Kaikki tietävät, mitä suru on, mutta kukaan ei voi etukäteen tietää, kuinka suurta tuskaa läheisen menettäminen itselle aiheuttaa. Suru pysäyttää ihmisen elämän, synkistää mielialaa ja vie surijalta kaiken huomion. Pahimmillaan ihminen voi menettää halunsa elää, kun tulevaisuus tuntuu merkityksettömältä.
Helsingin yliopiston psykiatrian laitoksen emeritusprofessorin Jouko Lönnqvistin mukaan suru on kokonaisvaltainen reaktio menetykselle. Oireidensa takia suru saatetaan joskus sekoittaa masennukseen.
– Surua pitäisi kuitenkin käsitellä ja hoitaa suruna. Ihmisen pitää saada surra normaalisti ilman, että on kiirettä heti lähteä hoitamaan surua sairautena. Jos reaktio on äärimmäisen voimakas tai pitkittyy, tilannetta on mietittävä uudestaan, Lönnqvist toteaa ja korostaa, että vaikka suru itsessään ei ole sairaus, se voi johtaa sairastumiseen.
Lönnqvist peräänkuuluttaa kykyä toimia surussakin. Jos ihminen on toimintakyvytön, hän on avun tarpeessa. Surun ilmaiseminen ja sosiaalisen tuen saaminen edesauttavat psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia. Myönteinen ajattelu surunkin keskellä ehkäisee sairastumista.
Suru muistuttaa psykologista kipua
Aivojen kuvantamistutkimuksissa on yritetty hahmottaa, mitä aivoissa surun aikana tapahtuu. Kokonaisuudessa on havaittu tietynlaista toiminnallista poikkeavuutta, kun monet aivojen toiminnalliset yhteydet aktivoituvat. Lönnqvist korostaa, että aivot eivät ole surun vallitessa normaalitilassa.
– Suru muistuttaa lähinnä psykologista kipua, hän sanoo.
Poikkeustilassa olevat aivot siirtävät surun aiheuttamia vaikutuksia hermoston, hormonien ja muiden mekanismien kautta muualle kehoon. Osa elintoiminnoista hiipuu ja ruoka ei maistu. Sureva voi kokea fyysisiä oireita, kuten epämääräisiä rintakipuja, hengenahdistusta, pyörrytystä tai vatsavaivoja. Tuntemukset ovat normaaleja reaktioita tapahtuneeseen ja yleensä helpottavat aikanaan.
– Surressaan ihminen voi olla lamaantunut, mutta silti hyvin levoton ja kiihtynyt. Elämän muutoksen aiheuttaman henkisen paineen lisäksi ihmisen elimistö kärsii biologisen stressinsäätelyjärjestelmän epätasapainosta, Lönnqvist valaisee.
Surun vaiheet
Surun etenemisessä on tunnistettavissa neljä eri vaihetta. Jokainen käy henkilökohtaisesti läpi suruaan ja kohtaa eri vaiheet yksilöllisesti omaan tahtiin.
Aluksi ihminen ei voi uskoa menetystä todeksi. Sokkivaiheessa olo tuntuu epätodelliselta ja hajanaiselta.
– Ihminen saattaa reagoida yllättävälläkin tavalla ennen kuin varsinaisesti alkaa työstää surua. Etenkin nuorten kohdalla reaktio voi olla täysin päinvastainen kuin mitä odotetaan, Lönnqvist toteaa.
Huono strategia surun kohtaamiseen on voimakas välttämiskäyttäytyminen ja asian kieltäminen. Joku järjestelee elämänsä uudella tavalla, toinen hakee menetetyn ihmisen tilalle korvaajaa.
– Menetystä ei kuitenkaan ole välttämättä käyty kunnolla läpi ja käsittelemätön suru voi painaa tiedostamattomasti mielessä. Tämä voi aiheuttaa myöhemmin ongelmia, Lönnqvist toteaa.
Jos kuolema on äkillinen, surutyön alkamista voi viivästyttää tapahtuman aiheuttama järkytys.
– Todella vaikeissa menetyksissä moni joutuu alussa kieltämään ainakin osia asiasta. Ihmisen rajat tulevat vastaan siinä, kuinka paljon traumaattista tapahtumaa mieli voi kerralla käsitellä, Lönnqvist kertoo.
