Aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriötä (ADHD) on pidetty lapsuuteen ja nuoruuteen rajoittuvana häiriönä. Lisääntyvä tutkimusnäyttö kuitenkin osoittaa, että ADHD on aikuisellakin validi diagnoosi. Näyttää myös siltä, että ADHD:n aiheuttama haitta lisääntyy iän myötä - heikko koulumenestys johtaa vähäisempiin jatko-opiskelumahdollisuuksiin, mikä vaikuttaa kielteisesti työmarkkinoille sijoittumiseen ja lisää syrjäytymisen vaaraa.
Parhaassa tapauksessa häiriö tunnistetaan ja tukitoimet voidaan aloittaa jo kouluiässä. Suurinta osaa aikuisista, joilla on ADHD:n kaltainen oirekuva, ei ole kuitenkaan tutkittu lapsuuden tai nuoruuden aikana.
ADHD hankaloittaa arkea
ADHD:n oirekuva vaihtelee ikäkauden mukaan. Usein esimerkiksi motorinen levottomuus vähenee aikuisuutta kohti tai muuttuu sisäiseksi rauhattomuuden tunteeksi. Oirekuvassa pysyvintä ovatkin usein tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen vaikeudet. Niiden aiheuttama haitta korostuu yleensä iän myötä, ulkoisen vaatimustason kasvaessa. Koulussa toistuva myöhästely johtaa huomautukseen, työelämässä irtisanomiseen.
ADHD:n keskeisenä oireena voi pitää tarkkaavuuden pitkäkestoisen ylläpitämisen eli keskittymisen vaikeutta. Kyse ei silti ole keskittymiskyvyn täydellisestä puutteesta, vaan enemmänkin keskittymisen tahdonalaisen säätelyn ongelmasta. Keskittyminen voi onnistua erittäin hyvin asioihin, jotka henkilö kokee itselleen mieluisiksi tai motivoiviksi.
Sen sijaan muihin tehtäviin, vaikka kuinka tarpeellisiin tai välttämättömiin, henkilön saattaa olla lähes tai täysin ylivoimaista keskittyä. Yksinkertaisenkin tehtävän aloittaminen tai loppuun saakka tekeminen saattaa osoittautua niin vaikeaksi, että ongelma ei ole missään suhteessa henkilön kognitiivisiin kykyihin.
Kaikkeen työhön tai opiskeluun, oli se kuinka motivoivaa ja mielenkiintoista hyvänsä, liittyy paljon juuri tällaisia tehtäviä. Tämä antaa kuvaa siitä, millaisiin arkipäivän ongelmiin ADHD-oireinen henkilö törmää jatkuvasti.
ADHD potilas voi olla korkeakoulutettu
Korkea älykkyys ja koulun tai lähipiirin ihmisten luoma struktuuri auttaa joitakin ADHD-potilaita kompensoimaan oireista aiheutuvia ongelmia ja selviytymään opinnoissaan pitkälle ennen kuin ongelmat käyvät ylitsepääsemättömiksi. Tällainen potilas on saattanut vaikeuksista huolimatta kyetä suoriutumaan lukio- tai jopa yliopisto-opinnoista, joten akateeminen loppututkintokaan ei sulje pois ADHD:n mahdollisuutta.
Lapsuudessa impulsiivisuus ilmenee esimerkiksi kyvyttömyytenä odottaa omaa vastausvuoroa luokassa tai etuiluna ruokajonossa. Aikuisuudessa impulsiivisuus voi näkyä hermostumisena ja holtittomana käytöksenä liikenteessä, kärsimättömyytenä jonotustilanteissa sekä systemaattisuutta vaativissa tehtävissä, useina työpaikan ja ihmissuhteiden yhtäkkisinä muutoksina sekä tärkeiden päätösten harkitsemattomana tekemisenä.
Aikuisen ADHD-potilaan nopea innostuminen, lyhytjaksoinen mielialan vaihtelu ja ärtyneisyys ovat tavallisia piirteitä, jotka voivat myös muistuttaa epävakaan persoonallisuuden tai mielialahäiriön oireita.
ADHD heikentää merkittävästi sekä aikuisten koettua elämänlaatua että arjen toimintakykyä. ADHD-oireet ovat yhdistyneet 4-5 prosenttia heikompaan työtehoon ja kaksinkertaiseen sairauspoissaolo- ja työtapaturmariskiin. Vuosittain menetetyksi työpanokseksi on arvioitu 10–35 työpäivää. ADHD-oireisilla on myös suurentunut riski joutua liikenneonnettomuuksiin ja syyllistyä rikoksiin.
