Suomen siitepölytiedotuksessa uudet tuulet

Turun yliopisto ja Ilmatieteen laitos uudistavat siitepölytiedottamista. Jatkossa tietoa voi saada myös omaan kännykkään.

Turun yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen kehittämän uuden menetelmän on tarkoitus mullistaa siitepölytiedotusta. Menetelmä hyödyntää siitepölyn kulkeutumismallia, säämalleja ja ajantasaisia siitepölyhavaintoja. Kehittämishankkeen projektipäällikkö Annika Saarton mukaan uuden menetelmän tuottamat ennusteet ovat olennaisesti tarkempia kuin perinteiset siitepölytiedotteet.

– Ennusteita on mahdollista laatia jopa tunnin ja kaupungin tarkkuudella. Voisi jopa sanoa, että kyseessä on globaalisti ylivertainen konsepti. Henkilökohtaiset, oirekynnyksiin perustuvat ennusteet ja varoituspalvelu ovat yksi esimerkki siitä, millaista siitepölytiedotus voi jo lähitulevaisuudessa olla, hän sanoo.

Ilmatieteenlaitoksen tutkijan Pilvi Siljamon mukaan ajatuksena on, että Ilmatieteen laitos toimittaa siitepölyn leviämismallin ennusteen Turun yliopiston aerobiologeille, jotka tarkistavat ja viilaavat sen niin tarkaksi kuin mahdollista.

Menetelmä on julkaistu testikäyttöön Terveystalon lääkäreille ja allergiahoitajille koivun ja heinän siitepölykaudeksi 2015, mutta myös mobiililaitteiden käyttäjille on avattu koekäyttöön oma sivu. Sieltä kuka tahansa pääsee tarkistamaan koivun siitepölytilanteen kuluvan vuorokauden eri kellonaikoina. Tutustu mobiilisovellukseen tästä.

Lue vuoden 2015 koivuallergian ennuste täältä.

Lähde:
Turun yliopisto

Kuva:
Annika Saarto