Kroonisen väsymysoireyhtymän patofysiologia tunnetaan edelleen huonosti, vaikka oireyhtymä on tunnettu 1980-luvun puolivälistä alkaen. Yhdysvalloissa arvioidaan 2,5 miljoonan ihmisen kärsivän siitä. National Institutes of Health (NIH) on käynnistänyt laajan ohjelman, joka rahoittaa oireyhtymän tutkimusta useissa keskuksissa.
Huhtikuussa tutkijat kokoontuivat esittelemään tuloksiaan. Edistystä on saavutettu monella alueella.
Jo pitkään on tiedetty, että krooniseen väsymysoireyhtymään liittyy keskushermoston ja autonomisen hermoston muutoksia. Limbisen järjestelmän, hypotalamuksen ja aivolisäkkeen yhteistoiminta on heikentynyt terveisiin verrattuna. Potilailla nähdään neuroinflammaatiota ja koliinikreatiniinin sekä laktaatin suurentuneita pitoisuuksia, jotka korreloivat väsymyksen kanssa. Selkäydinnesteestä on löydetty kudosvaurioon ja sen korjaantumiseen liittyviä proteiineja.
Nykytekniikoilla voidaan tutkia yhdestä näytteestä tuhansia metaboliitteja. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kroonisessa väsymysoireyhtymässä monien metaboliittien määrä on pienentynyt, samaan tapaan kuin talviunta viettävillä eläimillä, kuten karhulla ja siilillä. Solujen energiantuotanto ja mahdollisesti myös kyky käyttää energiaa on heikentynyt. Eläimillä tällaiset vasteet ovat suojakeino ulkoista uhkaa vastaan, ikään kuin elimistö väliaikaisesti uhraisi toimintakykyään suojatakseen elintärkeät toimintonsa.
Potilailla nähdään myös immunologisia muutoksia. Etenkin sytotoksisten CD8+-T-solujen on raportoitu lisääntyneen ja tappajasolujen toimivan heikommin. Neuroinflammaatio saattaa käynnistää elimistöä suojaavat käyttäytymismuutokset, kuten ruokahalun ja liikkumisen vähenemisen ja unen lisääntymisen. Neuroinflammaation puolestaan voivat käynnistää esimerkiksi virusinfektio, neurotoksiinit tai krooninen stressi. Tutkijoilla on havaintoja myös suoliston osuudesta neuroinflammaation lähteenä: potilaiden suolen mikrobiomissa on todettu enemmän proinflammatorisia lajeja ja vähemmän anti-inflammatorisia lajeja kuin verrokeilla.
Vaikka kroonisen väsymysoireyhtymän diagnostiikkaan ei ole vielä kliinikolle toimivia testejä eikä yhteisesti hyväksyttyjä hoitomenetelmiä, tutkimuksen eteneminen luo toivoa, että ratkaisut ovat näköpiirissä.
Lähde: Komaroff AL. Advances in understanding the pathophysiology of chronic fatigue syndrome. JAMA 2019;322:499–500.
Kirjoittaja
Helena Liira
Kuva
Adobe/AOP
Artikkeli on julkaistu alun perin Lääkärilehdessä 36/2019.
