Onko olemassa hyvää kuolemaa, vai hyvä tai paha kuoleminen? Mikä on lääkärien, lääketieteen ja sairaalalaitoksen osuus siinä, muodostuuko kuoleminen hyväksi vai kärsimyksiä sisältäväksi. Nyt uusintapainoksena julkaistava kirja oli 1970-luvulla radikaali kannanotto kysymyksiin eutanasiasta, hoitojen lopettamisesta ja kuolemisesta sairauteen. Sitä se on edelleenkin. Kirjan keskeisin anti ja valtaosan sisällöstä kattava teksti on ruotsalaisen psykiatrin Clarence Blomquistin analyyttinen pohdinta eutanasiasta.
Verrattuna 1970-lukuun jotkut asiat ovat toki muuttuneet. Hoitojen lopettaminen elämän lopulla niiden osoittauduttua hyödyttömäksi on tullut hyväksytyksi käytännöksi. Potilaan itsemääräämisen kunnioittaminen on lisääntynyt ja siitä osoituksena on Suomen potilaslaki. Edelleen kuitenkin, kuten Irma Kerppola-Sirola kirjoittaa tehdyn 1970-luvulla, kuolevalle potilaalle aloitetaan suonensisäinen antibiootti kuumeen ja tulehdusarvon noustua. Mitä kuolevan ihmisen kohdalla pelätään? Kuolemaa?
Clarence Blomquist käy läpi yleisimmät eutanasiaa vastustavat ja puoltavat argumentit mielenkiintoisella ja edelleen tuoreella tavalla. Juridisen väittämän mukaan eutanasia on lainvastainen teko (Suomessa surma-niminen rikos). Kuitenkaan termiä eutanasia ei mainita lainsäädännössämme.
Moraaliset vastaväitteet ovat yleisimpiä. Tämä näkyi Päivi Räsäsen ja Timo Soinin kommentoidessa vihreiden puoluekokouksen eutanasiakannanottoa noin vuosi sitten. Viidenteen käskyyn perustuva tappamisen kielto on moraaliselta kannalta perusteltu vastaväite eutanasialle. Elämää tulee kunnioittaa. Se ei kuitenkaan täysin riitä poistamaan eutanasian mahdollisuutta tilanteessa, jossa ihminen itse ei koe elämäänsä säilyttämisen arvoisena kärsimystensä ja lähestyvän kuoleman vuoksi.
Eutanasia on teko, joka saattaa vaikuttaa lääkäriin psykologisesti kielteisellä tavalla. Tämä argumentti on Blomquistin mielestä otettava vakavasti, mutta hän toteaa toisaalta, että "potilaan paras on tärkeämpi kuin lääkäriparan omatunto tai mielenrauha". Lääkäreihin kohdistuva luottamus tuskin kuitenkaan horjuisi eutanasian takia.
Eutanasian puolesta puhuvat Blomquistin mukaan laupeus ja valinnanvapaus sekä priorisointi, jolla tarkoitetaan mahdollisuuksien rajallisuutta. Onko oikein pyrkiä pitämään kuolevaa ihmistä vastoin tahtoaan hengissä samalla, kun toinen potilas ei pääse tarvitsemaansa hoitoon, koska kuolemaa haluava potilas on sillä hoitopaikalla. Eutanasia ei kuitenkaan perustaltaan ole kustannusten säästöä eikä yhteiskunta voi sillä keinoin pyrkiä eroon tarpeettomiksi katsomistaan ihmisistä. Kyse on kunkin yksilön omasta halusta ja edusta.
Teoksen muut kirjoitukset pohtivat, onko kuolevan sairaalahoito loppuvaiheessa kidutusta vai auttamista. Irma Kerppola-Sirola kysyy, pitääkö ihmisen olla sisätautien professori voidakseen päättää inhimillisestä elämän lopun hoidosta. Toisin kuin eutanasiakeskustelussa, näissä aiheissa on terveydenhuollossa menty eteenpäin.
Kirjoittanut:
Juha Hänninen
ylilääkäri
Terhokoti
Lempeä kuolema. Uusintapainos teoksesta Kuolema (Suomen Mielenterveysseura 1977). Sinikka Airas, Pirkko Lahti ja Ilkka Taipale toim. Into Kustannus Oy, Helsinki 2014. ISBN 978-952-264-287-5. Sivuja 185. Hinta 23 e.
