Meiltä vapailta taiteilijoilta puuttuu työterveyshuolto, ja ajattelin, että neljänkympin rajapyykin lähestyessä olisi hyvä kerrankin kuulla esimerkiksi kolesteroliarvonsa. Takana oli kiireinen työkevät ja vuosien verran epäsäännöllistä kirjailijanelämää. Siksi olin tyytyväinen, kun sain puhuttua itselleni ”terveystarkastuksen” kotikaupunkini terveyskeskuksesta. Hoitaja oli ymmärtäväinen, ja sain jopa lähetteen laboratorioon, jotta lääkärillä olisi jotain tulkittavaa vastaanottoajalla.
Varsinainen lääkärikäynti oli pettymys. Nuori lääkäri oli ujo ja hiljainen, ei tuntunut ymmärtävän, miksi olin paikalla eikä toisaalta kysynyt, oliko minulla jokin erityinen syy olla huolissani. Yritin ottaa puheeksi pitkään jatkuneen väsymyksen, mutta kun tulin toisessa lauseessa maininneeksi kevääseen liittyneen aamuheräilyn, väsymys tuli lääkärin mielestä kuitattua sillä. Omahoitajan suosituksesta olin täyttänyt terveyskyselykaavakkeen, mutta lääkäri ei käynyt sitä läpi. Hän ei kysellyt elintavoistani, elämäntilanteestani tai sukurasitteista. Puolen tunnin ajasta käytimme korkeintaan puolet.
Olo vastaanoton jälkeen oli turhautunut. Tuotako olin odottanut? Olin pitkään kannustanut itseäni lääkäriin, mutta kiireen ja väsymyksen keskellä asian järjestäminen oli vain siirtynyt. Nyt olin saanut sen tehdyksi, mutta hyödyksi jäi kolesteroliarvon kuuleminen.
Vaikutan ehkä pikkusieluiselta yksittäisestä lääkärikäynnistä ja yksittäisestä lääkäristä valittajalta, mutta mielessäni on myös yleisempi huomio: kun ihminen hakee kontaktia julkiseen terveydenhuoltoon, hänet kannattaa kopata kunnolla sen syleilyyn.
Osa lääkäri- tai hoitajakäynneistä saattaa terveydenhuollon ammattilaisesta tuntua turhalta. Epäilemättä 90 prosenttia kaltaisistani keski-ikäisistä tai keski-ikää lähestyvistä naisista valittaa epämääräistä väsymystä. Joillain on jatkuvaa pientä kremppaa, tai ei ole edes kremppaa, vaan on vain huolta.
Terveydenhoitoon hakeutuneen näkökulmasta syy käyntiin ei koskaan ole turha. Joskus ihminen kaipaa vain auktoriteettia, joka sanoisi, että kaikki vaikuttaa olevan hyvin, mutta ”muista levätä ja lisää vähän liikuntaa, ja tule uudestaan, jos väsymys/päänsärky/selkäkivut/apea mieliala pahenee”.
Moni huolenaihe todella on turha, mutta viiden vuoden päästä sama ihminen saattaa oikeasti tarvita lääkärinapua. Siksi hänestä kannattaa pitää kiinni ja osoittaa, että julkinen terveydenhuolto on taho, joka kuuntelee.
Olen pohtinut paljon, millä tavoin erilaisista uskomushoidoista tulisi kertoa julkisuudessa. Liian usein media sortuu puhtaasti mainostamaan niitä tai unohtamaan kriittisen lähestymistavan. Yksi lähes kokonaan unohdettu näkökulma on sekin, miksi ihmiset ylipäätään hakeutuvat vaikkapa homeopaatin tai enkeliterapeutin vastaanotolle.
Pettymys terveydenhoidon kohtaamisiin voi hyvinkin olla tärkeä, ehkäpä jopa pääasiallinen syy ”vaihtoehtoihin” turvautumiselle. Jos lääkäri arastelee asiakasta, ei vie keskustelua eteenpäin eikä tunnu kiinnostuneelta siitä, oliko ihmisellä jokin erityinen huolenaihe, on inhimillisesti ymmärrettävää, että ihminen kokee helpottavaksi tilanteen, jossa aikaa on käytettävissä runsaasti, häntä kuunnellaan, hänen kokemuksiinsa keskitytään ja ne otetaan todesta.
Jokainen lääkäri ei voi olla empatian ihmelapsi, eikä potilaan mahdollisiin ylitulkintoihin pidä lähteä mukaan. Uskon myös, että lääkärinkoulutuksessa ihmisen kohtaamista opetetaan jo nyt ja aiheeseen on kiinnitetty entistä enemmän huomiota. Pulaa on myös resursseista, eikä ongelma hoidu asenteenmuutoksella.
Terveydenhoito kuitenkin vuotaa uskomushoitoihin päin, ja syitä pitää pohtia.
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on kirjailija, joka väitteli aikoinaan perinnöllisyystieteestä.
Kolumni Lääkärilehdestä 34/2016
Kuva: Mikko Käkelä
