Ekologian, evoluution ja käyttäytymisen professori Marelene Zukin kirja Paleofantasy käy läpi paleoruokavalion pääperiaatteita ja pohtii ihmisten elintapojen suhdetta evoluutioon. Zukin pääviesti on, että ei ole mitään aikakautta, ympäristöä tai ruokavaliota, joka olisi ainutlaatuisen optimaalinen ihmisille tai muillekaan eläinlajeille.
”Paleo on tie takaisin juurille”, kannustetaan Paleokeittiö-blogissa. Toisen sivuston mukaan ”paleotyyppistä ruokavaliota syövät metsästäjä-keräilijät ja muut luonnollista elämäntapaa noudattavat kansat ja heimot ovat vanhaan ikään asti käytännössä vapaita kroonisista sairauksista ja he ovat ulkonäöltään urheilullisia, lihaksikkaita ja vähissä rasvoissa” (www.helsinkipaleo.com/aloita-tasta)
Karppauksen jälkeen julkisuudessa pinnalle ovat nousseet paleoruokavalio ja gluteeniton ruokavalio, joissa kritiikki kohdistuu prosessoituun ja jalostettuun moderniin ruokaan. Paleoruokavaliossa ajatuksena on syödä ruokaa, johon ihminen lajikehityksen kuluessa on parhaiten sopeutunut. Oppiin kuuluu, että tällainen ruokavalio kehittyi suurin piirtein 60 000–10 000 vuotta sitten aikana, jolloin ihmiset elivät metsästäjä-keräilijöinä. Näin ollen viimeisen 10 000 vuoden aikana eli maanviljelyksen yleistymisen jälkeen kehittyneet ruokavaliot olisivat ihmisille huonommin soveltuvia ruokavaliota ja monien nykyihmistä vaivaavien sairauksien ja vaivojen syy.
Minnesotan yliopiston ekologian, evoluution ja käyttäytymisen professori Marelene Zukin kirja Paleofantasy käy läpi paleoruokavalion pääperiaatteita ja pohtii ihmisten elintapojen kuten syömisen ja liikunnan, ja parinvalinnan ja perherakenteiden suhdetta evoluutioon. Tarkastelen tässä kirjoituksessa lähinnä Zukin paleoruokavalioon liittyviä näkökohtia.
Zukin pääviesti on, että toisin kuin paleoruokavalion kannattajat väittävät, ei ole mitään aikakautta, ympäristöä tai ruokavaliota, joka olisi ainutlaatuisen optimaalinen ihmisille tai muillekaan eläinlajeille. Ei siis ole mitään menneisyydessä ollutta hetkeä, jota nykyihmisen olisi syytä imitoida voidakseen paremmin.
Ei ole yhtä Paleo-elämäntapaa
Paleoruokavalion ytimessä on ajatus, että joskus menneisyydessä on ollut aikakausi, jolloin ihmiset söivät lajillemme optimaalista ruokaa. Ensimmäinen ongelma paleoruokavalion suosimisessa Zukin mukaan onkin, että on epäselvää, miten metsästäjäkeräilijät oikeastaan elivät. Nämä ihmisryhmät elivät hyvin eri tavoilla eri puolilla maapalloa ja eri aikakausina – riippuen mm. saatavilla olevista kasveista, metsästettävistä eläimistä, käytössä olleista metsästysvälineistä ja työkaluista sekä ilmastosta. Tutkimukset, jotka perustuvat nykyisten metsästäjä-keräilijä-yhteisöjen havainnointiin joutuvat Zukin mukaan samaan ongelmaan: olivatko esi-isämme kuten Etelä-Amerikan Achét vai arktisten alueiden inuiitit? Lisäksi, nykyiset metsästäjä-keräilijät tuskin elävät täysin samalla tavoilla ja alueilla kuin edeltäjänsä kymmeniä tuhansia vuosia sitten, vaan ovat joutuneet siirtymään maanviljelyksen ja kaupungistumisen myötä marginaalisille asuinalueille. Jotkut tutkijat ovat myös esittäneet, että varhaiset ihmiset eivät itse asiassa olleet sellaisia lihansyöjiä kuin paleoruokavalion kannattajat joskus esittävät, vaan lisäsivät lihansyöntiään vasta metsästysvälineiden kehityttyä.
Toiseksi, Zuk korostaa, ettei evoluutio ole pysähtynyt ihmisten kohdalla. Geneettisiä muutoksia on tapahtunut maanviljelykseen siirtymisen jälkeenkin. Zuk viittaa tutkijoihin, kuten Gregory Cochraniin ja Henry Harpendingiin, jotka väittävät, että itse asiassa ihmisen evoluutio on kiihtynyt viimeisten tuhansien vuosien aikana. He väittävät, että jos aikaisemmin suotuisia mutaatioita tapahtui 100 000 vuoden välein, niin tiheästi asutetuissa populaatiossa niitä tapahtui 400 vuoden välein. Populaareissa evoluutiokuvastoissa kuitenkin tyypillisesti esitetään, että evoluutio on kehittänyt ihmistä progressiivisesti ensin kohti pystympää ja nykyaikaisempaa ”valmista” ihmistä. Tämän jälkeen tapahtuu modernin elämäntavan aiheuttama degeneraatio, ryhdin kumartuminen ja lihominen. Evoluutiolla ei kuitenkaan ole tällaista päämäärää, tai suoraviivaista eteenpäin etenemistä kohti ”valmiita” lajeja, eikä sen puolin myöskään harhautumista vääränlaisen ympäristön vuoksi.
