Cambridgen yliopiston emeritusprofessori Göran Therborn on tarttunut eriarvoisuuteen. Se on yhteiskunnallista ja kulttuurista kehitystä, joka rajoittaa ihmisten mahdollisuuksia toimia ihmisinä. Therborn kirjoittaa kaunopuheisen vimmaisesti asiastaan mutta vakuuttaa samalla tutkimustiedoilla ja argumenteillaan. Kirja on nautittavaa luettavaa; kuivan tieteen aika taitaa olla ohi.
Lääkäriä kiinnostavat terveyttä koskevat näkökohdat, joista kirja on saanut iskevän nimensä. Therborn luotaa epidemiologiaa. Vuonna 2010 rikkaissa ja vähiten kehittyneissä maissa asuvien elinajanodotteiden ero oli 27 vuotta. Eriarvoisuuden aiheuttama kuolleisuus vertautuu jopa toisen maailmansodan uhreihin. Neuvostoliiton romahdettua eriarvoisuus repesi Venäjällä ja Ukrainassa kasvuun, ja elinajan odote putosi niin rajusti, ettei vuoden 1990 tasoa ole vieläkään saavutettu. Sir Michael Marmotin mukaan tämä prosessi vei 1990-luvulla entisen Neuvostoliiton alueella yli neljän miljoonan ihmisen hengen. Sodan raakuudet tuomitaan, eriarvoisuus taas hiipii keskuuteemme huomaamatta.
Työttömyys lisää kuolleisuutta, vaikka tupakan, alkoholin ja työttömyyttä edeltävän terveydentilan vaikutukset kuolleisuuteen on vakioitu. Euroopassa on pienten kuolleisuuserojen seutuja, kuten Ruotsi, Baskimaa ja Italian Torino, kun taas itäinen Keski-Eurooppa edustaa eliniän osalta suuren eriarvoisuuden seutuja. Suomessa erot ovat Länsi-Euroopan jyrkimpiä. “Esimerkiksi Suomessa väestön varakkaimpaan ja köyhimpään viidennekseen kuuluvien 35-vuotiaiden miesten välinen elinajanodotteen ero on kasvanut 5 vuodella ja naisten 3 vuodella aikavälillä 1988–2008”, Therborn toteaa. Siinäpä meille haastetta!
Therborn analysoi myös kaupungistumista ja vallan keskittymistä. Ensimmäistä kertaa historiassa ihmisten enemmistö asuu kaupungeissa. Samalla kaupungit ovat tulleet eriarvoisuuden tyyssijoiksi. Sosiaalisten verkostojen hajoaminen lisää epäluottamusta ja pelkoa, eriarvoisuus lietsoo väkivaltaa. Valta kasautuu hyvätuloisille ja demokratia heikkenee. Vaaleilla valitut edustajat tarvitsevat yhä enemmän varoja kampanjoihinsa ja tulevat riippuvaisiksi rahoittajiensa mielipiteistä. Köyhien ääni ei tule kuuluviin. Vallankumouksetkin syövät lapsensa, kuten monen Latinalaisen Amerikan maan ja Afrikan kehitys osoittaa. Etelä-Afrikka ja Namibia ovat maailman eriarvoistumisen huippuja.
Therborn kaavailee myös ratkaisuja osoittamiinsa ongelmiin. Kolme nykykehitykseen vaikuttavaa instituutiota ovat perhe, kapitalismi ja kansallisvaltio. “Seksuaalisuus, pariutuminen ja perhejärjestelyt on yksilön oikeuksien nimissä jätettävä vanhempien oman harkinnan varaan, mutta lasten ei pitäisi joutua kärsimään vanhempiensa ongelmista.” Eriarvoisuutta vähennetään, jos lasten tasa-arvosta pidetään huolta. Työläisten oikeuksista on pidettävä kiinni kansainvälisessä kapitalismissa, jossa työ siirtyy yhä halvempiin maihin. Kansainvälisen työjärjestö ILO:n ja YK:n nykyinen tavoite onkin “Social Security Floor”, perusturva, josta ei voi pudota väliin.
Vaikka kansojen legitimiteetti on erottamaton osa modernia aikaa ja monet kansat yhä taistelevat oikeuksistaan omaan kieleen ja kulttuuriin, sen rinnalle on nostettava kaikkien ihmisten oikeuksista välittäminen. Therborn kaavailee “välittämisen maailmaa”. Kyse on keskiluokan sympatioiden keräämisestä, olipa “keskiluokka” sitten miten vaikeasti määriteltävä tahansa. Globaali keskiluokka-analyysi on Therbornin kirjan uusinta antia, monipuolinen, ristiriitainen ja kiinnostava.
Miksi tämä kirja kannattaisi lukea? Se on sivistävä, kiinnostava ja tarjoaa tutkimustietoa. Samalla voisi pohtia, olemmeko mekin osa sitä hiljaista joukkoa, joka havaitsee työssään eriarvoisuuden kasvun mutta ei katso tarpeelliseksi kiinnittää siihen päättäjien huomiota.
Göran Therborn: Eriarvoisuus tappaa. Vastapaino 2014. ISBN 9789517684422. Sivuja 206. Hinta 37 e.
Vappu Taipale
