Eutanasia-kirjan aihe jakaa niin maallikkojen kuin lääkärienkin mielipiteet, mistä syystä teos on ajankohtainen ja tervetullut keskustelun taustoittaja. Noin neljännes lääkäreistä kannattaa eutanasian laillistamista, kansalaisista lähes 80 prosenttia.
On luontevaa, että monien kirjan kirjoittajien pohdinta ja siitä kirjoittaminen kumpuavat omakohtaisista syistä. Lääkärin mielipiteeseen näyttää usein vaikuttavan se, kuinka paljon hän on kohdannut kärsiviä potilaita ja miten hän on eläytynyt heidän kohtaloonsa. Erityisen vahva ajatusten muokkaaja on omien lähiomaisten kohtaloiden seuraaminen.
Tämän kirjan ovat toimittaneet kokeneet poliitikot, jotka tunnetaan pitkäjänteisestä työstään vähäosaisten puolustajina. Teoksen muut kirjoittajat ovat pääasiassa pitkänlinjan saattohoidon ja kuoleman asiantuntijoita, jotka käsittelevät aihetta monipuolisesti, erilaisia näkökulmia valottaen.
Jotkin kirjan luvut, kuten Mitä kuolema on ja Elämäksi nimittämämme ilmiö sijoittuvat aiheen laitamille eivät siten oikein kirjan fokukseen, vaikka sinällään ovatkin kiinnostavia.
Kirjassa on monia ansiokkaita lukuja. Erityisen kiinnostavaa on nostaa esiin postuumisti professori Jorma Palon aikoinaan Helsingin Sanomiin kirjoittama teksti, jossa hän mm. kritisoi kollega Juha Hännisen näkemyksiä. Jälkimmäisellä on nyt mahdollisuus ”vastata” useiden vuosien kokemusten jälkeen omassa luvussaan.
Emerituspiispa Eero Huovisen kappale on Esko Seppäselle kirjoitettu avoin kirje, joka henkilökohtaisuudessaan ja syvällisyydessään tavoittaa aiheeseen liittyviä ristiriitaisia ajatuksia koskettavasti.
Kuten monen kirjoittajan tekstistä ilmenee, eutanasia ei ole uusi aihe. Siitä on keskusteltu monissa kulttuureissa jo parin sadan vuoden ajan ja ensimmäinen lakialoite vapaaehtoisen eutanasian laillistamiseksi tehtiin Englannissa jo 1930-luvulla. Miksi se sitten nousee yhä uudelleen julkisuuteen ja miksi juuri nyt?
Kuolinapu on aihe, joka on sidoksissa kulloiseenkin yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Kansalaisten koulutustason nousu ja sosiaalinen media demokratisoivat yhteiskuntaa. Rikkaan maailman kansalainen on tottunut vaikuttamaan omaan elämäänsä ja päättämään asioistaan.
Lääketieteen ja elinolojen parantuminen on pidentänyt ihmisten keskimääräistä elinikää sadassa vuodessa kaksikymmentäviisi vuotta. Tämä tarkoittaa sitä, että yhä useampi tulee saavuttamaan iän, jolloin raihnaus ja dementoituminen ovat lähes väistämättömiä. Ajatus autonomian ja hallinnan tunteen menettämisestä sairauden vuoksi on vaikeaa hyväksyä, joskus sietämätöntä.
Osa kirjan kirjoittajista pitää saattohoidon kehittämistä vastauksena näihin ongelmiin. Toiset eivät usko saattohoidon riittävään resursointiin tulevaisuudessa, kun oirehoitoon on meillä tähänkin asti käytetty vähemmän voimavaroja kuin muissa Pohjoismaissa. Nämä seikat vaikuttavat kansalaisten mielipiteeseen kuolinavusta ja tulevat pitämään eutanasian läntisen maailman kestoaiheena.
Kirjan lukeminen päivittää tämänhetkisen eutanasiakeskustelun ja tekee selväksi, että sekä eutanasian laillistamiselle että sen vastustamiselle on löydettävissä hyviä perusteluja. Monet niistä ovat tunneperäisiä, eivätkä lainkaan väheksyttäviä tässä yhteydessä. Kysymys on kunkin arvomaailmasta ja kokemuksista.
Päätös eutanasian laillistamisesta on yhteiskunnallisesti ja inhimillisesti merkittävä. Siksi on tärkeää, että kukin lääkäri muodostaa siitä oman näkemyksensä.
Päivi Hietanen
Kirjoittaja on Lääkärilehden lääketieteellinen päätoimittaja.
Eutanasia. Puolesta & Vastaan. Esko Seppänen ja Ilkka Taipale, toim. Into Kustannus, Helsinki 2013. ISBN 978-952-264-205-9. Sivuja 150. Hinta 26 e.
Julkaistu Lääkärilehdessä 36/2013
