Suomalaisväestön verenpainetasojen myönteinen kehitys on hidastunut ja jopa pysähtynyt. Väestötasolla pitäisi entistä enemmän pyrkiä suolan saannin sekä ylipainon ja alkoholinkäytön vähentämiseen ja liikunnan lisäämiseen verenpainetasojen laskemiseksi.
Kohonnut verenpaine on yksi tärkeimmistä sydän- ja verisuonitautien riskitekijöistä. Maailmanlaajuisesti on arvioitu, että kohonnut verenpaine on yleisin yksittäinen kuolleisuuden syy.
Sepelvaltimotaudin ja aivohalvausten riski kaksinkertaistuu alkaen tasolta 110–120 mmHg systolisen verenpaineen noustessa 20 mmHg tai diastolisen 10 mmHg. Kohonneeseen verenpaineeseen liittyvä sairastuvuus lyhentää elinajan odotetta.
Verenpaine nousee iän myötä. On kuitenkin myös väestöjä, joissa tätä ilmiötä ei havaita. Tämä johtuu pitkälti siitä, että näissä kulttuureissa käytetään suolaa joko hyvin vähän tai ei lainkaan. Elintapatekijät ovatkin merkittävästi myös iän myötä tapahtuvan verenpaineen nousun taustalla. Keskeisimmät verenpaineeseen vaikuttavat tekijät ovat suolan (natriumin) liiallinen saanti, ylipaino, runsas alkoholinkäyttö ja vähäinen fyysinen aktiivisuus.
Suomessa verenpainetasot ovat merkittävästi laskeneet 1970-luvulta. Hypertensiivisten henkilöiden osuus on myös pienentynyt ja hoitoa saavien osuus kasvanut. Vuosien 2002–2007 välillä havaittiin kuitenkin verenpainetasojen laskun hidastuneen ja jopa pysähtyneen. Myöskään hypertensiivisten osuus ei tällä aikajaksolla juurikaan pienentynyt eikä hoitoa saavien osuus kasvanut.
Tutkimukset alkoivat vuonna 1972
Suomalaisten verenpainetasoja on seurattu 1970-luvun alkupuolelta väestötutkimuksessa, joka on jatkunut FINRISKI-tutkimuksena. Tutkimukset aloitettiin vuonna 1972 Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnista. Tämän jälkeen tutkimuksia on toteutettu viiden vuoden välein ja uusia alueita on otettu mukaan paremman maantieteellisen kattavuuden saavuttamiseksi.
Verenpaine on mitattu vähintään 5 minuutin levon jälkeen elohopeamanometrillä oikeasta käsivarresta tutkittavan istuessa. Vuosina 1982–1997 verenpaine mitattiin kaksi kertaa ja vuodesta 2002 alkaen kolme kertaa. Mittausten välillä on pidetty ainakin minuutin tauko.
Näissä analyyseissä on käytetty ensimmäisen ja toisen verenpaineen mittauksen keskiarvoa. Hypertensiivisiksi on määritelty ne, joiden systolinen verenpaine on Käypä hoito -suosituksen mukaisen määritelmän mukaan mittauksessa ollut 140 mmHg tai diastolinen 90 mmHg tai enemmän tai jotka ovat raportoineet säännöllisesti käyttävänsä verenpainelääkitystä. Hyvän hoitotasapainon rajana on käytetty Käypä hoito -suosituksen mukaisesti rajaa 140/85 mmHg.
Systolinen ja diastolinen verenpaine laskeneet eri tahtiin
Suomalaisen työikäisen väestön verenpainetaso on laskenut merkittävästi vuodesta 1982. Miesten systolinen verenpaine laski tilastollisesti merkitsevästi vuoteen 2002 saakka. Tämän jälkeen lasku pysähtyi vuosien 2002 ja 2007 välillä. Viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana systolinen verenpaine on jälleen laskenut tilastollisesti merkitsevästi.
Naisilla systolisen verenpaineen lasku pysähtyi vuosien 1997 ja 2002 välillä. Tämän jälkeen systolinen verenpaine on jälleen laskenut tilastollisesti merkitsevästi.
