Gynekologi Pekka Ylitalo havaitsi väitöksessään, että vaikean synnynnäisen sydänvian ennuste on parantunut merkittävästi vuosikymmenten varrella. Hän tutki Suomessa leikattujen Fallot’n tetralogia (TOF) -potilaiden sairastavuutta ja kuolleisuutta sekä erilaisten kirurgisten menetelmien vaikutusta niihin.
Ylitalo aloitti väitöstyön ennen valmistumistaan lääkäriksi, haaveillessaan kirurgiaan erikoistumisesta. Väitöstyö vei mukanaan mutta niin vei gynekologiakin, ja väitöskirja syntyi oman erikoisalan ulkopuolelta.
Fallot’n tetralogia hoidetaan kirurgisesti nykyisin lapsen ollessa noin puolen vuoden iässä. Leikkaukset aloitettiin Suomessa 1960-luvun alussa ja ensimmäisinä vuosina ne tehtiin aikaisintaan viisivuotiaana. Viime vuosikymmeninä leikkauskuolleisuutta ei käytännössä ole ollut.
Tutkimusaineistona oli Lastenklinikalla koottu synnynnäisten sydänvikojen rekisteri.
– Rekisterissä on kattavasti kaikki Suomessa hoidetut lasten synnynnäiset sydänviat. Sen perusteella voi oikeasti sanoa, miten näille lapsille käy viiden miljoonan väestössä, Ylitalo kertoo.
Ongelmista kärsivät pitäisi löytää ajoissa
Väitöstyön toisessa osassa Fallot’n tetralogia -lapsille tehtiin vuositarkastuksen yhteydessä tavallista laajemmat tutkimukset, joihin kuului sydämen magneettikuvantaminen.
– Ennuste on nykyisin todella hyvä, mutta ei heidän sydänlihaksensa lapsuudessakaan ole normaali. Poikkeavuuksia näkyy jo nuorella iällä, ilman että lapsilla on oireita, Ylitalo kertoo.
Kirurginen hoito pelastaa lapsen hengen, mutta aiheuttaa myöhemmin osalle potilaista läpän vuotamista, joka pitää korjata uudella leikkauksella. Toisaalta osa lapsista on erittäin hyväkuntoisia.
– Ne joille tulee ongelmia, pitäisi löytää ajoissa, Ylitalo sanoo.
60- ja -70 -luvuilla leikattujen potilaiden kuolleisuus on ollut koholla keski-iässä. Pian saadaan tietää, millainen on 80- ja 90 -luvuilla leikattujen tilanne samassa iässä. Ylitalon arvaus on, että parempi, koska hoito on valtavasti kehittynyt.
Kirjoittaja
Anne Seppänen
toimittaja
Kuva
Jussi Helttunen
Artikkeli on julkaistu alun perin Lääkärilehdessä 22/2019.
