Ihminen kykenee hienoihin tieteellisiin ja kulttuurisiin tekoihin, mutta osaa myös kääntää luonnonlait päälaelleen ja perustella tekoja perinteillä, käytännön pakolla, kunnialla ja ties millä. Naista pidetään lähes kaikkialla maailmassa miestä vähäarvoisempana, mikä on merkillistä, onhan elämän jatkuvuus ennen kaikkea naisesta kiinni.
Kiinalainen Xinran kertoo maailmasta, jossa tyttö ei ole vain poikaa arvottomampi, vaan niin arvoton, että hänet kuuluu ”pakahduttaa” heti syntymän jälkeen, heittää jäteastiaan, hylätä kadulle tai orpokodin surkeuteen. Äiti saattaa joutua tappamaan monta tytärtä peräkkäin omin käsin, ja viranomaiset katsovat yhteisöön juurtunutta tapaa sormien läpi.
Parin viime vuosikymmenen aikana kiinalaisia tyttöjä on adoptoitu ulkomaille, missä moni on saanut elämän, jollaista Kiinan köyhä maaseudun väki ei osaa edes kuvitella. Silti yleisin adoptoitujen tyttöjen kysymys on: miksi äiti ei halunnut pitää minua? Tähän kysymykseen Xinran etsii vastausta. Äitien ja lasten yhteyttä on mahdoton jäljittää, sillä mitään kortistoja ei ole. Oma tarina jää ainaiseksi pimentoon. Vastaukset on kuviteltava muiden tarinoiden kautta, mikä tekee tuskasta diffuusimman ja kaipauksesta kipeämmän.
Myös Xinran itse joutui luopumaan pienestä Lumi-tytöstä. Hän asuu nykyisin Lontoossa ja on perustanut The Mother’s Bridge of Love -hyväntekeväisyysjärjestön. Hän työsti aihetta pitkään, keräsi tarinoita eri puolilta Kiinaa, yritti ymmärtää ilmiötä, joka tuntuu paitsi hirvittävältä, täysin luonnonvastaiselta: miten ihminen, joka on muka muita eläimiä älykkäämpi, sosiaalisempi ja tunne-elämältään rikkaampi, voi tuhota järjestelmällisesti tyttölapset ja hoitaa pelkät pojat?
Ilmiöön löytyy monia selityksiä. Vanhojen lakien mukaan perhe saa palan maata vain, jos syntyy poika. Poika tekee raskaat maatyöt ja hoitaa vanhempansa, ja vain poika saa polttaa suitsukkeita esi-isille. Pojan syntymä tuo kunniaa, kun taas tytär on häpeä miehen koko suvulle. Mies voi lähteä kaupunkiin aloittamaan uutta elämää, ellei vaimo synnytä poikaa, vaimolla ei ole mitään mahdollisuutta paeta. Ehkä siksi Kiinan naisten itsemurhaluvut ovatkin korkeammat kuin miesten.
Yhden lapsen politiikka on ollut tehokas väestönkasvun hillitsijä. Synnyttäjien määrän jatkuva väheneminen lisää sen tehoa, mutta inhimillinen hinta on kova. Xinran ei kerro miehistä, joille ei riitä puolisoa. Lapsimorsiamet ja ryöstetyt tytöt vain vilahtavat kirjassa. Kiina on yhteiskunta, jossa tunteita ei sovi näyttää. Pidättyväisyys ja kasvojen säilyttämisen tarve tulevat hyvin esille, samoin pelko, jonka alla totalitaarisessa yhteiskunnassa eletään.
Järkyttävistä kohtaloista huolimatta tuska ei vyöry kirjan sivuilta päälle, vaan tihkuu läpi pieninä pisaroina. Xinran kirjoittaa selkeästi ja kiinnostavasti, ei mässäile kauheuksilla, eikä kirja aiheestaan huolimatta ole synkkä. Se kertoo käsittämättömästä ilmiöstä, jolta emme globaalissa maailmassa voi sulkea silmiämme.
Kiinan kadotetut tyttäret. Xinran. Suom. englannista Taina Wallin. Atena Kustannus Oy, Jyväskylä 2013. ISBN 978-951-796-901-7. Sivuja 304. Hinta 31 e.
Anne-Maria Kuopio
Julkaistu Lääkärilehdessä 43/13.
