Terve aikuinen nukahtaa tavallisesti alle puolessa tunnissa, ja on yöunensa aikana lyhyet hereille havahtumiset yhteen laskien valveilla vajaat puoli tuntia. Unettomuus tarkoittaa kyvyttömyyttä nukkua, vaikka henkilöllä on niin halutessaan mahdollisuus nukkua tarpeeksi pitkään.
Unettomuus on hyvin tavallista. Se ilmaantuu herkästi esimerkiksi huolten painamana, mutta myös häviää nopeasti huolten hälvennyttyä. Ohimenevänä unettomuus on epidemiologisen tutkimuksen näkökulmasta riskitön. Unettomuus on kuitenkin nähtävä terveyden vaaratekijänä silloin, kun se heikentää toimintakykyä, pitkittyy tai toistuu seurannan aikana.
Sairaudenasteisena unettomuus, yksin tai muiden oireiden ohella, aiheuttaa huomattavaa kärsimystä tai se haittaa päivittäisistä toiminnoista suoriutumista. Tällöin unettomuus vaatii hoitoa, joka tulisi kohdistaa unettomuutta aiheuttaviin sairauksiin tai syihin. Silloin, kun mitään sairautta tai syytä ei ole osoitettavissa, on kyseessä primaarinen ei-elimellinen unettomuus, joka on tavallisesti alkanut jo lapsuusiässä.
Miten tutkitaan?
Vastaanotolla selvitettävä, kuinka paljon ja mihin aikaan vuorokaudesta potilas nukkuu sekä paljonko hän on aiemmin tarvinnut unta virkistyäkseen ja toimiakseen päivittäisissä askareissaan. Tätä arvioitaessa otetaan huomioon potilaan ikä, sillä niin yöunen pituus kuin univaikeuksia tavallisimmin aiheuttavat syyt muuttuvat iän myötä. On myös pidettävä mielessä yksilöllinen vaihtelu niin yöunen pituuden kuin sen ajoittumisen suhteen. Riittävän yöunen pituus aikuisilla on tavallisesti 6–9 tuntia, ja säännöllistä päivätyötä tekeville yöunille nukahtaminen on tavallisesti helpointa kello 22–24. Se, että ihminen ei ehdi tai halua nukkua tarpeeksi, vaan kerää univelkaa ja kärsii tämän takia univajeesta, ei ole unettomuutta.
Unetonta vaivaa vaikeus nukahtaa tai heräily kesken unien. Uneton nukkuu vuorokauden aikana tavallista vähemmän ja on tavallista väsyneempi. Unettoman uni ei virkistä tarpeeksi ja uneton on tyytymätön unensa määrään tai laatuun. Keskeistä on siten arvioida paitsi unettomuuden takia koettu kärsimys, myös unettomuuden aiheuttama toimintakyvyn heikkeneminen ja päivittäisiin toimintoihin aiheutunut haitta.
Elintavat ja elämäntilanteen muutokset voivat olla osaltaan haitaksi yöunelle ja siten selittää unettomuutta. Yleisimmät ongelmat ovat stressaava ajatustyö ennen nukkumaanmenoa, epäsäännölliset nukkumaanmenoajat, liian pitkät tai liian myöhäiset päiväunet, alkoholin tai kofeiinipitoisten juomien runsas käyttö, liian pitkä ruutuaika, toisaalta niukat liikuntatottumukset ja toisaalta liian rasittava liikunta (kuntoliikunta tai urheilu) myöhään illalla. Myös asuinpaikan, makuuhuoneen tai muut olosuhteet, kuten ympäristön meluisuus, huoneen valoisuus tai ilmanalan helle, voivat haitata nukkumista.
Jos elintavoista tai elämäntilanteen muutoksista ei löydy selitystä, seuraavat keskeiset selvitettävät asiat ovat sairaudet ja muut unettomuuteen johtavat syyt sekä lääkehoidot. Esimerkiksi masennus tai unenaikainen hengityshäiriö voivat haitata nukahtamista tai unessa pysymistä. Myös kaikki kipua aiheuttavat tilat, sairaudet ja vammat häiritsevät herkästi unta. Psykoosioireiset sairaudet vuorostaan johtavat usein äkilliseen unettomuuteen ja selvästi poikkeavaan uni-valverytmiin jopa siten, että vuorokausirytmi kääntyy päälaelleen. Lääkehoidoista on huomattava, että nukahtamis- tai unilääkkeinä käytetyt bentsodiatsepiinit ja niiden johdokset voivat pitkäaikaiskäytössä alkaa aiheuttaa unettomuutta. Myös eräät masennuslääkkeet (mirtatsapiini, SSRI-lääkkeet, tratsodoni) saattavat suurina päiväannoksina aiheuttaa unettomuutta.
Diagnostiikassa edetään sulkemalla pois unettomuuden tavallisimmat syyt. Niitä ovat psykiatriset sairaudet, lääkkeistä tai päihteistä johtuva unettomuus, unenaikaiset hengityshäiriöt ja muut elimelliset sairaudet. Unettomuuden syistä jäävät usein diagnosoimatta nimenomaan masennus ja psykoaktiivisten aineiden käyttö, minkä takia näihin tulee kiinnittää erityistä huomiota.
