Tupakkariippuvuuden kehittymiseen vaikuttaa monia tekijöitä, kuten nikotiini ja muut kemialliset aineet, perimä, ehdollistuminen, sosiaaliset ja ympäristötekijät sekä näiden yhteisvaikutukset. Valtaosa pitkäaikaisesta tupakoinnista selittyy kuitenkin nikotiiniriippuvuudella.
Nikotiini imeytyy tupakansavusta keuhkoverenkiertoon ja kulkee sekunneissa aivoihin, jossa se sitoutuu nikotiinireseptoreihin. Niistä vapautuneet välittäjäaineet johtavat mielihyvän tuntemuksiin ja vahvistavat tupakoinnin ehdollistumista sisäisiin (esim. stressi) ja ulkoisiin (esim. savukkeen näkeminen) ärsykkeisiin.
Krooninen nikotiinialtistus aiheuttaa neuroadaptaatiota, joka johtaa sietokyvyn kehittymiseen. Jos tupakoija ei saa totuttua nikotiiniannosta, esiintyy vieroitusoireita, kuten ärtyneisyys, masentuneisuus, ahdistuneisuus, keskittymis- ja univaikeudet, lisääntynyt ruokahalu ja tupakanhimo. Tupakkariippuvuus kehittyy nopeasti nuorilla ja harva aikuinen enää aloittaa tupakoinnin.
Nikotiiniriippuvuudesta katsotaan olevan kyse silloin, kun kolme seuraavista on toteutunut 12 viime kuukauden aikana: 1) nikotiinin sietokyky kasvanut, 2) vieroitusoireet käytön loppuessa tai vähetessä, 3) heikentynyt kyky kontrolloida käytön aloittamista ja lopettamista tai käytettävän annoksen määrää, 3) haluttua suurempi tai pidempi nikotiinin kulutus, 4) käyttäjä ei kykene lopettamaan tai vähentämään kulutusta, 5) tupakointiin käytetty aika on kohtuuttoman suuri, 6) töiden, sosiaalisten ja muiden tärkeiden mielihyvän lähteiden laiminlyönti, 7) jatkuva tupakointi siitä huolimatta siitä, että henkilö on tietoinen haitallisten seurausten luonteesta ja suuruudesta.
Tupakkariippuvuutta hoidetaan lääkkein ja käyttäytymistieteellisin menetelmin. Hoidossa pätee annos-vaste-suhde: mitä intensiivisempi lääkehoito ja neuvonta, sitä paremmat tulokset. Intensiivisen hoidon piirissä on kuitenkin vain osa tupakoivista. Mini-interventioiden onnistumisprosentti saattaa olla huonompi, mutta niillä saavutetaan suurempi osa tupakoivista.
Ensisijaiset vieroituksessa käytettävät lääkkeet ovat nikotiinikorvaushoidot (nikotiinilaastari, -purukumi, -inhalaattori,-imeskelytabletti ja -resoribletti) sekä bupropioni ja varenikliini. Nämä lääkkeet ovat suunnilleen yhtä tehokkaita oikein käytettyinä. Kuitenkaan esimerkiksi nikotiinikorvaushoitoja, jotka ovat itsehoitotuotteita, ei aina käytetä annostusten mukaisesti ja käytännössä niiden teho jää usein optimaalista vähäisemmäksi.
Käyttäytymistieteellisten menetelmien soveltaminen ja neuvonta kuuluvat olennaisena osana tupakoinnin lopettamisen tukemiseen. Hoidon onnistumisen katsotaan vaativan vähintään neljä neuvontakertaa, mutta mitä useampia käyntejä on, sitä parempia ovat tulokset. Yksilöllinen ohjaus (17 %) johtaa korkeampiin onnistumisprosentteihin kuin ryhmäohjaus (14 %) tai puhelinneuvonta (13 %). Vertailuryhmästä 11 % pystyi lopettamaan tupakoinnin.
Nikotiiniriippuvuuden kuten muidenkin kroonisten sairauksien hoidossa jatkuva seuranta on tärkeää. Lopettaminen vaatii jatkuvaa seurantaa yhden tai jopa useamman vuoden aikana, jolloin potilaalla voi olla toistuvia relapseja tai hän saattaa vain vähentää tupakointiaan.
Vaikka hoitomuodot ovat tehokkaita, pysyvän savuttomuuden saavuttaminen on vaikeaa ja tupakkariippuvuuden hoitoon kehitetään uusia strategioita. Yksi mielenkiintoisimmista on nikotiinirokote. Rokote perustuu siihen, että osa verenkiertoon imeytyneestä nikotiinista sitoutuu vasta-aineisiin ja sen seurauksena laajentunut nikotiinimolekyyli ei voi ylittää veri-aivo-estettä. Nikotiinin palkitsevat vaikutukset aivoissa vähenevät, joten tupakointi ei tuota mielihyvää. Rokotteen kehittämis- ja testaustyö on pitkällä sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa.
Tupakkariippuvuus on krooninen sairaus, kuten verenpainetauti tai diabetes. Tupakkariippuvuutta sairastavat potilaat tarvitsevat pitkäaikaista hoitoa ja seurantaa sekä palvelujärjestelmältä asianmukaisia resursseja. Suomessa saatavilla olevat tupakasta vieroituksen keinot ja hoidot on arvioitu keskimääräistä heikommiksi muihin EU-maihin verrattuna. Tupakkariippuvuuden hoidon tehokas järjestäminen onkin merkittävä haaste Savuton Suomi 2040 -ohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi.
Taru Kinnunen
MA, Ph. D., Associate Professor
Harvard Medical School and Harvard School of Dental Medicine
Director of the Tobacco Dependence Treatment and Research Group
Tellervo Korhonen
FT, dosentti, yliopistotutkija
Helsingin yliopisto,
Hjelt-instituutti, kansanterveystieteen osasto ja THL
Jaakko Kaprio
LKT, professori
Helsingin yliopisto,
Hjelt-instituutti, kansanterveystieteen osasto ja Suomen molekyylilääketieteen instituutti FIMM ja THL
Kuva: Panthermedia
Julkaistu Lääkärilehdessä 48/12.
