Kolumni Olipa tarkastus! Viereisen vuoteen potilas ehti ajatella, että näinköhän kotiinlähtötarkastus tehdään vain verhon takaa, kirjoittaa Merja Reunanen.
Lapset Uusi lastensairaala aukeaa ensi syksynä Sairaalaan on keskitetty valtakunnallisesti monien vaativien sairauksien hoito kuten esimerkiksi lasten sydänkirurgia.
Sairaala Ensimmäinen hospitalistikoulutus alkaa Oulussa Koulutusohjelman sisältöä on pilotoitu viime syksystä saakka.
Sairaala Terrori-iskuihin on sairaaloissa varauduttu HUS:n varautumissuunnitelmissa on otettu huomioon eri tavoin toteutettujen iskujen ominaispiirteet.
Sairaala Onko sairaalan kosketusnäyttö vaarallinen? Millainen pöpö kosketusnäytöllä todennäköisimmin muhisi, mietti Petri Riikonen.
Sairaala Miksi sairaalan tuottavuus on Etelä-Pohjanmaalla heikointa? Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Jaakko Pihlajamäki kritisoi vertailun metodologiaa.
Kännykkä Nyt on pakko kysyä: Saako kännykkää käyttää sairaalassa? Sairaalan insinööri Kalle Ahlgrenin mukaan matkapuhelinta ei esimerkiksi koskaan saa jättää lääkintälaitteen päälle.
HUS Meilahden tornisairaala potilaiden käyttöön Potilaille on järjestetty enemmän yksityisyyttä kuin ennen.
Sairaala Sairaaloiden hoitoonpääsyn odotusajat ovat vähentyneet Nopeimmin hoitoon pääsi Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä (mediaani 29 vrk) ja Etelä-Karjalassa (mediaani 31 vrk).
Sairaala Salo saa jatkaa synnytystoimintaa poikkeusluvalla Salon aluesairaalassa synnytyksiä on viime vuosina ollut keskimäärin 720 kappaletta vuodessa.
Sairaala Sairaala pyrki eroon sähläämisestä Satakunnan keskussairaalan päivystyksessä kyllästyttiin turhien ja väärien asioiden tekemiseen, ihmisten ja tarvikkeiden etsimiseen, odotteluun ja hosumiseen ? eli sähläykseen.
Sairaala Toiminnallisuus ohjasi TAYS:n uudisrakennusten suunnittelua Uudisrakennukset valmistuvat vuoteen 2018 mennessä, ja niiden kustannusarvio on 150 miljoonaa euroa. Rakennustöiden on suunniteltu alkavan huhtikuussa 2015.
Päivystys Ympärivuorokautinen päivystys yhteispäivystyksiin Synnytykset keskitetään potilasturvallisuuden varmistamiseksi sairaaloihin, joissa on valmius hoitaa noin tuhat synnytystä vuodessa.
Itä-Savon sairaanhoitopiiri Itä-Savon sairaanhoitopiiri aloittaa yt-neuvottelut Päivystysasetus ja synnytysten loppuminen muuttavat Itä-Savon sairaanhoitopiirin toimintaa. Irtisanomiset eivät ole tavoitteena.
Sairaala Ensin tehtiin sairaala ja sitten sairaita Viime aikoina on kirjoitettu sairaalahoitoon liittyvästä stressistä, joka vaikeuttaa toipumista. Useille sairaalajakso on raskas kokemus.
Sairaala Vertailu asetti suomalaissairaalat Euroopan keskikastiin Tutkimuksessa olivat Suomen lisäksi mukana Ruotsi, Norja, Skotlanti, Hollanti, Unkari ja Italia.
Erikoissairaanhoito Erikoissairaanhoidossa pitkään jonottaneiden määrä ennallaan Yli puoli vuotta hoitoonpääsyä odottaneiden osuus oli suurin Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun sairaanhoitopiireissä.
Sairaala HUS:n uusi trauma- ja syöpäkeskus toteutuu Meilahden sairaala-alueelle nousevan uudisrakennuksen on tarkoitus valmistua vuonna 2020.
Sairaala Kainuun uusi sairaala kaataa raja-aitoja Kainuussa suunnitellaan keskussairaalaa, jossa pärjätään vähemmällä henkilökunnalla. Alueen terveysasemille harkitaan erikoislääkärien etäpoliklinikoita ja sairaanhoitajille rajoitettua läheteoikeutta.
Sairaala Sairaalan kellot seisseet kolme vuotta Ruotsin Huddingessa sijaitsevan Karoliinisen yliopistosairaalan kellot pysähtyivät kolme vuotta sitten. Kaikkiaan 570 kellon korjaamiseen ei ole ollut varaa.
Erikoissairaanhoidon kustannukset Suomalaiset sairaalat pohjoismaiden tehokkaimpia Suomalainen erikoissairaanhoito pärjää hyvin pohjoismaisessa tuottavuusvertailussa.