Huimaus on yksi yleisimmistä lääkäriin hakeutumisen syistä. On arvioitu, että elämänsä aikana huimauksesta kärsii noin 20−30 % väestöstä. Huimauksen lukuisat syyt haastavat kokeneenkin lääkärin. On tärkeää osata erottaa joukosta potentiaalisesti henkeä uhkaavat, päivystyksellisiä tutkimuksia ja hoitoa vaativat tilat.
Tasapainon säätelyssä keskeisiä ovat sisäkorvien tasapainoelimet, pikkuaivojen ja aivorungon tasapainokeskukset, selkäytimen takajuosteiden kautta saapuva informaatio ja näköaistin kautta saapuva visuaalinen informaatio. Aistinelimistä saapuva tieto prosessoidaan ja yhdistetään aivoissa. Huimausaistimus syntyy, jos eri aistinelimistä aivoihin saapuvassa tiedossa on ristiriitaa.
Huimaus on perinteisesti jaettu neljään luokkaan: kiertohuimaus (vertigo), tasapainohäiriö ilman kiertohuimausta, tajunnan hämärtyminen (presynkopee) ja psykofysiologinen epäspesifinen huimauksen tunne.
Oireiden kuvaaminen voi olla hankalaa
Lääkäri saa parhaan kuvan huimauksesta antamalla potilaan aluksi kertoa rauhassa tuntemuksistaan omin sanoin. Sen jälkeen esitietoja tarkennetaan lisäkysymyksillä.
Potilaan on usein vaikea kuvailla oireitaan. Yleensä huimauksella tarkoitetaan oiretta, johon liittyy jonkinlaista liikkeen tai tasapainohäiriön tuntemusta. Osa potilaista saattaa kuitenkin tarkoittaa huimauksella esimerkiksi tajunnanmenetystä, päänsärkyä tai ylipäätään vain outoa oloa. Potilaan kannattaa siis olla mahdollisimman tarkka kertoessaan tuntemuksistaan, että lääkäri osaa tehdä oikeat päätelmät.
Missä vika?
Keskeistä on selvittää, minkälaisesta huimauksesta on kyse. Kiertohuimaus on aina merkki joko perifeerisestä (sisäkorva tai tasapainohermo) tai sentraalisesta (keskushermosto) viasta, vika on siis joko ”korvissa tai korvien välissä".
Huimauksen alku ja siihen mahdollisesti liittyneet provosoivat tekijät on syytä selvittää. Esimerkiksi stressi, huonosti nukutut yöt ja suolainen ruoka voivat laukaista huimauskohtauksen Ménièren tautia sairastavalle potilaalle. Myös tieto huimauksen kohtauksellisesta luonteesta sekä kohtauksen kestosta auttaa diagnostiikassa.
Lääkäri kysyy huimauspotilaalta luultavasti seuraavat kysymykset. Vastauksia niihin kannattaa miettiä jo valmiiksi.
➤ Milloin ja miten huimaus alkoi?
➤ Oliko mahdollista laukaisevaa tekijää?
➤ Kauanko huimaus kesti, ilmaantuiko se kohtauksena vai oliko jatkuvampana?
➤ Millaista huimaus on luonteeltaan: kiertävää, kaatavaa, epävarmuuden tunnetta, pyörtymisen tunnetta?
➤ Esiintyykö samanaikaisesti liitännäisoireita, kuten korvaoireita, puheentuoton vaikeutta, nielemisvaikeutta, kaksoiskuvia, halvausoireita, tasapainovaikeutta, päänsärkyä, pahoinvointia, tajunnanmenetystä, infektio-oireita, hengenahdistusta, rintakipua tai rytmihäiriötuntemuksia?
➤ Onko sinulla todettu huimausta aikaisemmin? Mikä silloin oli syynä?
➤ Mitä lääkkeitä käytät?
➤ Käytätkö paljon alkoholia?
➤ Mitä muita sairauksia sinulla on?
