Munuaissyöpään sairastuu vuosittain Suomessa hiukan alle 1 000 potilasta. Potilaiden keski-ikä sairastumisvaiheessa on 60–65 vuotta. Aivan viime vuosiin asti ilmaantuvuusluvut ovat olleet kasvussa, mutta nyt ne ovat kääntyneet laskuun. Ennuste on huono, sillä noin puolet potilaista kuolee tautiinsa.
Munuaissyövän oireet voivat olla monimuotoisia ja viitata kokonaan muuhun sairauteen. Oireeton munuaissyöpä voi löytyä kuvantamistutkimuksissa muuta sairautta tutkittaessa. Sen tavallisimmat oireet ovat verivirtsaisuus ja kylkikipu. Hyvin monenlaiset oireet ovat mahdollisia, kuten yleisoireina kuumeilu ja laihtuminen sekä etäpesäkkeistä johtuvat oireet.
Kaikututkimus antaa munuaissyövästä useimmiten jo melko varman epäilyn, ja diagnoosi tehdään yleensä tietokonetomografian perusteella. Munuaissyövän diagnoosi pohjautuu täysin näihin radiologisiin tutkimuksiin, ja niiden pohjalta tehdään leikkauspäätös. Käyttökelpoisia kasvainmerkkiaineita ei ole.
Munuaiskasvaimen hoito
Munuaissyövän leikkausvaihtoehtoja ovat munuaisen poisto tai osapoisto kasvaimen koon mukaan. Levinneessäkin taudissa emäkasvain useimmiten poistetaan, mikäli se on teknisesti mahdollista ja potilas on kohtalaisen hyväkuntoinen.
Alkaa olla viitteitä siitä, että mikäli levinnyttä munuaissyöpää sairastavan elinajan ennusteeksi arvioidaan yli 9–12 kuukautta, munuaisen poisto hyödyttää potilasta. Tämä ei toistaiseksi perustu näyttöön, sillä tutkimukset ovat kesken.
Munuaisen poisto on isojen kasvainten leikkaushoidon kulmakivi. Nykyisin ei enää rutiininomaisesti poisteta lisämunuaista tai imusolmukkeita. Leikkaus voidaan tehdä avoleikkauksena tai robottiavusteisesti.
Munuaiskasvaimen osapoisto
Osapoistosta on tullut standarditoimenpide neljän senttimetrin kasvainten hoidossa. Osapoiston ehdottomia aiheita ovat tilanteet, kun kyseessä on anatomisesti tai toiminnallisesti ainoa munuainen tai potilaalla on perinnöllinen munuaissyöpää aiheuttava oireyhtymä.
Suhteellisia aiheita suurempienkin kasvainten osapoistoon ovat oheissairaudet, jotka voivat jatkossa heikentää jäljelle jäävän munuaiskudoksen toimivuutta ja näin ollen suurentavat dialyysihoitoon joutumisen todennäköisyyttä.
Munuaiskudosta voidaan säästää myös toimenpideradiologian keinoin, joskin kirurginen poisto on edelleen luotettavin paikallisen kasvaimen hoito. Ennen radiologisia ablaatiohoitoja pahanlaatuinen diagnoosi tulisi varmistaa kudosnäytteestä. Toimenpideradiologisia hoitoja tehdään lähinnä silloin, kun perinnöllisen oireyhtymän takia on odotettavissa lisää munuaiskasvaimia tai potilas on iäkäs tai monisairas ja kirurgiseen hoitoon katsotaan liittyvän liian suuria riskejä. Kasvaimen läpimitan tulisi olla alle 5 cm.
Levinneen taudin hoito
Ennen syöpälääkkeiden kehittämistä levinneen taudin hoito perustui kirurgiaan. Etäpesäkekirurgia kannattaa edelleenkin muistaa vaihtoehtona, jos potilaalla on vain yksittäinen etäpesäke, hänen kuntonsa on hyvä ja munuaissyövän ensitoteamisesta on kulunut pitkä aika.
Jo toteamisvaiheessa levinnyttä tautia voidaan myös seurata aluksi, mikäli etäpesäkkeistä on vain vähän oireita. Munuaiskasvaimen poiston jälkeen etäpesäkkeiden spontaania vähenemistä on todettu 0,8 %:lla potilaista.
Munuaissyöpä on solunsalpaajille resistentti tauti. Tämän takia 1980-luvulta 2000-luvulle hoitoina ovat olleet käytössä immunologiset hoidot eli interferoni ja interleukiini-2. Uudet kohdennetut hoidot ovat yleisesti syrjäyttäneet ne kymmenen viime vuoden aikana.
Von Hippel–Lindau-geeni löydettiin 1993 ja sen rooli kirkassoluisessa munuaissyövässä selvisi 1994. Tämä geeni säätelee kasvaimen kasvua ja verisuonimuodostusta. Sittemmin on kehitetty useita kohdennettuja lääkkeitä munuaissyöpään ja nykyisin niitä on rekisteröity seitsemän.
Ehkäisy ja ennuste
Munuaissyövän riskiä lisäävät tupakointi, lihavuus ja altistuminen arsenikkiyhdisteille teollisuuden prosesseissa tai juomaveden välityksellä. Lisäksi tietyt harvinaiset perinnölliset sairaudet (kuten von Hippel–Lindaun tauti) liittyvät munuaissyöpään. Ennaltaehkäisyssä olisi tärkeää välttää riskitekijöille altistumista, lisätä liikuntaa ja vähentää ylipainoisuutta.
Munuaissyöpä on edelleen huonoennusteinen, sillä 40 % potilaista kuolee tautiin viiden vuoden kuluessa. Primaaristi levinnyt tauti todetaan 20–30 %:lla potilaista. Silloinkin kun kasvain pystytään poistamaan leikkauksella, 20–40 %:lle potilaista kehittyy etäpesäkkeitä. Munuaissyövän etäpesäkkeet voivat myös uinua: etäpesäkkeitä on todettu jopa 30 vuoden kuluttua alkuperäisestä diagnoosista.
Munuaissyövän ennuste on jonkin verran parantunut vuosikymmenten vertailussa. 1950-luvulla kirurginen tekniikka tehostui. 1980-luvulla kuvantamistekniikoiden monipuolistuttua alettiin löytää enemmän oireettomia syöpiä, ja lisäksi levinneeseen tautiin tulivat sytokiinihoidot. 2000-luvulla käyttöön ovat tulleet kohdennetut hoidot. Keskimääräinen elossaoloaika on levinneessä taudissa nykyisin 19,4 kuukautta, kun interferoniaikakauden (1980-2007 välinen aika) potilailla se oli 9,7 kuukautta.
Oireisen taudin ennuste on aina huonompi, etenkin jos taudista on yleisoireita. Tupakointi näyttää olevan myös huonontavan ennustetta varsinkin paikallisissa kasvaimissa. Lihavuus lisää munuaissyövän riskiä, mutta paikallisessa taudissa ylipaino on ennustetta parantava tekijä. Kliinisiä ennustetekijöitä parempia biologisia merkkiaineita ei toistaiseksi ole löytynyt.
Kirjoittanut:
Kaisa Sunela
LT, syöpätautien erikoislääkäri
TAYS, syövänhoidon vastuualue
Pirkko-Liisa
Kellokumpu-Lehtinen
LKT, säde- ja kasvainhoidon professori, ylilääkäri
TAYS, syövänhoidon vastuualue
Tampereen yliopisto, lääketieteen yksikkö
Kuva:
Panthermedia