Päihteet ja ADHD
ADHD on päihdehäiriön kehittymisen ja tupakoinnin riskitekijä sekä naisille että miehille. Joka neljännellä (23 %) päihdehäiriöisellä on ADHD, ja ADHD-potilaista päihdehäiriö on joka seitsemännellä (15 %).
Vaikka samanaikaisesti henkilöllä olisi käytöshäiriö, on ADHD merkittävin tekijä päihdehäiriön kehittymisen kannalta. ADHD:n lääkehoito ei kuitenkaan lisää päihdehäiriön kehittymisen riskiä.
Päihdehäiriön suurentuneen riskin vuoksi sen seulominen ja diagnostiikka ovat keskeinen osa tutkimusta. Päihdehäiriö on yleensä hoidettava ennen ADHD-oireita.
Koska oireet ovat osittain päällekkäisiä, voi ADHD:n tarkkaavuusoireiden erottaminen esim. vieroitusoireista olla vaikeaa.
ADHD ei johdu kasvatuksesta
Aikuisten ADHD:n prevalenssiksi on kansainvälisissä tutkimuksissa esitetty 3,4-4 prosenttia, eli kyseessä on varsin yleinen häiriö. Esiintyvyys on yhtenevä eri maissa, joten ADHD ei ole vain länsimainen, kulttuurisidonnainen ilmiö. Lapsuudessa pojat saavat ADHD-diagnoosin 3-6 kertaa niin usein kuin tytöt, mutta aikuisuudessa ero miesten ja naisten välillä on todennäköisesti pienempi, 1,6:1.
ADHD on etiologialtaan monisyinen häiriö. Perimän osuus lienee merkittävä. Häiriön perinnölliseksi taipumukseksi on arvioitu 70-80 prosenttia. Jos vanhemmalla on ADHD, noin 30 prosentilla lapsista on myös ADHD.
Pre- ja perinataalisista riskitekijöistä ADHD:hen yhdistyvät ainakin äidin raskaudenaikainen tupakointi, alkoholinkäyttö ja mahdollisesti PCB-altistus, asfyksia ja hyvin pieni syntymäpaino. Yksikään näistä tekijöistä ei ole spesifinen ADHD:lle, vaan ne lisäävät myös muiden mielenterveyden häiriöiden riskiä. Kasvatukselliset tekijät eivät aiheuta ADHD:tä.
Hoitona lääkitys ja kuntoutus
Aikuisilla lääkehoito on merkittävä osa ADHD:n hoitoa. Asianmukainen lääkehoito saattaa parantaa myös ei-lääkkeellisten hoito- ja kuntoutusmuotojen toimivuutta.
ADHD:n lääkehoitona sekä lapsille, nuorille että aikuisille käytetään pääasiassa psykostimulantteja (lähinnä metyylifenidaattia) tai atomoksetiinia, jolla on ainoana lääkkeenä EU-alueella virallisena käyttöaiheena myös aikuisten ADHD. Metyylifenidaatin käyttöaihe on lasten ja nuorten ADHD, mutta sitä käytetään myös aikuisten hoitoon.
Potilaiden kuntoutukseen ja seurantaan ei toistaiseksi ole selviä hoitopolkuja, vaan useimmat potilaat päätyvät terveyskeskuksen harvajaksoiseen seurantaan. Neuropsykiatrista kuntoutusta ja valmennusta (coaching) on tarjolla sekä yksilö- että ryhmämuotoisena.
ADHD-kuntoutus on tavoitteellista toimintaa, jossa yhdistyvät psykoedukaatio, vaikeuksien kartoitus, tavoitteiden asettaminen, toteutus ja seuranta. Kuntouttavissa ADHD-ryhmissä toteutuu edellisten lisäksi vertaistuki, joka monelle on ryhmien suurinta antia. Tietoa ja vertaistukea on saatavilla myös potilasjärjestöjen kautta.
Julkaistu Lääkärilehdessä 48/13. Lue koko julkaisu liitteestä.
Anniina Koski ja Sami Leppämääki saivat Lääkärilehden kesäjuhlissa artikkelista myös kunniamaininnan.
Kirjoittaneet;
Anniina Koski, LL, psykiatrian erikoislääkäri HYKS, psykiatrian yksikkö
Sami Leppämäki, dosentti, ylilääkäri, Työterveyslaitos ja HYKS psykiatrian yksikkö
Kuva:
Panthermedia