Korvaperäinen huimaus
Kohtauksittain ilmaantuva kiertävä huimaus on tyypillistä korvaperäiselle huimaukselle. Korvaperäinen huimaus voi esiintyä ilman korvaoireita tai siihen voi liittyä oireilevan korvan lukkoisuutta, paineentunnetta, tinnituksen tai huminan voimistumista kohtauksen aikana tai hieman ennen sitä. Näin on Ménièren taudissa.
Vestibulaarineuriitti sen sijaan ilmaantuu hyvin äkillisesti rajuin oirein, ja siihen liittyy voimakasta kiertävää huimausta sekä pahoinvointia ilman korva- tai kuulo-oireita. Taudin syy on tuntematon, mutta tasapainoelimen virustulehdus on mahdollinen aiheuttaja.
Hyvänlaatuinen asentohuimaus ilmaantuu pienellä viiveellä tietyn päänkääntöliikkeen provosoimana ilman kuulo- tai korvaoireita. Esimerkiksi sängyssä kyljeltä toiselle kääntyminen voi aiheuttaa lyhytkestoisen huimauksen hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta oireilevalle potilaalle.
Myös korvatulehdus tai liimakorva voivat aiheuttaa huimausta. Jos potilaalle ilmaantuu äkillisen välikorvatulehduksen yhteydessä voimakasta huimausta, voi kyseessä olla kiireellistä hoitoa vaativa labyrintiitti eli sisäkorvan tulehdus.
Vähitellen toiseen korvaan paikantuva tinnitus, kuulon heikentyminen ja kävellessä tuntuva epävarmuus saattavat puolestaan viitata harvinaiseen akustikusneurinoomaan, eli kuulo-tasapainohermon hyvälaatuiseen kasvaimeen.
Pahoinvoinnin ja siihen liittyvän oksentelun voimakkuus antavat viitteitä huimauksen aiheuttajasta. Raju toistuva oksentelu ei esimerkiksi viittaa hyvänlaatuiseen asentohuimaukseen.
Sentraalinen huimaus
Sentraaliselle huimaukselle tunnusomaisia ovat neurologiset, erityisesti pikkuaivojen ja aivorungon alueelta tulevat liitännäisoireet, kuten nielemisvaikeus, kaksoiskuvat, halvausoireet, tasapainovaikeus, päänsärky, sekavuus ja tajunnantason lasku. Neurologisten oireiden ja löydösten ilmaantumisnopeus antaa viitteitä tarkemmasta syystä, esimerkiksi oireiden äkillinen alku viittaa aivoverenkiertohäiriöön.
Migreenihuimaus
Migreenihuimaukseen viittaa aiempi migreenianamneesi sekä tyypillisten migreenioireiden, kuten päänsäryn, aistiyliherkkyyksien sekä auraoireiden esiintyminen huimauksen yhteydessä.
Epileptinen huimaus
Temporaaliepileptiset kohtaukset huimauksen taustalla ovat hyvin harvinaisia, mutta niiden mahdollisuus on otettava huomioon, etenkin jos potilaalla on tajunnanhämärryskohtauksia ja niihin liittyviä automatismeja.
Niskalihasten jännitystila
Niskalihasten jännitystilasta johtuvaan huimaukseen viittaa pitkäkestoinen, voimakkuudeltaan vaihteleva, laivankansimainen epävarmuuden tunne, joka liittyy pantamaisesti päässä ja niskassa tuntuvaan puristavaan tuntemukseen. Huimaus saattaa pahentua niskan liikkeiden myötä. Huimaus ei ole luonteeltaan kiertävää eikä sillä ole selkeää suuntaa.
Propioseptiikan häiriintyminen
Proprioseptiikalla tarkoitetaan sensorista informaatiota raajojen, vartalon ja pään asennosta ja liikkeestä. Raajojen proprioseptiikan häiriintyminen esimerkiksi monihermosairauden (polyneuropatia) tai selkäytimen sairauksien vuoksi voi myös aiheuttaa tasapainohäiriötä, joka voimistuu näkökontrollin puuttuessa, esimerkiksi pimeällä mökkipolulla kävellessä tai suihkussa silmät kiinni ollessa.
