Onko raudan liiallinen kertyminen kehoon yleistä?
Ei ole. Toisin kuin raudan puute, raudan liiallinen määrä on harvinainen tila. Rautaa voi kertyä elimistöön, jos sitä imeytyy tavallista enemmän tai jos sitä annetaan suonensisäisesti liikaa (esimerkiksi rautalääkkeet, punasolut).
Vaikka hoitoannokset olisivat kohtalaisen suuria, rautaa ei todennäköisesti pysty saamaan haitallisessa määrin suun kautta, ellei taustalla ole usein perinnöllistä häiriötä jossa rautaa imeytyy liikaa.
Miten elimistö käsittelee rautaa?
Raudalla ei ole aktiivista eritysmekanismia, vaan rautatasapainoa säätelee ohutsuolessa tapahtuva imeytyminen ja solunsisäisen raudan tehokas uusiokäyttö ja kierrätys. Kasvuiän jälkeen uutta rautaa ravinnosta tarvitaan normaalitilanteessa vain vähän, eikä elimistö toisaalta kykene aktiivisesti poistamaan ylimääräistä rautaa.
Vapaa rauta on soluille haitallista, ja elimistö pyrkii suojautumaan siltä monimutkaisilla raudan sisään- ja uloskuljetusmekanismeilla. Raudan sisäänkuljettaja DMT1 (divalent metal trans‧porter) kuljettaa raudan suolesta enterosyytin sisälle ja uloskuljettaja ferroportiini siirtää sen sieltä verenkiertoon.
Verenkierrossa rauta sitoutuu edelleen kuljettajaproteiiniinsa transferriiniin. Solujen transferriinireseptorien kautta rauta päätyy solujen mitokondrioihin hemin ja hengitysketjun entsyymien synteesiin. Ylimääräinen rauta varastoidaan ferritiininä.
Mitkä ovat raudan haitat?
Liiallisen raudan on todettu heikentävän elimistön puolustusmekanismeja. Rautaylimäärä lisää siten jonkin verran infektioriskiä. Rauta on haitallista erityisesti niille soluille, joilla on suuri mitokondriaalinen aktiivisuus (maksa, haiman beeta-solut, sydän).
Esimerkki raudan haitallisuudesta on perinnöllinen hemokromatoosi, jossa raudan säätelymekanismit eivät toimi ja rautaa imeytyy hallitsemattomasti. Tila on pitkään oireeton, mutta rautakertymän lisääntyessä seuraa haitallisia oireita ympäri elimistöä. Niistä tunnetuimpia ovat krooninen maksatulehdus, maksakirroosi ja maksasyöpä.
Miten rautakertymä todetaan?
Raudan määrää elimistössä voidaan mitata verikokeilla. Raudankertymäsairauksissa myös luuytimessä on ylimäärin rautaa, mutta yksin sen perusteella ei voi määrittää elimistön rautakuormaa.
Hemokromatoosin diagnoosi perustui ennen pääasiassa maksan suurentuneeseen rautapitoisuuteen, mutta maksakoepalan merkitys on vähentynyt geenitestien kehittyessä. Epäily rautakertymästä voi herätä maksan tai sydämen magneettitutkimuksessa.
Voiko ihminen syödä liikaa rautaa?
Jos rautatabletteja tai muita rautapitoisia tuotteita käytetään kohtuullisesti, on epätodennäköistä, että rautaa imeytyisi suolistosta siinä määrin, että ilmaantuisi raudan kertymäsairaus.
Näin on kuitenkin esitetty tapahtuvan African iron overload -sairaudessa. Keski- ja Etelä-Afrikassa valmistetaan olutta terästynnyreissä, ja liukenemisesta johtuva rautapitoisuus on lähes 100 mg litraa kohti. Kun tätä rautapitoista olutta juodaan terassitahtiin, eli toistakymmentä litraa päivässä, sairastuu osa raudan kertymäsairauteen.
Tässäkin tapauksessa taustalla lienee kuitenkin geneettinen häiriö, minkä takia rautaa imeytyy ylimäärin vain osalla ihmisistä. Ilman tällaista altistusta on raudan kertyminen epätodennäköistä.
Vaikean kroonisen anemian takia joudutaan usein pitkäaikaisiin, jopa läpi elämän jatkuviin punasolujen siirtoihin, joista potilas saa ylimäärin rautaa. Tyypillisin tällainen tilanne on talassemioiden yhteydessä, mutta myös sirppisoluanemiassa, myelodysplastisissa oireyhtymissä ja joskus aplastisessa anemiassa.
Yksi punasoluvalmiste sisältää 200–250 mg rautaa. Kun potilas saa kymmeniä punasoluvalmisteita anemian hoidoksi, elimistöön alkaa kertyä ylimääräistä rautaa. Kun yli sata punasoluvalmistetta on siirretty, elimistön rautamäärä on jo samaa luokkaa kuin hoitamattomassa hemokromatoosissa, 20–30 g.
Verenvuodon aiheuttamassa raudanpuutteessa ei punasolujen anto lisää rautakuormaa, koska vuodon yhteydessä on menetetty rautaa.
Miten hoidetaan?
Raudan kertymiselle alttiiden yksilöiden tulee välttää liiallista raudan saantia. Siksi esimerkiksi hemokromatoosin diagnosoiminen varhain on hyödyllistä. Perinnöllisessä hemokromatoosissa venesektiohoito (veren poisto) yleensä aloitetaan, kun ferritiiniarvo nousee naisilla yli 200 µg:n/l ja miehillä yli 300 µg:n/l.
Kertynyttä rautaa voidaan poistaa rautaa sitovilla lääkkeillä, jos veren poisto ei ole mahdollista esimerkiksi matalan hemoglobiinin takia.
Lähde: Lääkärilehti 37/14: Rautaa voi joskus saada liikaa
Tarkastanut:
Pekka Collin
dosentti, ylilääkäri
TAYS, gastroentrologian vastuualue
Kirjoittanut:
Johanna Nykopp
toimittaja
Kuva:
Panthermedia
