimintakyvyn palauttaminen sairastumista edeltävälle tasolle.
Hoitojonot HUS:n hoitojonot lyhentyneet Valvira on ilmoittanut, ettei se näe syytä tuomita Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriä uhkasakkoon.
Sairaanhoitajat Sairaanhoitajat tyytymättömiä työoloihin Kehittämispäällikkö Nina Hahtelan mukaan on huolestuttavaa, että kaikilla mitatuilla osa-alueilla tulokset ovat heikentyneet.
Sairaala Sairaala pyrki eroon sähläämisestä Satakunnan keskussairaalan päivystyksessä kyllästyttiin turhien ja väärien asioiden tekemiseen, ihmisten ja tarvikkeiden etsimiseen, odotteluun ja hosumiseen ? eli sähläykseen.
Päivystys Ympärivuorokautinen päivystys yhteispäivystyksiin Synnytykset keskitetään potilasturvallisuuden varmistamiseksi sairaaloihin, joissa on valmius hoitaa noin tuhat synnytystä vuodessa.
Lastensairaala Uuden Lastensairaalan tilaratkaisut huolettavat lääkäreitä Monitilatoimisto tulee, omat työpisteet katoavat. Lastenklinikan lääkärit pelkäävät, että työpisteet jopa huononevat nykyisestä.
Hyvä tyyppi Osallistu ja paljasta hyvä tyyppi Potilaan Lääkärilehti aloittaa uuden juttusarjan, jossa esitellään ihmisiä, jotka ovat onnistuneet tuomaan iloa, hyvää mieltä tai lohtua terveydenhuollon kiireiseen arkeen.