Sydänperäinen huimaus
Sydänoireiden selvittäminen on tärkeää. Jos huimaus liittyy rytmihäiriötuntemuksiin, rasitukseen, hengenahdistukseen tai rintakipuun, ovat kardiovaskulaariset selvittelyt aiheellisia. Huimauksen tunne äkilliseen pystyynnousuun liittyen viittaa ortostatismiin eli ylösnousemiseen liittyvään äkilliseen verenpaineen laskuun.
Lääkkeiden aiheuttama huimaus
Huimausanamneesiin kuuluu oleellisena osana myös lääkeanamneesi. Erityisesti bentsodiatsepiinit, epilepsialääkkeet, Parkinsonin taudin lääkkeet, trisykliset masennuslääkkeet, lihasrelaksantit sekä verenpainelääkkeet voivat aiheuttaa huimausta. Lisäksi ototoksiset lääkkeet (esim. aminoglykosidit) voivat heikentää sisäkorvan tasapainoelimen toimintaa. Myöskään alkoholin vaikutusta ei pidä unohtaa.
Psykogeeninen huimaus
Psyykkiset liitännäisoireet voivat olla joko primaarisia tai sekundaarisia. Huimaus voi olla puhtaasti psykogeenista, mutta toisaalta psyykkinen oireisto voi olla seurausta huimauksen aiheuttamasta huolesta tai pelosta. Kyseessä on todennäköisesti primaaristi psyykkinen huimaus, jos objektiivinen somaattinen status on normaali ja oireisto jatkuu subjektiivisesti vaikeana. Arviointia voi helpottaa myös potilaan aiempien diagnoosien tarkastelu.
Huimauspotilaan tutkiminen
Suuri osa huimauspotilaista voidaan tutkia ja hoitaa perusterveydenhuollossa. Nuoren ihmisen akuutti kiertohuimaus ilman neurologisia puutosoireita on tavallisimmin vestibulaarineuriitti tai migreeniin liittyvä huimaus. Myös hyvänlaatuinen asentohuimaus, niskaperäiset ongelmat sekä lääkkeistä johtuva huimaus tulisi tunnistaa ja hoitaa perusterveydenhuollossa.
Akuutti, kiertävä ja voimakas huimaus vaatii erikoislääkärin päivystysarviota. Kiertohuimaus, johon liittyy neurologisia oireita tai löydöksiä, vaatii neurologin arviota. Jos kiertohuimaukseen ei liity edellä mainittuja oireita, lähetetään potilas ensisijaisesti korvalääkärille. Näin toimitaan etenkin silloin, kun potilaan anamneesissa ei ole verenkiertoelimistön riskitekijöitä.
Huimaukselle ei välttämättä löydy yhtä tarkkaa syytä. Etenkin ikäihmisten huimausta selittävät usein moninaiset tekijät, kuten runsas lääkitys tai useamman aistinelimen rappeumaan liittyvä tasapainon heikkeneminen. Vanhuksen epäspesifisen huimauksen selvittely kuuluukin ensisijaisesti yleislääkärin ja tarvittaessa geriatrin selvitettäväksi.
Myös psyykkiset syyt on muistettava etiologisena – ja toisaalta myös muuten hyvänlaatuista huimausta ylläpitävänä ja pahentavana tekijänä. Huimauksista 10 prosenttiin ei löydetä koskaan tarkkaa syytä.
Katso video, jossa näytetään, miten lääkäri tutkii huimauspotilasta täältä.
Kirjoittanut:
Jaana Korpela
LT, neurologian erikoislääkäri, TYKS, neurotoimialue
Riina Niemensivu
LT, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri, audiologian lisäpätevyys
HUS, korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka
Kuva:
Kuvakaappaus Lääkärilehden videolta
Julkaistu Lääkärilehdessä 47/14. Katso artikkeli ja lähteet kokonaisuudessaan liitteestä.
