Lastenlinnan sairaalassa työskentelevä lähihoitaja kirjoitti Facebookissa työpaikkansa sisäilmaongelmista ja niiden vaikutuksista hoitoon. Julkista päivitystä on jaettu liki 2 000 kertaa.
Teksti herätti klinikan johdon huomion, ja hoitaja joutui kuulemistilaisuuteen.
– Kirjoituksessa annettiin väärää tietoa lasten psykiatrisesta hoidosta, mikä oli omiaan tuomaan vääriä mielikuvia esimerkiksi potilaidemme vanhemmille. Osastoilla on riittävä miehitys niin, että siellä pystytään hoitamaan vaikeasti oireilevia lapsia. Lastenlinnan sisäilmaongelmat eivät ole salaisuus, ja niiden selvittelyyn on omat käytäntönsä, lastenpsykiatrian linjajohtaja, LT Leena Repokari kertoo.
Repokarin mukaan kyseessä oli väärän tiedon levittäminen omasta työnantajasta ja toimipisteestä.
– Lisäksi se oli vahingollista potilaillemme. Vastaavia tapauksia ei ole aiemmin noussut esiin.
Hoitaja ei halunnut kommentoida asiaa Lääkärilehdelle.
Taustalla voi olla arkuutta
Lastenpsykiatrian erikoislääkäri, luottamusmies Hannu Westerinen uskoo, että kirjoituksen tuoma reaktio johtuu osittain erikoisalan luonteesta ja ongelmien erilaisuudesta somaattisiin aloihin verrattuna.
– Lastenpsykiatriaa tuntuu vaivaavan arkuus tuoda esille todellisia vaikeuksia. Ongelmista ei ehkä haluta kertoa samoin kuin esimerkiksi syöpää sairastavien lasten tai sydänlasten hoidon ongelmista, joihin on saatu keräyksiä asioiden korjaamiseksi. Moni esimerkiksi luulee, että uuteen lastensairaalaan saadaan lastenpsykiatrialle uudet tilat, mutta näin ei ole.
– Tosiasia on, että ihmisiä on sairastunut sisäilmaongelmien vuoksi ja joillekin on asetettu kielto astua pahimpiin tiloihin. Tämä Facebook-kirjoitus olisi voinut antaa nostetta koko alan hyväksi, Westerinen sanoo.
Some toi uuden maailman
Työpaikan ongelmista on purnattu kahvipöydissä iät ajat, mutta sosiaalisessa mediassa viesti leviää ennennäkemättömän laajalle. Keskusteluista jää myös jälki.
Vaitiolo potilasasioista on lääkäreille tuttua, mutta sananvapautta rajoitetaan muillakin tavoin.
Työasioista puhumista rajaa työsopimuslain lojaliteettivelvollisuus, eli työntekijän on oltava uskollinen työnantajalleen. Virkamiehiltä puolestaan odotetaan aseman ja tehtävän mukaista käytöstä.
– Sananvapauden rajojen määrittely on aina tapauskohtaista. On mahdotonta antaa tarkkoja sääntöjä siitä, mitä voi kertoa julkisesti ja mitä ei, korostaa Helsingin yliopiston viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari.
– Arviointiin vaikuttaa esimerkiksi työntekijän asema organisaatiossa. Johtajilta vaaditaan suurempaa uskollisuutta kuin suorittavan tason työntekijöiltä. Viime kädessä oikeus määrittää, miten laajaa uskollisuutta vaaditaan.
Ensin puheeksi töissä
Punnittavana ovat myös tiedon julkinen merkitys, teon motiivit, kielenkäytön sävy ja se, mitä haittaa työnantajalle on puheista tai kirjoitteluista aiheutunut.
Varomatonta suullista lausahdusta saatetaan katsoa helpommin läpi sormien kuin yleisönosastonkirjoitusta, jonka kirjoittaminen ja julkaistavaksi lähettäminen on vaatinut aikaa ja harkintaa.
– Sananvapautta rajoittaa myös kollegojen yksityisyyden suoja. On pohdittava myös sitä, millaista haittaa koko työyhteisön hyvinvoinnille voi muodostua asian esiin tuomisesta, Korpisaari sanoo.