Vuodesta 2007 vuoteen 2012 verenpainetasot laskivat miehillä eniten Pohjois-Karjalassa ja Turun ja Loimaan alueella. Vastaavasti naisilla systolinen verenpaine laski eniten Pohjois-Karjalassa, Turun ja Loimaan alueella sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Systolisen verenpaineen lasku vuosien 2007 ja 2012 välillä on miehillä ja naisilla kaikissa ikäryhmissä samanlainen.
Diastolinen verenpaine on sekä miehillä että naisilla laskenut merkitsevästi vuoteen 2002 saakka. Vuosien 2002 ja 2007 välillä diastolinen verenpaine ei enää laskenut, ja viiden viime vuoden aikana havaitaan tilastollisesti merkitsevä nousu. Myös diastolisen verenpaineen nousussa nähtiin alueiden välillä eroja. Diastolisen verenpaineen nousu oli samanlainen kaikissa ikäryhmissä sekä miehillä että naisilla.
Kohonneiden verenpainearvojen esiintyvyys (systolinen ja/tai diastolinen verenpaine vähintään 140/90 mmHg) on laskenut huomattavasti 1980-luvulta. Kaikkien tutkimusalueiden yhteinen lasku vuodesta 1997 vuoteen 2012 oli 49 %:sta 41 %:iin ja naisilla 28 %:sta 21 %:iin. Vuonna 2012 vähiten korkeaverenpaineisia oli Turun ja Loimaan sekä Helsingin ja Vantaan alueilla.
Verenpainelääkitystä käyttävien osuus työikäisistä kasvanut
Hypertensiivisten (verenpaine vähintään 140/90 mmHg tai lääkitys) osuus miehistä on pienentynyt vuodesta 1982. Vuodesta 1997 vuoteen 2012 osuus pieneni 52 %:sta 47 %:iin. Vuosien 2007 ja 2012 välillä hypertensiivisten osuus ei enää pienentynyt. Naisilla vastaava muutos vuodesta 1997 alkaen on ollut 30 %:sta 27 %:iin.
Viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana ei laskua enää havaita. Vuonna 2012 vähiten hypertensiivisiä oli Turun ja Loimaan alueella ja eniten Pohjois-Savossa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.
Verenpainelääkitystä käytti vuonna 2012 työikäisistä 25−64-vuotiaista miehistä 10 % ja naisista 7 %. Lääkitystä käyttävien osuus sekä miehistä että naisista on kasvanut vuodesta 1997.
Vuonna 1997 lääkehoidossa oli hypertensiivisistä miehistä 20 % ja naisista 27 %. Hoidossa olevien miesten osuus on kasvanut vuoteen 2012 mennessä 28 %:iin ja naisten 39 %:iin. Hoitotasapainossa lääkehoidossa olevista oli vuonna 1997 miehistä 11 % ja naisista 15 %. Vuonna 2012 vastaavat osuudet olivat miehistä 30 % ja naisista 36 %.
Merkittävä osa hypertensiivisistä yhä ilman lääkehoitoa
Lääkehoidossa ja hyvässä hoitotasapainossa olevien osuus työikäisistä hypertensiivisistä on merkittävästi parantunut 1980-luvulta. Viime vuosikymmenen aikana näissä osuuksissa ei havaita enää merkitsevää paranemista.
Merkittävä osa hypertensiivisistä on edelleen ilman lääkehoitoa, ja kahdella kolmasosalla lääkehoitoa käyttävistä on liian korkea verenpaine. Tilanteen parantaminen edellyttää kohonneen verenpaineen ehkäisyn ja hoidon tehostamista Käypä hoito -suositusten mukaisesti.
Verenpainetasot ovat Suomessa merkittävästi laskeneet viime vuosikymmeninä, mutta nyt havaitaan laskun hidastumista ja pysähtymistä. Keskeisistä verenpaineen nousuun liittyvistä riskitekijöistä lihavuus on lisääntynyt vuoteen 2007 saakka, mutta sen jälkeen lihavuuden lisääntyminen on pysähtynyt.
Kulutustilastojen mukaan alkoholinkäyttö ei ole Suomessa viime vuosina enää lisääntynyt. Työikäisten itse raportoima vapaa-ajan liikunta-aktiivisuus kasvoi 1990-luvulle saakka, mutta on sen jälkeen tasaantunut ja naisilla jopa kääntynyt laskuun. Työmatkaliikunta ja työn fyysinen kuormittavuus on jatkuvasti vähentynyt.
