Syömishäyriöön sairastuneet kokevat kohtaamiset terveydenhuollossa usein epätasa-arvoisina. Sairastuneet kritisoivat myös suorituskeskeistä yhteiskuntaa, joka määrittelee, miten menestyä.
Siiri Anna-Kaisa Sitomaniemi on tutkinut syömishäiriöstä toipuvia Pro gradu-tutkielmassaan: “Sitte ku mää lihon musta ei tykätä”: valtarakenteet syömishäiriöstä toipuvien aktivoimissa diskursseissa.
Teemahaastatteluihin perustuvassa tutkielmassa tulee esiin syömishäiriötä sairastavien ääni sekä toipumisen vaikeus ja myös toivo. Toipuvat puhuvat muun muassa kohtaamisistaan terveydenhuollon henkilökunnan kanssa sekä vaikeudesta tulla ymmärretyksi.
Tutkielmaa varten Sitomaniemi haastatteli neljää syömishäiriöstä toipuvaa. Haastateltavat olivat toipumisen eri vaiheissa. Aineistosta nousi esiin kohtaaminen terveydenhuollon kanssa.
– Sairastuneet kokivat olevansa omassa kuplassa, jossa he eivät tule nähdyksi. Asiaan liittyi kuitenkin ristiriita. Keskusteluissa kävi ilmi, että hoitohenkilökunnalle ei edes haluttu kertoa kaikkea, koska ajateltiin, että he eivät kuitenkaan ymmärrä kokonaisuutta, koska ovat perehtyneet asiaan liian vähän.
Sitomaniemen mukaan haastateltavat myös kokivat kohtaamisissa hoitohenkilökunnan kanssa epätasa-arvoisuutta, mikä johti luottamuspulaan.
– Hoitavalle taholle ei haluttu antaa tietoa, koska pelättiin, että sitä käytetään väärin. Samaan aikaan hoitavalta taholta odotettiin paljon. Sekä hoidettavat että läheiset halusivat ratkaisuja.
Oma oivallus tärkein
Kolme neljästä tutkielman haastateltavista oli käynyt psykoterapiassa. Aineiston perusteella psykoterapia koettiin hyväksi, mutta lopulta koettiin, että ratkaisu löytyy itsestä.
– Haastateltavien puheissa korostui, että toipuminen on omien oivallusten matka, joka täytyy lopulta tehdä itse.
Tutkielmasta ilmeni, että syömishäiriö on keino saada hallinnan tunnetta. Kun ulkoinen maailma on kaaoksessa, kehon hallinnalla siihen saadaan kontrollia. Hallitsemalla omaa syömistä koettiin, että valta on itsellä.
Aineistosta ilmeni kielen kautta, että syömishäiriöllä on oma ääni. Hoitotilanteessa on tärkeää, että hoitava henkilökunta ja syömishäiriöinen asettuvat yhdessä sairautta vastaan. Tällöin sairauden ääni on mahdollista saada heikennettyä.
Haastateltavat kokivat hyötyneensä myös muista terveydenhuollon palveluista, kuten ravitsemusterapiasta ja fysioterapiasta.
Eroon suorituskeskeisyydestä
Tutkimuksessa ilmeni myös kritiikkiä yhteiskuntaa ja valtarakenteita kohtaan.
Keskusteluissa tuli esiin yhteiskunnan määrittelemä ihanteellinen keho, jonka saavuttamiseksi ravitsemussuosituksia ja liikuntaohjeita toteutetaan ylitunnollisesti.
Syömishäiriöön sairastuva voi pyrkiä olemaan mallikansalainen, joka kantaa kansanterveydellistä vastuuta tarkkailemalla kehoaan.
– Taustalla on lihomisen pelko. Syömishäiriöiset kokivat, että lihominen on pahinta, mitä heille voi tapahtua.
Myös menestyminen ja suorituskulttuuri nousivat esiin.
– Suorituskulttuuri luo painetta menestyä, ja toipuessa joutuu kyseenalaistamaan yhteiskunnan määrittelemän hyvän elämän ja menestymisen käsitteitä.
Sitomaniemi on suomen kielen opiskelijana keskittynyt tutkimaan haastateltavien kieltä. Kielestä nousi esiin myös vastakkainasettelu, jossa on sisäryhmään kuuluva minä ja muut, jotka ovat minua vastaan.
– Tähän liittyy ajatus, että toipuva on syömishäiriön kanssa yksin omassa turvallisessa kuplassa, ja ulkopuolella olevat muut voidaan kokea uhkaavina.
Sitomanniemen mukaan yksi haastateltavista koki sisäisen oivalluksen ja asettui vastustamaan kulttuurin ihanteita ja suorittamista, mikä oli tärkeä asia toipumisessa.
– Toinen haastateltavista puolestaan koki voimaantumista, kun pystyi toimimaan itse sairautta vastaan.
https://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/laakari-kysyi-haluanko-olla-dalmatialainen-vaiko-chihuahua/
