Pistiäisallergia voi ilmetä sekä paikallisreaktiona ampiaisen tai mehiläisen pistoon että yleistyneenä allergisena reaktiona, kirjoittavat Paula Kauppi ym. Lääkärilehdessä (24–31/2019).
Lievän reaktion hoidoksi riittää antihistamiinitabletti. Suureksi paikallisreaktioksi lasketaan läpimitaltaan yli 10-senttinen paukama, joka kestää vähintään 24 tuntia, ja sen hoidossa käytetään antihistamiinin ohella kortisonitabletteja.
Yleistyneen allergisen reaktion merkkejä ovat laaja-alainen nokkosihottuma tai punoitus, angioedeema, pyörrytys, hengenahdistus, pahoinvointi ja pahimmillaan anafylaktinen sokki. Anafylaksiadiagnoosia tukee kohonnut seerumin tryptaasipitoisuus.
Yleistynyttä pistiäisen piston aiheuttamaa reaktiota hoidetaan lihakseen pistettävällä adrenaliinilla, ja tarvittaessa potilaalle annetaan myös antihistamiinia, kortisonia, nesteytystä suoneen, lisähappea sekä keuhkoputkia laajentavia lääkkeitä.
Yleisreaktio voi johtaa kuolemaan, mutta pistiäisten pistojen aiheuttamat kuolemat ovat kuitenkin Suomessa harvinaisia.
Siedätyshoitoa suositellaan, jos pistiäisen pisto on aiheuttanut yleistyneen allergisen reaktion ja jos sen syyksi voidaan osoittaa immunoglobuliini E -välitteinen herkistyminen kyseisen pistiäisen myrkylle.
Herkistyminen voidaan osoittaa seerumista määritettävillä allergeenispesifisillä IgE-vasta-aineilla, ja diagnostiikkaa täsmentävät komponenttitutkimukset.
Siedätyshoidon tavoitteena on yleisreaktioiden ehkäisy sekä potilaan elämänlaadun paraneminen. Allergisten reaktioiden lieventyminen vähentää todennäköisesti uusintapistoihin liittyvää pelkoa.
Mehiläissiedätyshoitoa saaneista 77–84 prosenttia ja ampiaissiedätyshoitoa saaneista 91–96 prosenttia on hyötynyt hoidosta.
Pistoshoitona toteutettavaa siedätyshoitoa jatketaan koetun allergisen reaktion vaikeudesta riippuen vähintään 3 tai 5 vuotta tai jopa pidempään.
Lähde: Kauppi P, Kukkonen AK, Alakoskela J-M ym. Pistiäisallergian siedätyshoito on turvallista ja tehokasta. Suom Lääkäril 2019;74:1571–5.
Kirjoittaja
Tiina Lautala
Kuva
Fotolia
Artikkeli on julkaistu alun perin Lääkärilehdessä 12.6.2019.
