Kuolleisuus laski viime vuonna, mutta pysyttelee korkeana

Edellisen kerran Suomessa on ollut yli 60 000 kuollutta 80 vuotta sitten. Tuolloin Suomi kävi jatkosotaa.

Tuoreiden lukujen mukaan vuonna 2023 kuoli noin 61 300 ihmistä.
Adobe
Tuoreiden lukujen mukaan vuonna 2023 kuoli noin 61 300 ihmistä.

Kuolleisuus laski Suomessa viime vuonna, tiedottaa Tilastokeskus .

Tuoreiden lukujen mukaan vuonna 2023 kuoli noin 61 300 ihmistä, mikä on kolme prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Tilastokeskuksen mukaan lukua voidaan silti pitää melko korkeana, koska vuotta 2022 lukuun ottamatta edellisen kerran Suomessa on ollut yli 60 000 kuollutta 80 vuotta sitten. Tuolloin Suomi kävi jatkosotaa.

Vastasyntyneiden elinajanodote kasvoi vuoteen 2022 verrattuna, tytöillä hieman enemmän kuin pojilla. Elinajanodote oli viime vuonna syntyneillä pojilla 79 vuotta ja tytöillä 84,2 vuotta.

Syntyvyys laski sen sijaan viime vuonna tilastohistorian matalimmalle tasolle. Kokonaishedelmällisyysluku oli 1,26. Syntyneiden määrä laski runsaaseen 43 300 lapseen.

Vuonna 2023 syntyneistä lapsista 16 prosenttia syntyi vieraskielisille äideille. Viimeisten kolmen vuoden aikana synnyttäneiden suurimmat kieliryhmät suomen jälkeen olivat venäjä, arabia, somali ja viro.

Uutinen on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivulla.