Ihmisoikeuksien käsikirjan artikkelien kirjoittajina on toimittajien lisäksi 22 muutakin nimekästä tutkijaa, opettajaa ja virkamiestä, jotka osallistuneet ihmisoikeuslainsäädännön kehittämiseen ja valvontaan. Kirja jakautuu viiteen osaan, joissa kuvataan ihmisoikeuksien historiallinen kehitys, ihmisryhmien oikeudet, ihmisoikeuksien valvonta kansainvälisesti ja Suomessa, sekä otetaan kantaa ihmisoikeuksien tuleviin haasteisiin.
Ihmisoikeusajattelun lähtökohtana kirjassa pidetään Euroopan, erityisesti Englannin poliittista kehitystä, ja virstanpylväinä Yhdysvaltain itsenäisyysjulistusta sekä Ranskan vallankumousta. Teoksen laajuuden huomioon ottaen aatehistoriallista taustaa olisi voinut valottaa enemmänkin, olihan esimerkiksi uskonpuhdistuksen ja valistusfilosofian rooli ihmisoikeuksien läpimurrossa keskeinen.
Kirjan sisällön lähtökohta on YK:n perustaminen vuonna 1945 ja sen ihmisoikeusjulistus vuodelta 1948. Julistus on sittemmin kirjattu kahdeksi tärkeäksi, eräänlaisen ihmisoikeuksien perustuslain muodostavaksi sopimukseksi, joita jokainen sopimusvaltio on sitoutunut kunnioittamaan. Maailmansodan jälkeen luotiin myös paikallisia ihmisoikeusjärjestelmiä mm. Amerikkaan, Eurooppaan ja sittemmin myös Afrikkaan. Euroopan neuvoston synty vuonna 1949 ja kehitys esitellään seikkaperäisesti.
Vuonna 1957 perustetun Euroopan talousyhteisön kehittyminen arvoyhteisöksi, Euroopan Unioniksi, on kuvattu jännittävästi. Eräänlainen kulminaatio on vuonna 2009 voimaan tullut Lissabonin sopimus, jonka ihmisoikeuksia käsittelevä perusoikeuskirja on jäsenvaltioita oikeudellisesti sitova. Näin Euroopan kansalaiset voivat perätä oikeuksiaan EU:n tuomioistuimessa.
Monet sotia ja kriisejä koskevista sopimuksista ovat peräisin jo 1800-luvulta ja punaisena lankana niissä on siviiliväestön suojelu. Kirjassa kuvataan, miten sotarikoksia valvotaan ja miten niistä rangaistaan. Ero sopimusten ja tiedotusvälineiden esittämän todellisuuden välillä on järkyttävä. YK:n sopimukset antavat hallinnolle mahdollisuuden rajoittaa ihmisoikeuksia kriisin tai hätätilan aikana. Tämä on ajankohtaista luettavaa, sillä saamme jatkuvasti uutisia ihmisoikeuksia rajoittavista toimista.
Suomi on ollut tiiviisti mukana ihmisoikeuskehityksessä ja vahvistanut osaltaan kansainvälisiä sopimuksia, mm. YK:n naisten oikeuksien sopimusta ja lasten oikeuksien sopimusta. Vaikka maamme perustuslakia ja lainsäädäntöä on sopimusten mukaisesti muutettu, ei meillä ole kirjan mukaan vielä sisäistetty niiden ajattelutapaa – kuten että lapsen edut ovat ensisijaisia ja lapselle kuuluvat samat oikeudet kuin aikuisellekin. Esimerkiksi poikalapsen ympärileikkausta koskevassa korkeimman oikeuden päätöksessä todettiin, että olemme sitoutuneet poistamaan lasten terveydelle vahingolliset perinteiset tavat, mutta toimenpide ei ollut lapsen edun vastainen ja se oli hyväksyttävissä lapsen ja hänen huoltajiensa uskoon liittyvistä syistä. Lapsen edun ensisijaisuudesta ja tämän oikeudesta valita itse uskontonsa ei siis piitattu.
Kirja antaa kattavan kuvan ihmisoikeuksien nopeasta kehityksestä, nykytilasta ja tulevista haasteista. Se kuvaa myös ihmisoikeustyössä olleiden asiantuntijoiden kokemuksia. Uudenlaista ajattelutapaa opettaessaan teos on jokaiselle suositeltavaa luettavaa, mutta on erityisen tärkeä se on lain laatijoille ja tulkitsijoille sekä yhteiskunnallisissa tehtävissä toimiville.
Ihmisoikeuksien käsikirja. Timo Koivurova ja Elina Pirjatanniemi, toim. Tietosanoma Oy, Helsinki 2013. 978-951-885-363-6. Sivuja 600. Hinta 74,00 e.
Kirjoittaja:
Markku Äärimaa
