1305 osumaa
Uudet organisaatiot, potilastietojärjestelmät tai rakennukset eivät paranna potilaita, kirjoittaa Eija Kalso.
Tämä on kolumni, jonka olen yrittänyt kirjoittaa jo viiden vuoden ajan, kirjoittaa Janna Manninen.
Nokkosihottumassa iholle nousee nopeasti kutiavia paukamia.
Suomessa juodaan paljon kahvia ja se on hyvä, jos tutkimustuloksia katsotaan.
Salmonellat ovat yleisiä suolistoinfektioita aiheuttavia bakteereja, jotka tarttuvat useimmiten saastuneista elintarvikkeista.
Kun triglyseridit ovat koholla, on syytä ryhtyä toimenpiteisiin.
Vaikka reuman oireet vaihtelevat sen mukaan, mistä reumasairaudesta on kysymys, on niille yleistä tietynlaiset oireet.
Lihavuusepidemia vaatii myös lääkehoitoa, sanovat Juuso Heikkinen ja Iiro Karhiaho.
Terveysvero toimisi, jos rinnalle löytyy korvaava terveellisempi vaihtoehto, toteaa uusi tutkimusraportti.
E-MCV kertoo punasolujen keskitilavuuden. Sitä käytetään erilaisten anemioiden diagnosoinnissa.
Lääkkeiden huoltovarmuus on elintärkeää kriisitilanteiden sattuessa, mutta myös jokapäiväisessä arjessa.
Erikoistuva Joonas Kiili ehti pitää kahvitauon alle viisi kertaa puolen vuoden aikana.
Alkoholi voi voimistaa tai heikentää monien yleisesti käytettyjen lääkkeiden tehoa.
Tavoitteena on parantaa nuorten masennuksen hoitoa Suomessa.
A-vitamiini vaikuttaa näköön, vastustuskykyyn, ihoon ja immuunijärjestelmän toimintaan.
Arvon lukija, jatkossa tulee yhä vaikeammaksi erottaa fakta fiktiosta, kirjoittaa Jussi Valtonen.
Masennustestin avulla saa suuntaa antavaa tietoa mahdollisesta masennuksesta, mutta diagnoosin tekoon se ei sovi.
Kysyimme lasten päivystyksestä, koululääkäreiltä ja nuorisopsykiatreilta, miten ilmiö näkyy heillä.
Salmonella-baketeeri voi aiheuttaa rajunkin suolistoinfektion, mutta se paranee yleensä itsekseen.
Kipu on myös tärkeimpiä syitä eutanasiatoiveiden taustalla, kirjoittaa Eija Kalso.
Tunnetko maksan? Maksalla on elimistössä satoja tehtäviä ja sitä ilman emme voi elää.
B12-vitamiinin puutosta tavataan erityisesti kasvissyöjillä, vegaaneilla ja vanhuksilla.
Suurin osa ummetuksesta hoituu oikealla ruokavaliolla ja säännöllisellä liikunnalla.
Monilla virtsatietulehdus on uusiva vaiva. Tulehdusta voi kuitenkin ehkäistä tehokkaasti omahoidolla.
Hoitamattomalla ientulehduksella voi olla useita negatiivisia vaikutuksia terveyteen.
Verikokeissa lievästi kohonneet tai laskeneet trombosyyttiarvot eivät yleensä vaadi jatkotutkimuksia, mutta mistä trombosyyteissä on oikein kyse?
Talousajattelu on sovitettava maapallon ekologisiin reunaehtoihin, kirjoittaa Hanna Rintala.
Vankila-ajan muistot piinaavat edelleen Sirahei Popouta, joka hoitaa työkseen traumatisoituneita ihmisiä.
Ruusu ja vyöruusu menevät joskus puheissa sekaisin, mutta kyseessä on kaksi eri asiaa. Lue, mikä on ruusu ja miten sitä hoidetaan.
Mitä enemmän ihmisen suolistossa on mikrobeja ja mitä monipuolisemmin eri mikrobilajeja on, sitä paremmin suolisto voi. Ja kun suolisto voi hyvin, myös ihminen voi hyvin.