Ravinto ja kolesteroli: käännetään kolesterolitaso taas laskuun

Lapsuudessa omaksutuilla elintavoilla on eri tutkimusten mukaan todettu olevan erittäin suuri merkitys ateroskleroottisten valtimotautien synnylle ja myöhemmälle terveydelle. Tässä katsauksessa kuvaamme tarkemmin ruokavalion osuutta valtimotautien ehkäisyssä ja hoidossa.

Valtimotautiin sairastuminen heikentää potilaan elämänlaatua, ja sepelvaltimotauti onkin maailmanlaajuisesti suurin varhaisen kuolleisuuden tai vajaakuntoisuuden aiheuttaja. Ateroskleroottiset valtimotaudit ovat myös edelleen suurin ennenaikaisen kuoleman ai­heuttaja sekä Suomessa että muualla Euroopassa.

Ateroskleroottisen valtimotaudin ehkäisyssä ja hoidossa sen syytekijän, seerumin LDL-koles­terolin, pitoisuuden pienentäminen on keskeinen tavoite. Koska ateroskleroosi kehittyy pitkän ajan kuluessa, odotettavissa olevat terveyshyödyt ovat sitä suuremmat, mitä aikaisemmin seerumin kolesterolipitoisuutta pienennetään. Ruokavalio on avainasemassa suurentuneen kokonais- ja LDL-kolesterolipitoisuuden pienentämisessä sekä väestö- että yksilö­tasolla.

Vuoden 2012 FINRISKI-tutkimus osoitti suomalaisten aikuisten veren kolesterolitason kääntyneen nousuun. Keskeisenä syynä tutkijat pitävät epäedullisia ruokavaliomuutoksia, erityisesti kovan, tyydyttyneen rasvan saannin lisääntymistä. Medioissa on tyydyttyneiden rasvojen haitallisuutta vähätelty, ja väestön epäedulliset ruokavaliomuutokset liittyvätkin todennäköisesti aiheesta julkisuudessa käytyihin keskusteluihin.

Ruokavaliomuutokset parantavat valtimoterveyttä

Tutkimustieto osoittaa vakuuttavasti, että ruokavaliolla voidaan vähentää valtimotautisairastuvuutta ja -kuolleisuutta. Suomessa työikäisten naisten ja miesten kuolleisuus sepelvaltimotautiin on viime vuosikymmenten aikana vähentynyt 80 %. Suurin tätä myönteistä kehitystä selittävä tekijä on veren kolesterolipitoisuuden pieneneminen noin 20 % väestötasolla. ­Sitä selittävät puolestaan myönteiset muutokset ruokavaliossamme, erityisesti ravinnon rasvan laadun muutos pehmeämpään suuntaan. Lääkkeiden selitysosuus kolesterolipitoisuuden pienenemiseen väestötasolla oli seuranta-aikana suhteellisen pieni.

Ravintorasvan laadun muutos on näkynyt valtimoterveydessä myös muualla. Esimerkiksi Puolassa sepelvaltimotautikuolleisuus kääntyi vuonna 1991 dramaattiseen laskuun noustuaan sitä ennen vuosien ajan, ja vastaavaa kehitystä on havaittu myös muualla Itä-Euroopassa. Ruokavalion rasvan nopea ja merkittävä muutos kovasta pehmeään, eli käytännössä voin ja muun eläinrasvan vaihtaminen rypsi- ja soijaöljyyn, näyttää olevan myönteisen kehityksen keskeinen tekijä.

Perinteisessä Välimeren ruokavaliossa, joka sisältää oliiviöljyä ja runsaasti vihanneksia, hedelmiä, kalaa ja palkokasveja, mutta vain rajoitetusti punaista lihaa ja maitotuotteita, rasvan laatu on kohdallaan. Tuoreessa interventiotutkimuksessa oli mukana henkilöitä, joilla oli suuri sepelvaltimotautiriski. Tutkimuksessa osoitettiin, että Välimeren ruokavalio vähensi val­timotautitapahtumia noin 30 %. Suomalaiseen ruokakulttuuriin on sovellettu ns. Itämeren ruokavalio, jossa korostuu paikallinen elintar­vikevalikoima. Siinä suositaan rypsiöljyä ja ruista sekä kotimaisia kasviksia, marjoja ja kalaa. Alustavissa tuloksissa Itämeren ruokavalion (SYSDIET) todettiin parantavan metabolista ­oireyhtymää sairastavien potilaiden lipidiprofiilia.

Tuoreet tulokset laajasta kansainvälisestä kohorttitutkimuksesta osoittivat, että terveellinen ruokavalio vähensi merkittävästi sydäntapahtumien uusiutumista. Tutkimuksessa oli mukana yli 55-vuotiaita valtimotauti- tai diabetespotilaita, joilla oli asianmukainen lääkitys ja kohde-elinvaurio. Terveellisellä ruokavaliolla näytti tässäkin ryhmässä olevan itsenäinen suojaava vaikutus.

Myös lapsille suunnatun ruokavalio-ohjauksen on todettu olevan tehokasta ja turvallista. Suomalainen Sepelvaltimotaudin riskitekijöiden interventioprojekti -tutkimus (STRIP) on osoittanut toistetun ja iänmukaiseksi suunnitellun ruokavalio- ja elämäntapaohjauksen vaikuttavan hyödyllisesti seerumin lipidiarvoihin.