Nyrkkisääntönä on, että epäkohta tulee ensin ottaa puheeksi töissä ja yrittää etsiä ratkaisuja ristiriitatilanteisiin esimerkiksi viranomaisteitse.
– Julkisesti ongelmien kertomisen ei yleensä tulisi olla ensimmäinen keino asioiden parantamiseksi, Korpisaari toteaa.
Virkamiehellä on laajempi sananvapaus
Korpisaari katsoo, että julkisessa työssä toimivalla on suurempi sananvapaus kuin yksityissektorin palveluksessa toimivalla.
– Kyse on julkisesti rahoitetusta toiminnasta, johon liittyy yhteinen intressi. Virkamies voi tuoda laajemmin esiin yhteiskunnallisia epäkohtia, kuten varojen vähyyttä, jos se vaikuttaa esimerkiksi hoitoon.
– Esimerkiksi sairaanhoitopiirin potilastietojärjestelmän kaatuminen voi olla tietoa, jolla on yleistä intressiä eikä työnantaja voi kieltää sen levittämistä, Lääkäriliiton lakimies Mia Lehmusvaara sanoo.
Potkut mahdollisia
Työnantajan kärkäs arvostelu voi johtaa puhutteluun, varoitukseen tai jopa irtisanomiseen.
– Yksityissektorilla raja tulee helpommin vastaan, julkinen työnantaja sallii yleensä enemmän, Lääkäriliiton neuvottelujohtaja Laura Lindholm sanoo.
Monilla työpaikoilla on ohjeistuksia sosiaalisen median käytöstä. Esimerkiksi useilla sairaanhoitopiireillä on omia sosiaalisen median ohjeitaan.
– Rajoitukset voivat tosin helposti olla liian laajoja, sillä työnantajan ohjeiden tulee liittyä työntekoon eikä muuhun ilmaisemiseen. Työnantajan pitää olla tasapuolinen eli kaikkia työntekijöitä tulee kohdella samalla tavalla, Korpisaari korostaa.
Työnantaja ei voi rajoittaa esimerkiksi haastattelujen antamista omaan työntekoon tai työasioihin liittyvistä yleisistä asioista.
– Jos kertoo työpaikkansa esimerkiksi Facebook-profiilissaan, sanomisia voidaan arvioida tarkemmin. Jos työpaikalla ei ole omaa ohjeistusta, näkisin, että työntekijällä on laajempi liikkumisvara, Lehmusvaara sanoo.
Arkijärjellä pääsee pitkälle
Yksityiselämän sattumuksia ja omia tuntemuksia voi jakaa sosiaalisessa mediassa, mutta joskus rajanveto on hankalaa.
– Toisaalta työnantajan kontrollivalta ei voi ulottua kovin pitkälle vapaa-aikaan, Lehmusvaara toteaa.
Lehmusvaara ja Lindholm korostavatkin arkijärjen käyttämistä. Kaikki työpuhelutkaan eivät sovi julkisella paikalla puhuttaviksi.
– Suosittelen rakentavaa keskustelua, eihän perheriitakaan todennäköisesti ratkea Facebookissa, Lehmusvaara muistuttaa.
Some ja työasiat
➤ Perustuslaki takaa sananvapauden, mutta mitä tahansa työasioista ei voi kertoa.
➤ Sananvapautta rajaavat esimerkiksi vaitiolovelvollisuus ja kollegojen yksityisyyden suoja. Esimiehen tai kenenkään muun kunniaa ei saa loukata.
➤ Ammatti- ja liikesalaisuuksia ei saa paljastaa. Työnantajan mainetta tai asiakassuhteita ei saa vaarantaa.
➤ Jos ilmoitat työpaikkasi profiilissasi, toimiasi voidaan tarkastella tarkemmin.
➤ Muista työpaikkasi ohjeiden lisäksi myös lääkärien some-ohjeet.
Kirjallisuutta: Tiilikka P. Sananvapaus ja lojaliteettivelvollisuus työsuhteessa. Lakimies 2013;3:230–252.
Kirjoittanut:
Maria van der Meer
toimittaja
Kuva
Sami Perttilä
Julkaistu Lääkärilehdessä 17/15.
