Fibromyalgia on nivelrikon jälkeen toiseksi yleisin kroonisten tuki- ja liikuntaelinkipujen aiheuttaja. Siitä huolimatta sitä usein pidetään laaja-alaisten kipujen ja moninaisten oireiden viimeisenä poissulkudiagnoosina. Fibromyalgia aiheuttaa edelleen hämmästyttävän paljon tunteita, ennakkoluuloja ja jopa syrjintää. Kuten muissakin ennakkoluuloissa, syynä on tavallisesti tietämättömyys.
Diagnostisisten kriteerien mukaan vaihdellen 2–8 %:lla väestöstä on fibromyalgiaoireyhtymä. Esiintyvyys on samaa luokkaa kaikkialla maailmassa ja fibromyalgiaa esiintyy kaikenikäisillä, joskin ikääntyvillä enemmän.
Suomalaisen kaksostutkimuksen mukaan puolet sairastumisriskistä selittyy geeneillä. Sairastuneen ensimmäisen asteen sukulaisella sairastumisriski on 8,5-kertainen. Geneettiset erot kipua säätelevien aivojen välittäjäaineiden, niitä hajottavien molekyylien tai tulehdusvälittäjäaineiden säätelyssä voivat selittää periytymistä. Fibromyalgian periytyvyys on polygeeninen, mikä osaltaan selittää hoitovasteiden vaihtelun yksilötasolla.
Amerikan reumatologiyhdistyksen arkuuspisteisiin perustuvia luokittelukriteerejä käytettäessä lähes kaikki fibromyalgiapotilaat olivat naisia. Kivun laaja-alaisuuden ja liitännäisoireet huomioon ottavien uudempien diagnostisten kriteeristöjen mukaan joka kolmas fibromyalgiapotilas on mies; osuus on sama kuin muissakin kroonisissa kipuoireyhtymissä.
Varhainen diagnostisointi on tärkeää ja hyödyllistä
Fibromyalgiadiagnoosi on hyödyllinen, sillä potilas saa lopulta selityksen oireille ja tämä on merkittävä helpotus. Tutkimusten mukaan diagnoosin jälkeen terveyspalvelujen käyttö vähenee ja kustannuksia säästyy. Elämänhallinta paranee ja voidaan keskittyä hoitoon sekä kuntoutumiseen. Hermoston herkistymisestä johtuvan toiminnallisen kivun erottaminen muista kivun aiheuttajista on erityisen tärkeää operatiivisilla aloilla, jotta vältetään turhat ja haittaavat toimenpiteet.
Fibromyalgialle on tyypillistä laaja-alainen kipu (särky, kolotus) ja käsittelyarkuus. Samat keskushermoston säätelymekanismien häiriöt ja aivojen välittäjäaineiden epätasapaino aiheuttavat kipukokemuksen lisäksi muita tyyppioireita, kuten vetämättömyyttä (fatigue), mentaalisia häiriöitä (fibrofog) ja unihäiriöitä. Usein fibromyalgiaan liittyy lukuisia muita autonomisen hermoston sekä hypotalamus-aivolisäkeakselin epätasapainosta johtuvia oireita.
Fibromyalgiapotilailla on usein monia muita sairauksia tai oireyhtymiä. Tavallisimpia ovat nivelrikko ja degeneratiiviset selkäongelmat, masennus, migreeni tai krooninen päänsärky, ahdistushäiriöt sekä tulehdukselliset reuma- ja sidekudossairaudet. Usein potilailla on vuosikausien anamneesi myös muista toiminnallisista kipuoireyhtymistä, kuten päänsärystä, kipuniskasta, kuukautiskivuista, kivuliaista purentaongelmista, toiminnallisista suolisto-ongelmista, ärtyneestä virtsarakosta, kroonisista selkäkivuista tai levottomista jaloista.
Fibromyalgiaa tulee epäillä aina, jos potilaalla on pitkäkestoista laaja-alaista erityisesti tuki- ja liikuntaelimistöperäistä kivuliaisuutta, joka ei riittävästi selity vammalla, vauriolla tai inflammaatiolla. Fibromyalgian diagnoosi perustuu potilaan haastatteluun ja tarkkailuun sekä erityisen huolelliseen yleis- ja nivelstatukseen. Yksinkertaiset perusverikokeet yleensä riittävät (esim. PVK, La, CRP, TSH, Ca-ion, ALAT, KREA, D-25, PLV, GLUK). Muita tutkimuksia voidaan tehdä, jos kliininen tutkimus antaa siihen aihetta.
Uudet kriteerit selkeyttävät diagnosointia
Amerikan reumatologiyhdistyksen vuonna 1990 julkaisema fibromyalgian luokittelukriteeristö perustuu vähintään 11 arkuuspisteen toteamiseen 18 mahdollisesta testipisteestä.
Uusi kriteeristö perustuu oirekyselyyn kivun laaja-alaisuudesta, oireiden esiintymisestä ja vaikeusasteesta. Potilas merkitsee kipeät tai arat alueet sekä arvioi vetämättömyyden, mentaalisten ja unihäiriöiden vaikeusasteen sekä kolmen oheisoireen esiintymisen. Parissa minuutissa täytetty kyselylomake on oiva apu fibromyalgian diagnoosin ja vaikeusasteen arvioinnissa. Vaikka uudet kriteerit eivät enää vaadi arkuuspisteiden tunnustelua, käytännössä potilaan yleistä käsittely- ja paineluarkuutta tutkitaan edelleen osana nivelstatusta. Kokemukseni mukaan kyselylomakkeen täyttäminen auttaa potilasta ymmärtämään kipuongelmansa ja hyväksymään diagnoosin.
