Viimeaikaisissa tutkimuksissa on havaittu, että hyvin intensiivinen kestävyysharjoittelu näyttää hieman lisäävän sepelvaltimoiden kalkkeutumista. Tuoreen tutkimuksen mukaan nämä sepelvaltimokalkit eivät kuitenkaan lisää kuolleisuutta, vaikka juoksija jatkaa kovaa harjoittelua.
Teksasilaisella terveysklinikalla seurattiin lähes 22 000 miehen (keski-ikä 52 v) hyvinvointia ja liikunnan harrastamista vuosina 1998–2014. Miehet jaettiin kolmeen ryhmään raportoimansa liikunnan määrän perusteella; eniten liikkuva ryhmä juoksi keskimäärin noin 10 kilometriä päivässä. Kaikilta osallistujilta määriteltiin tietokonekerroskuvauksella sepelvaltimoiden kalkin määrä.
Runsaimmin liikuntaa harrastavilla todettiin noin 11 % enemmän kalkkia sepelvaltimoissa kuin vähemmän liikuntaa harrastaneilla. Reilun kymmenen vuoden seurannan aikana kuoli 759 miestä ja vajaa neljännes kuolemista oli sydänperäisiä. Kun sepelvaltimokalkkeja oli vähän (Agatston < 100), runsaimmin liikuntaa harrastavan ryhmässä kuolleisuus oli puolet vähän liikunta harrastavan ryhmän vastaavasta. Vaikka kalkkia todettiin enemmän, runsas liikunta ei lisännyt kuolleisuutta (riskitiheyssuhde 0,77). Vähiten liikuntaa harrastavassa ryhmässä sepelvaltimokalkkien määrä sen sijaan lisäsi kuolleisuutta merkittävästi (riskitiheyssuhde 1,93).
Säännöllinen liikunta vähentää kuolleisuutta ja sydäntapahtumien vaaraa, mutta runsas kestävyysharjoittelu ei siis suojaa sepelvaltimotaudin kehittymiseltä. Suurempi energian tarve saattaa vaikuttaa juoksijoiden ruokavalioon, ja statiinien käyttökin on heillä todella harvinaista. Kalkkeutuminen tekee sepelvaltimoplakit vähemmän hauraiksi ja repeämisalttiiksi. Liikunnan jatkaminen ei ole vaarallista eikä vasta-aiheista vaan pikemminkin suotavaa, vaikka sepelvaltimoissa todetaan kalkkimuutoksia.
Lähde: DeFina LF, Radford NB, Barlow CE ym. Association of Association of all-cause and cardiovascular mortality with high levels of physical activity and concurrent coronary artery calcification. JAMA Cardiol, verkossa ensin 30.1.2019. doi: 10.1001/jamacardio.2018.4628
Kirjoittaja: Juhani Airaksinen
Kuva: Fotolia
Julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 9/2019.