Esimerkkinä nopeasta ja viimeaikaisesta evolutiivisen kehityksestä Zuk esittää laktoositoleranssin kehittymisen. Noin kolmannes kaikista maailman ihmisistä sietää laktoosia aikuisina ja erityisesti tätä ominaisuutta ilmenee Pohjois-Euroopassa, osissa Afrikkaa ja Lähi-idässä. On arvioitu, että laktoositoleranssigeeni olisi 2 200–20 000 vuotta vanha, mikä on evoluution näkökulmasta lyhyt aika. Laktoosigeenin leviäminen nopeasti kuvaa hyvin genomimme kehittymistä kulttuuristen käytäntöjen takia. Minkälaista etua maidonjuojat sitten saivat verrattuna niihin, joille maito tuotti vaikeuksia? Maito oli tärkeä lisäravinteiden ja saastumattoman nesteen lähde, ja näin ihmiset, jotka pystyivät juomaan maitoa ilman vatsavaivoja, siirsivät geenin useammalle jälkeläiselle kuin sellaiset joille vatsavaivoja tuli.
Paleoruokavalion kannattajat kuitenkin esittävät, että lehmänmaito ei kuulu paleoruokavalioon, sillä kivikauden ihminen ei sitä juonut. Kuitenkin laktoositoleranssigeenin yleistyminen osoittaa, että emme ole täysin jämähtäneet kivikautiseen genomiimme ja näin osalle ihmisistä lehmänmaito olisi nimenomaan lajityypillistä ruokaa.
Vastaavasti suolistomikrobiston muuttuminen ja sopeutuminen kulttuurin ja ruokavalion muuttumisen myötä on mahdollistanut uusien ruokien syömisen – tässäkään suhteessa emme enää ole luolamiehen kaltaisia.
Ei kannata haikailla menneiden perään
Maanviljelykseen siirtyminen on monien tutkijoiden mukaan ollut ratkaisevan tuhoisa muutos ihmislajin ympäristössä ja sitä kautta ihmisten terveydessä ja hyvinvoinnissa. Zuk on tämänkin väitteen suhteen epäileväinen. Hän viittaa mm. tutkimuksiin, että jo kivikaudella ihmiset söivät jonkin verran viljoja. Hän kuitenkin myöntää, että maanviljelyksen myötä ruokavalio köyhtyi ja että yksipuolinen maanviljelys on toistuvasti aiheuttanut nälänhätiä, kun koko sato on tuhoutunut tuholaisten vuoksi. Samoin, paikoilleen asettuminen suurissa ryhmissä lisäsi infektioepidemioiden leviämistä ja köyhtynyt ruokavalio aiheutti puutostauteja.
Zukin pääväite tässäkin suhteessa on kuitenkin, ettei ole hetkeä jolloin ihminen eli harmoniassa ympäristönsä kanssa, syöden optimaalista ruokaa, ja jonka jälkeen kaikki alkoi mennä ihmisten kannalta pieleen. Mikään laji ei ole täydellisessä, vaan riittävän hyvässä harmoniassa ympäristönsä kanssa. Se että haluaa olla enemmän esi-isiemme kaltainen, tarkoittaa vain, että haluaa samoja kompromisseja, jotka osuivat heidän kohdalleen. Zuk tuo esille myös tutkimustuloksia, joiden mukaan metsästäjä-keräilijät eivät olleet niin terveitä kuin on aikaisemmin oletettu.
Zuk kirjoittaa terävästi ja monin paikoin hauskasti. Hän ihmettelee, että mikäli luolaihmiset olisivat olleet tietoisia evoluutiosta, olisivatko he haikailleet johonkin vielä kaukaisempaan aikaan, kenties aikaan jolloin edeltäjämme elivät puissa?
Zuk ei myöskään kiistä rasvaisen ”roskaruuan” liiallisen syömisen tai passiivisen elämäntyylin haitallisia vaikutuksia terveydelle. Kulttuuri ei kuitenkaan ole mikään ulkoinen, erityinen paha joka on tapahtunut onnelassa eläneille kivikautisille ihmisille, vaan osa ympäristöä – kuten mikä tahansa osa minkä tahansa eläinlajin ympäristöä. Emme ole tässäkään suhteessa sen kummallisempia kuin muut eläinlajit.
Lopuksi, voi ajatella, että Zukin sanoma on lohdullinen. Kaikki piirteemme ja geenimme ovat potentiaalisen muutoksen alaisia. Ei kannata haikailla menneiden perään. Ei kannata etsiä täydellistä ruokavaliolta. Riittävän hyvä kelpaa.
Zuk, Marlene: Paleofantasy. What Evolution Really Tells Us About Sex, Diet, and How We Live.
W & W Norton & Company,
New York, 2013.
Kirjoittaja:
Piia Jallinoja
dosentti, johtaja
Kuluttajatutkimuskeskus
Helsingin yliopisto