Suolan saanti on Suomessa vähentynyt merkittävästi 1980-luvulta, mutta on edelleen runsasta. Tuoreimman Finravinto-tutkimuksen mukaan on kuitenkin viitteitä siitä, että suolan saannin väheneminen olisi pysähtynyt.
Valtimoiden kovettuminen on vähentynyt
On mielenkiintoista, että systolinen verenpaine on viimeksi kuluneiden viiden vuoden tutkimusjaksolla edelleen hieman laskenut, mutta diastolisen verenpaineen lasku pysähtyi jo 2002, ja viimeisellä tutkimusjaksolla nähdään diastolisen verenpainetason nousua sekä miehillä että naisilla.
Systolisen verenpaineen laskun hidas jatkuminen selittyy todennäköisimmin pitkään jatkuneen valtimoterveyden paranemisella. Ateroskleroosin vähenemisen myötä valtimoiden kovettuminen on vähentynyt, ja tällä on vaikutusta erityisesti systoliseen verenpaineeseen.
Diastolisen verenpaineen laskun pysähtymistä väestötasolla voi osaltaan selittää se, ettei suolan saanti ole enää vähentynyt. Natrium lisää ääreisverenkierron vastusta ja näin ollen nostaa diastolista verenpainetta.
Hypertension esiintyvyydessä on Suomessa pieniä alue-eroja. Hypertensiivisiä on Etelä- ja Lounais-Suomessa vähemmän kuin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Pieniä alue-eroja havaitaan myös sekä systolisen että diastolisen verenpaineen tasoissa, mutta etenkään diastolisen verenpaineen alue-erot eivät ole olleet systemaattisia. Nämä erot selittyvät paljolti vastaavilla alue-eroilla kohonneen verenpaineen taustalla olevissa keskeisissä elintapatekijöissä.
Lihavuutta on vähemmän Etelä-Suomessa ja suolan saannin havaittiin vuonna 2002 olevan pääkaupunkiseudulla vähäisempää kuin Itä-Suomessa. Osittain taustalla on myös alueellisia eroja väestön tietoisuudessa, hoitoon ohjautumisessa ja hoitokäytännöissä.
Vaikka Suomessa on onnistuttu alentamaan koko väestön verenpainetasoa merkittävästi 1970-luvulta, suomalaisten verenpaine on edelleen kansainvälisesti varsin korkealla tasolla ja tämä lisää väestön valtimotautiriskiä. Väestötason verenpaineen alentaminen edellyttää sekä verenpaineeseen vaikuttavien elintapojen muutosta että suuren riskin potilaiden tehokkaampaa hoitoa.
Valtimotautiriskin vähentämiseksi kohonneen verenpaineen ehkäisy, varhainen tunnistaminen ja hoito ovat avainasemassa. On kuitenkin muistettava, että kohonnut verenpaine lisää merkittävästi valtimotaudin riskiä myös vanhemmissa ikäryhmissä ja hoidon on osoitettu olevan hyödyksi jopa yli 80-vuotiaille.
Tiina Laatikainen
LT, professori
Itä-Suomen yliopisto, kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö
THL, kansantautien ehkäisyn osasto,
Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, perusterveydenhuollon yksikkö
Antti Jula
LKT, tutkimusprofessori
THL, kansantautien ehkäisyn osasto
Mika Kastarinen
LT, dosentti, ylilääkäri
Fimea, Lääkevalmisteiden arviointi
Veikko Salomaa
LKT, tutkimusprofessori
THL, kansantautien ehkäisyn osasto
Katja Borodulin
FT, dosentti, erikoistutkija
THL, kansantautien ehkäisyn osasto
Kennet Harald
VTM, IT-suunnittelija
THL, kansantautien ehkäisyn osasto
Markku Peltonen
FT, dosentti, osastojohtaja
THL, kansantautien ehkäisyn osasto
Pekka Jousilahti
FT, yleislääketieteen ja terveydenhuollon erikoislääkäri, tutkimusprofessori
THL, kansantautien ehkäisyn osasto
Erkki Vartiainen
LKT, professori, ylijohtaja
THL
Kuva: Panthermedia
Julkaistu Lääkärilehdessä 24/2013
Lisää aiheesta:
Yhden luvun taktiikalla korkean verenpaineen hoitoon
Verenpainelääkkeitä käytetään liian vähän
Vähemmän suolaa, enemmän kaliumia