Hyperkolesterolemian ruokavaliohoidon peruspilarit

Äskettäin on päivitetty kotimainen dyslipide­mioiden Käypä hoito -suositus sekä eurooppalaiset suositukset dyslipidemioiden hoidosta ja valtimotautien ehkäisystä. Niissä kaikissa suositellaan dyslipidemioiden hoitoon ensisijaisesti elämäntapainterventiota ja sen keskeisenä osana ruokavaliomuutoksia. Ruokavaliomuutokset ovat tärkeä osa hoitoa myös silloin, kun hyperkolesterolemian hoito vaatii lisäksi lääkehoitoa.

Keskeisimmät suositellut ruokavaliomuutokset ovat jo pitkään pysyneet ennallaan. Suositeltu ruokavalio on monipuolinen ja runsaskuituinen, ja sen rasva on laadultaan pääasiassa pehmeää, tyydyttymätöntä rasvaa. Tarvittaessa ruokavalioon sisältyvät myös kasvistanolia tai kasvisterolia sisältävät elintarvikkeet. Paras teho saavutetaan, kun mahdollisimman moni ruokavaliomuutos toteutetaan samanaikaisesti. Ylipainoisten ja lihavien kannattaa vähentää energian saantia ravinnosta ja lisätä liikuntaa, jolloin laihtuminen korjaa kaikkia seerumin lipidipitoisuuksia. Ruokavalion, jossa tyydyttyneen rasvan ja ravinnon kolesterolin määrä on pieni, mutta ravintokuidun määrä suuri, ja johon sisältyy kasvistanoli- tai kasvisteroliesteriä sisältäviä elintarvikkeita, on osoitettu pienentävän LDL-kolesterolipitoisuutta 17–25 %.

Ravitsemushoidon toteutus

Käytännön kokemus hyperkolesterolemian ravitsemushoidon tehosta ei aina vastaa tutkimuksissa saavutettuja tuloksia. Ravitsemushoidon heikko tulos johtuu kuitenkin lähes poikkeuksetta siitä, ettei potilasta ole motivoitu riittävästi eikä hän ole saanut tarpeellista määrää ravitsemusneuvontaa. Ilman riittävää, motivoivaa ja yksilöllistä ohjausta terveellisen ruokavalion koostaminen onnistuu harvoin optimaalisesti.

Päivitetyssä dyslipidemioiden Käypä hoito -suosituksessa otetaan nyt ensimmäistä kertaa kantaa ravitsemusohjauksen käytännön toteutuksen vastuukysymyksiin. Suosituksen mukaan ruokavalio-ohjauksen toteuttaa joko ravitsemusterapeutti tai asiaan erittäin perusteellisesti koulutuksella perehtynyt hoitaja. Ravitsemusterapeutin ohjausta tarvitaan aina, kun potilaalla on useampia terveysongelmia tai sairauksia, joita voidaan ruokavaliomuutoksilla hoitaa. Yksi neuvontakerta ei riitä, vaan potilaalla tulee olla mahdollisuus seurantakäynteihin tai yhteydenpitoon puhelimitse.

Keille ruokavalio-ohjaus kohdistetaan?

Parhaan valtimoterveyden takaisi se, että veren kolesterolitaso pysyisi matalana läpi elämän. Riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin on selvästi pienempi, jos LDL-kolesterolitaso pysyy matalana lapsuudesta saakka verrattuna nykykäytännön mukaiseen tilanteeseen, jossa LDL-kolesterolipitoisuutta pienennetään tehokkaasti vasta keski-iässä. Ruokavalio-ohjaus olisi siis syytä aloittaa jo lapsuudessa.

Sekä kotimaiset että kansainväliset suositukset toteavat selkeästi, että suositeltavat ruoka­valiomuutokset ovat tarpeen kaikille, joiden LDL-kolesterolipitoisuus ylittää tavoitearvon tai joilla on useita riskitekijöitä.

Tavanomaisten ruokavaliomuutosten lisäksi tehokas ruokavaliohoito sisältää tarvittaessa kasvistanoleja tai -steroleja. Tutkimuksessa, jossa koehenkilöillä oli lievä hyperkolesterolemia, 80 % saavutti tavoitearvon, kun ruokavaliohoitoon sisältyi kasvistanolimargariini. Kasvi­stanoleilla tai kasvisteroleilla täydennettyjen elintarvikkeiden on osoitettu alentavan myös diabetesta ja metabolista oireyhtymää sekä familiaalista hyperkolesterolemiaa sairastavien LDL-kolesterolia.

Jos LDL-kolesterolipitoisuutta ei ponnisteluista huolimatta saada pelkällä elämäntapahoidolla pienennetyksi tavoitearvoon, harkitaan LDL-kolesterolia alentavan statiinilääkityksen liittämistä hoitoon. Tehokasta ruoka­valiohoitoa kannattaa aina jatkaa myös statiinilääkityksen aikana. Kasvistanolia tai -sterolia sisältävien elintarvikkeiden käyttö vakiintuneen statiinilääkityksen rinnalla pienentää LDL-koles­terolipitoisuutta edelleen keskimäärin 10 %, mikä on enemmän kuin statiiniannoksen kaksinkertaistamisen tuoma lisäteho.

Matti J. Tikkanen
LKT, sisätautiopin professori emeritus
HYKS, sydän- ja keuhkokeskus, Folkhälsanin tutkimuskeskus, Biomedicum

Helena Gylling
LKT, kliinisen ravitsemustieteen professori emerita, sisätautien erikoislääkäri, 
HYKS medisiininen tulosyksikkö, yleissisätaudit ja geriatria, Biomedicum

Markus Juonala
dosentti, kliininen opettaja
Turun yliopisto, sisätautioppi

Petri T. Kovanen
LT, sisätautien erikoislääkäri, professori
Wihurin tutkimuslaitos, Biomedicum

Kuva: Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehdessä 47/13.