Laura Save on kirjoittanut loistavan kirjan. Hän oli lääketieteen kandidaatti, nuori äiti ja vaimo, joka sairastui aggressiiviseen, intensiivisistä hoitoyrityksistä piittaamattoman osteosarkoomaan kesken opintojensa.
Lauran kertomus on elävä ja kaunistelematon kuvaus nuoren ihmisen sopeutumisesta lähestyvään kuolemaan. Sitä leimaa nuorille tunnusomainen suoruus: kuolemaa katsotaan silmästä silmään, väillä paniikinomaisessa kauhussa, välillä uhmakkaasti, välillä huumorin kautta. Kirjoittajan rikas, värikäs kieli ja positiivinen perussuhtautuminen elämään keventävät lukukokemusta. Kirja vertautuu vuonna 1994 julkaistuun Elinan kirja – en lähde itseltäni salaa -teokseen, jossa nuori lääkäri ja äiti kirjoitti etenevän rintasyövän herättämistä tunteista.
Laura kirjoittaa paljon lääkäreistä ja hoitajista ja suhtautuu heihin kiitollisuudella ja kunnioituksella, välillä huumorin värittämiä huomioita tehden. Hänellä on jo kokemusta potilastyöstä ja lääketieteen opiskelu on muodostunut osaksi hänen identiteettiään. Opiskelun jatkaminen muodostuukin tärkeäksi toivoa ylläpitäväksi haasteeksi tilanteessa, jossa hän on tietoinen elämänsä rajallisuudesta. Hän on kiitollinen opetuksesta vastaaville henkilöille mahdollisuudesta. Kaksoisrooli auttaa häntä asettumaan myös hoitavien henkilöiden asemaan: hän miettii, mitä hän vastaavissa huonojen uutisten kertomistilanteessa sanoisi potilaalle. Laura arvostaa erityisesti häntä toistuvasti leikanneita kirurgeja ja syöpälääkäriään ja ymmärtää, että nämä tekevät inhimillisesti katsoen vaativinta lääkärin työtä. He saattelevat nuorta kollegaansa epätoivon hetkestä toiseen kohti kuolemaa.
Kirjassa tulee mielenkiintoisesti esiin se, miten hoitavien henkilöiden halu pitää yllä toivoa estää heitäkin joskus näkemästä sairauden etenemistä. Lukija saa ymmärrystä siihen, miten tärkeää Lauran ja hänen puolisonsa elämänlaadulle on, että toivosta ei hellitetä. Ulkopuolisen lääkärilukijan näkökulmasta raskaita toimenpiteitä jatketaan hyvin pitkään. Lauran persoonallisuus ja elämänhalu saavat vaikuttaa hoitoratkaisuihin. Lääkäreiden ja hoitajien on helppo samastua nuoren terveydenhuollon ammattilaisen koskettavaan tilanteeseen.
Kirjoittajalla on ihmisen tärkein kyky: rakastaa. Hänellä on avara ja rohkea mieli, hän nauttii pienistä arjen iloista ja ihmissuhteista. Se, ettei hän peittele vaikeita hetkiä ja ristiriitoja, tekee tekstistä uskottavaa. Laura luo merkityksellisiä ihmissuhteita myös potilastovereiden kanssa.
Kirja on kuvaus toivon merkityksestä ja sen muuttumisesta takaiskujen yhteydessä. Toivo kulkee alenevia portaita: että diagnoosi olisi väärä, sitten että sytostaattivaste olisi 98 %:nen, että jalka voitaisiin säästää, että hän paranisi hoidoilla. Kun kaikki nämä osoittautuvat unelmiksi, Laura toivoo, että saisi vielä vähän aikaa. Hän rakastaa elämää, vaikka on joutunut luopumaan niin paljosta, omasta ruumiistaankin. ”Vähiin käy ennen kuin loppuu”, hän kirjoittaa uuden, invalidisoivan leikkauksen ovella.
Lauran kiitollisuus häntä rakastaville ja hoitaneille ihmisille on kirjan keskeisiä teemoja. Lukija tuntee samoin: teos on lahja niille, jotka haluavat ymmärtää elämää. Lääkäreille ja hoitajille se opettaa paljon myös hoitojen vaikutuksesta arkeen.
Laura Save on jättänyt jälkeensä merkittävän teoksen.
Paljain jaloin. Laura Save. WSOY, Helsinki 2013. ISBN 978-951-0-39544-8. Sivuja 380. Hinta 23,80 e.
Päivi Hietanen
Kirjoittaja on Lääkärilehden lääketieteellinen päätoimittaja.
Julkaistu Lääkärilehdessä 20/13.