Unihäiriöistä kyselevistä lomakkeista olla apua. Kyselylomakkeiden käyttö ei kuitenkaan saa korvata potilaan tutkimista.
Jos esitiedot antavat aiheen olettaa, että unettomuuden syynä on elimellinen sairaus, on harkinnan mukaan suoritettava verenpaineen mittaus, sydämen ja keuhkojen auskultointi, vatsan palpointi ja neurologinen tutkimus. Allergian oireet, kutina ja sydämen vajaatoimintaan liittyvä yöllinen virtsanerityksen lisääntyminen on huomioitava ja hoidettava asianmukaisesti. Tällöin on kuitenkin muistettava, että unettomuuden syynä voi samaan aikaan olla sekä mielenterveyden häiriö että elimellinen sairaus.
Mahdollisen uniapnean toteamiseksi potilas punnitaan, mitataan pituus, vyötärönympärys ja kaulanympärys sekä määritetään leuanalusrasvan paksuus. Ylipaino ei ole välttämätön edellytys uniapnealle, sillä kolmasosa uniapneaa sairastavista ei ole ylipainoisia.
Uni-valvepäiväkirja antaa paljon tietoa. Pitämällä uni-valvepäiväkirjaa 1–3 viikkoa on tarkoitus selvittää, kuinka säännölliset nukkumaanmeno- ja heräämisajat ovat. Uni-valvepäiväkirjan avulla saa myös tietoa, mitkä seikat huonontavat ja mitkä parantavat yöunen laatua. Se voi myös selittää alkoholin tai lääkkeiden merkityksen huonosti nukutuille öille. Uni-valvepäiväkirjaa apuna käyttäen on aktiivisesti pyrittävä selvittämään univaikeuksien luonne ja etsimään yhdessä potilaan kanssa syitä, jotka voisivat olla unettomuuden taustalla.
Mitä tutkimuksia pyydän laboratoriosta?
Laboratoriokokeita tehdään harkiten lähinnä yleissairauksien poissulkemiseksi. Alkoholin käytöstä aiheutuvan unettomuuden toteamiseksi useimmiten riittävät esitiedot ja uni-valvepäiväkirjan merkinnät, mutta tarvittaessa tulee harkita laboratoriokokeita. Huumeiden tai lääkkeiden käytöstä aiheutuvan unettomuuden poissulkemiseksi pitoisuusmääritykset virtsasta tai verestä voivat olla avuksi.
Potilaan statuslöydösten perusteella tehdään tarpeelliset laboratoriokokeet ja kuvantamistutkimukset, kuten verinäytteet, EKG ja keuhkojen röntgenkuvaus. Unihäiriön kääntöpuolena esiintyvän uupumuksen tai ärtyisyyden vuoksi voi olla aiheellista tutkia esimerkiksi verensokeri (diabetes), perusverenkuva (anemia) ja tyreotropiinin tai vapaan tyroksiinin seerumipitoisuus (kilpirauhasen toiminta).
Kotioloissa tehtävä, 1–2 viikon kestoinen, lepoa ja liikeaktiivisuutta mittaava aktigrafia auttaa unen määrän ja laadun arvioinnissa sekä unettomuuden syyn selvittelyssä. Aktigrafia täydentää uni-valvepäiväkirjan merkintöjä ja voi todentaa univajeen.
Unirekisteröintiä ei tavallisesti tarvita unettomuuden selvittelyssä. Poikkeuksen tässä tekee uniapnean todentamiseksi tarvittava suppea yöpolygrafia.
Milloin hoito aloitetaan?
Unettomuuden syitä on etsittävä aktiivisesti. Kun nämä syyt on tunnistettu, unettoman potilaan hoito perustuu unettomuutta aiheuttavan syyn hoitoon. Hoitosuunnitelma yksilöi tarvittavan hoidon ja antaa sille aikajänteen. Hoito voi olla lääkkeetöntä tai lääkehoitoa. Jos unettomuuden hoitoon tarvitaan lääkehoitoa, valitaan lääke syynmukaisesti. Unilääkkeet eivät esimerkiksi ole masennuksen eivätkä uniapnean käypää syynmukaista hoitoa. Sen sijaan, jos lääkehoitoa tarvitaan, masennukseen liittyvä unettomuus hoidetaan masennuslääkkeellä, ja obstruktiivinen uniapnea hoidetaan tarvittaessa esimerkiksi CPAP-hoidolla.
Jos unettomuuden syynä tai taustalla ei ole välitöntä hoitoa vaativaa tilaa, unilääkehoidon aloittamisella ei ole kiire. Bentsodiatsepiinit ja niiden johdannaiset, käytettiinpä niitä sitten nukahtamislääkkeinä tai unilääkkeinä, ovat oireenmukaista – eivät syynmukaista – hoitoa. Näillä lääkkeillä voidaan kuitenkin taustasyystä riippumatta lievittää rajuoireista unettomuutta, kun siihen on tarve potilaan rauhoittamiseksi.
Timo Partonen
psykiatrian dosentti, tutkimusprofessori
THL, Mielenterveys ja päihdepalvelut
Kuva: Panthermedia
Julkaistu Lääkärilehdessä 6/14.
