Alueellisesti levinneen eturauhassyövän (N1M0) luokittelu erittäin suuren riskin tautiluokkaan perustuu takavuosien käsitykseen vahvasta levinneisyysriskistä. Tämä johti paikallishoidon merkityksen minimoimiseen ja eturauhasen poistoleikkauksesta luopumiseen, jos toimenpiteen alussa poistetuissa alueellisissa imusolmukkeissa todettiin tuumorikasvua.
Uudemmissa tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu radikaalileikkauksen tai ulkoisen sädehoidon johtavan näillä potilailla hyväksyttäviin onkologisiin tuloksiin ja jopa taudin pitkäkestoiseen paranemiseen.
Havainto sai joukon amerikkalaistutkijoita pohtimaan N1M0-taudin uudelleenluokittelua jopa astetta alempaan luokkaan. Amerikkalainen luokitus on verrattavissa Käypä hoito -suosituksen paikallisesti levinneen eturauhassyövän riskiryhmäluokitukseen. Erona on muun muassa se, että suurimman riskin luokkaan IV on amerikkalaisluokituksessa sisällytetty taudin muuallekin kuin alueellisiin imusolmukkeisiin levinneet muodot (M1).
Tutkijat keräsivät syöpärekisteristä runsaan kymmenen vuoden ajalta 1,4 miljoonaa eturauhassyöpäpotilasta, joista 75 136:lla oli joko N1M0- tai M1-tauti. Potilaista 74 prosenttia oli saanut systeemistä lääkehoitoa. Radikaalihoidon (leikkaus tai sädehoito) oli käynyt läpi N1M0-ryhmästä 67 prosenttia ja M1-ryhmästä 5 prosenttia. N1M0-ryhmässä radikaalihoitona oli pelkkä leikkaus 44 prosentilla ja leikkaus yhdistettynä sädehoitoon 9 prosentilla. Viiden vuoden seurannan jälkeen N1M0-ryhmästä oli elossa 71 prosenttia ja M1-ryhmästä 23 prosenttia.
Tarkka luokitus on ensiarvoisen tärkeä hoidon valinnassa ja ennusteen arvioinnissa. American Joint Committee on Cancer pilkkoi hiljattain luokan IV kahteen osaan. Tutkijoiden mielestä korjaus ei kuitenkaan riitä kääntämään onkologikunnan päitä niin, että ainakin osa luokan IV kasvaimista katsottaisiin parannettavissa oleviksi ja hoitoratkaisuja muutettaisiin sen mukaisesti.
Lähde: Shinde A ym. Node-positive nonmetastatic prostate cancer: Time to reconsider prognostic stageing? Eur Urol 2019;75:355–7.
Kirjoittaja
Ossi Lindell
Kuva
Fotolia
Artikkeli on alun perin julkaistu Lääkärilehdessä 19/2019.