Reaktiovaiheessa ihminen ymmärtää, että menetys on totta. Tapahtunutta on tarve kerrata yhä uudelleen ja tilanne yritetään ottaa hallintaan. Sureva saattaa pitää itsensä kiireisenä ja keskittyä käytännön asioiden hoitoon.
Suru ei välttämättä näy ulospäin. Ihminen voi kokea läheisen menetyksen valtavaksi epäoikeudenmukaisuudeksi. Tapahtunutta saatetaan jäädä jauhamaan lähestymättä sitä kuitenkaan aidosti niin, että surutyö etenisi.
– Ihminen asettuu ikään kuin uhrin asemaan, vaikka pitäisi löytää toimijan asema. Kauhistelun sijaan asiaa tulisi käsitellä, Lönnqvist huomauttaa.
Läheisensä menettäneen tulisi saada puhua menneestä ja jättää suremalla jäähyväiset menetetylle. Käsittelyvaiheessa sureva pohtii, mitä on menettänyt ja miksi asia tekee kipeää. Ikävän ja kaipauksen lisäksi tunteisiin voi sekoittua vihaa, pelkoa ja katkeruutta. Surevan tunnetilat voivat aaltoilla ja väliin voi mahtua ilon tuntemuksiakin.
Sopeutumisvaiheessa sureva hyväksyy tosiasiat ja ymmärtää, mistä luopuu. Ihminen löytää tasapainon ja pystyy suuntaamaan aikaisemmin suremiseen käyttämänsä voimavarat uudestaan ja jatkamaan elämäänsä. Suru auttaa hyväksymään menetyksen ja tekee tilaa uusille asioille elämässä.
Oman elämän välitilinpäätös
Läheisen ihmisen menetys voi tuntua vievän pohjan koko elämältä ja suru voi kestää vuosia. Menetyksestä toipumiseen vaikuttavat ihmisen elämänkokemukset ja aikaisempi elämäntilanne. Suru auttaa sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen.
- Ihmisen vahvuudet ja heikkoudet tulevat esille vaikeissa elämäntilanteissa. Menetyksen ongelma on se, että siinä usein paljastuu ihmisen keinottomuus tai sopeutumiskyky, Lönnqvist kertoo.
Lönnqvistin mukaan elämän kriisitilanne voi paljastaa, että surijalla ei ole olemassa riittävästi voimavaroja tai tukiverkkoa. Kun läheisen parisuhteen toinen osapuoli kuolee, toinen voi tuntea menettäneensä kumppaninsa lisäksi osan itsestään. Tällaisen tilanteen läpikäyminen on monelle vaikeaa. Pahimmassa tapauksessa ihminen huomaa, että on menettänyt ainoan tukiverkkonsa.
Suruun voi saada apua, mutta Lönnqvist korostaa, että viimekädessä haaste kohdistuu kuitenkin ihmiseen itseensä ja läheisten ihmisten tukeen, joka on toipumisprosessissa hyvin tärkeää.
Surua ei voi kiirehtiä
Reaktiomalleja suruun on yhtä monta kuin on surijaakin. Lönnqvist huomauttaa, ettei kukaan ulkopuolinen voi arvioida surun määrää tai neuvoa parasta tapaa käsitellä surua. Sureva käyttää niitä keinoja ja voimavaroja, joita hänellä on. Jokaisen tulisi saada surra omalle persoonalleen sopivalla tavalla.
– Valtaosa ihmisistä saa surun hallintaansa. Se, kuinka kauan surun työstämiseen menee aikaa, on yksilöllistä, Lönnqvist toteaa ja korostaa, että surusta toipumista on hyvin vaikea nopeuttaa.
Lönnqvist kehottaa kohtaamaan ja käsittelemään menetyksen aiheuttamat tunteet surutyömenetelmien avulla.
– On tärkeää, että menetykseen on luotu realistinen suhde, jotta totuuden voi kohdata vaikka asteittainkin, Lönnqvist tarkentaa.
Suremalla menetyksen voi muuttaa muistoksi, osaksi menneisyyttä.
Lähde:
Suru. SOS-kriisikeskus. Suomen mielenterveysseura
Kirjoittanut:
Heli Selin
Haaga-Helian ammattikorkeakoulun toimittajaopiskelija
Kuva:
Panthermedia