Joskus liitännäissairaudet (esim. nivelrikko, reuma- tai sidekudossairaudet, selkäongelmat tai masennus) vaikeuttavat diagnostista arviointia. Tällöin lääkärin tehtävä on arvioida, onko fibromyalgialle tyypillinen kivun laaja-alaisuus ja oheisoireet hallitseva komponentti. Samalla muista sairauksista mahdollisesti johtuvat perifeeriset kivut ja oireet tulee hoitaa mahdollisimman hyvin.
Fibromyalgia voidaan ja kannattaa diagnosoida sekä hoitaa perusterveydenhuollossa. Jos diagnoosi on epäselvä tai herää epäily uudesta oheissairaudesta, tulee harkita potilaan lähettämistä reumatologin, fysiatrin, neurologin tai psykiatrin vastaanotolle. Vaikeimmille hoitoon reagoimattomille potilaille saattaa olla paikallaan järjestää kipupoliklinikan moniammatillinen arvio.
Näyttöön perustuvia hoitomuotoja tarjolla
Fibromyalgian hoitoon on tarjolla lääkkeettömiä itsehoitokeinoja ja lääkehoitoja, ja niitä voidaan tarvittaessa yhdistää. Ilman potilaan omaa aktiivista itsehoitoa ja elämäntaparemonttia pelkällä lääkehoidolla ei saavuteta merkittävää hoitotulosta.
Säännöllinen liikunta ja kunnon parantaminen ovat luonnon parhaat analgeetit ja antidepressantit. Eniten tutkimusta on aerobisen liikunnan eduista. Liikunta tulee aloittaa varovasti ja vähitellen elimistöä kuunnellen, ja siihen kannattaa liittää myös venyttelytyyppisiä ja rentouttavia elementtejä. Yleensä kroonisissa kivuissa lähes kaikenlainen liikunta on hyödyllistä ja vähäinenkin arkiliikunnan lisääminen kannattaa.
Elimistölle pitää suoda myös riittävää lepoa ja palautumisaikaa. Potilaan tulisi parantaa elämänhallintaa ja välttää stressin aiheuttajia. Negatiivisia ajatuksia, kuten kipuun liittyviä pelkoja ja uskomuksia, välttämiskäyttäytymistä ja asioiden katastrofointia, tulee aktiivisesti välttää. Potilasta autetaan opettelemaan ajatusten siirtämistä pois kivusta ja näkemään asioiden positiivinen puoli (kognitiivinen käyttäytymisterapia). Tärkeää on riittävästä laadukkaasta unesta huolehtiminen välttämällä häiriötekijöitä (liiallinen kahvi, alkoholi, stressi, rauhaton nukkumatila).
Fibromyalgiapotilaat ovat herkistyneet myös kokemaan lääkehaittoja, joten lääkehoito kannattaa aloittaa iltapainotteisesti pienellä annoksella hoitovastetta seuraten. Lääkehoidon teho on rajallinen eikä parantavaa lääkettä ole. Jos kivuliaisuus vähenee puoleen, tulos on erinomainen.
Vaikeimpien kipupotilaiden ohjaukseen ja valmennukseen kannattaa käyttää moniammatillista hoitotiimiä (esim. lääkäri, sairaanhoitaja, fysioterapeutti, sosiaalityöntekijä, psykologi). Moniammatillisen hoidon tulee kohdentua kivun aiheuttaman stressin, avuttomuuden tunteen ja kärsimyksen lieventämiseen. Kokonaisvaltaisen hoidon ensisijaisena tavoitteena on toimintakyvyn ja elämänlaadun parantaminen.
Laadukas nettipohjainen potilasohjaus on saavuttanut suosiota ja on monelle käytännöllinen (esim. https://fibroguide.med.umich.edu/). Toivottavasti laadukasta nettivalmennusta olisi pian tarjolla myös suomen kielellä. Itsehoidon tueksi toivoisin näkeväni yhä enemmän myös kipupotilaiden kuntoutukseen ja valmentamiseen erikoistuneita kunto- ja terapiakeskuksia.
Terveydenhuollon suhtautumisessa peiliin katsomisen paikka
Fibromyalgiadiagnoosin ei pidä leimata ja lokeroida ihmistä terveydenhuollossa tyyliin, ”taas se hankala fibro”. Fibromyalgiaan tulee suhtautua neutraalisti ja ahdistumatta, esimerkiksi nivelrikon tai verenpainetaudin tapaan, diagnoosina muiden joukossa. Fibromyalgia ei ole harvinainen poissulkudiagnoosi, vaan yleinen oireyhtymä, jonka diagnoosi on tyypillisessä tapauksessa ilmeinen ja helppo. Diagnoosia ei pidä pelätä eikä siitä ole haittaa potilaalle. Varsinkin itsehoitokeinot ovat kaikille suositeltavia hyvän elämän ohjeita.
Samalla on muistettava, että fibromyalgiadiagnoosi ei suojele potilasta muilta sairauksilta eikä ole kaikenkattava selitys uusille oireille. Potilaan kuunteleminen, huolellinen kliininen tutkimus ja erityisesti seuranta ovat avainasemassa fibromyalgiapotilaan hoidossa diagnoosin jälkeenkin.
Kirjoittaja:
Markku Mali
LT, reumatologi
TYKS, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, medisiininen toimialue, reumatologinen vastuualue
Turun yliopisto
Kuva: Panthermedia
Lääkärilehdessä julkaistu alkuperäinen artikkeli (SLL 19/2016) kirjallisuusviitteineen ja taulukoineen löytyy alla olevasta linkistä.
