Olemme motissa kotona Nairobissa. Pääkadut on suljettu, emmekä pääse ulos kuin kävellen, mitä ei suositella. Onko kaupunki nostanut hälytystilan äärimmilleen viimeaikaisten terrori-iskujen valossa Brysselin tapaan? Tavallaan, mutta syynä ei ole karannut ekstremisti vaan maailmanlaajuinen populisti, paavi Francis.
Keniassa on noin 8 miljoonaa katolilaista ja sadattuhannet heistä pyhiinvaelsivat Nairobiin. Päivä julistettiin lomapäiväksi, koska kukaan ei voi kuitenkaan liikkua mihinkään.
Mikäs meillä on kotona, ruokaa ja juomaa on varattu ja netti toimii. Myös koulut ovat kiinni, mikä asettaa rajoituksia aikuisten etätyöskentelylle, mutta onpahan kerrankin aikaa tehdä ylimääräiset läksyt.
Brittiläinen koulutusjärjestelmä on samaan tapaan ylikansallista kuin katolinen kirkko. Se on muodostunut vuosisatojen varrella ja siinä on edelleen reippaasti sääty-yhteiskunnan kompleksisuutta. Itselläni on usean vuoden kokemus sekä brittiläisestä koulusta että yliopistosta mutta olen jo kauan sitten luopunut toivosta ymmärtää kaikkia korkkiruuvimaisia vaatimuksia. Pääasia että osaan lausua ne oikein.
Käytännössä koululaitos on Pohjois-Euroopan ulkopuolella varsin erilainen kuin Pisa-tuloksien hehkussa köllöttelevässä Suomessa. Viime vuosi Suomessa valaisi lempeää järjestelmäämme: alaluokilla 3-4-tuntiset päivät, 45-minuutin tunnit, iltapäivisin leikkiä valvotusti. Nyrkinkokoiset koululaiset tulossa yksin kouluun metrolla ja potkulaudalla, avain ja kännykkä kassissa.
Otetaan Yhdistyneen kuningaskunnan kansainyhteisön koululaitos Keniassa, tai missä tahansa: opinnot alkavat kahdeksalta (aina) ja loppuvat kolmen jälkeen (aina). Opintopalkkeja on päivässä kolme kahden tunnin mittaista. Kello kymmenen syödään itse tuotu välipala ja keskipäivällä on tunnin lounastauko, johon monella sijoittuu myös puolen tunnin harrastus. Riippuen koulun sijainnista koulumatkaan saattaa mennä yli tunti mennen tullen.
9-vuotiaalla lapsella on perheessämme pisimmät päivät. Hän lähtee kello seitsemän keltaisella koulubussilla matkaan ja tulee samalla viiden maissa kotiin. Sen jälkeen tehdään läksyt. Vapaa-aikaa on korkeintaan pari tuntia päivässä, eikä sen vietossa ole ikinä ongelmia.
Onko lapsiparka nääntynyt ja stressaantunut? No ei ole. Uni ja ruoka maistuvat. Usein jopa laulattaa. Vanhempana on todella helppoa rajoittaa tiekkaripelejä ja televisionkatsomista tällä aikataululla, eikä tarvitse miettiä avainkaulalapsen ongelmia.
Akateemista osaamista on varmasti pisallisesti vaikeampi arvioida, koska lapset tulevat niin monista taustoista. Kovin sanavalmiilta ja reippailta nuo näkemäni sateenkaarikoulujen oppilaat vaikuttavat. Koulupuku tekee kaikista muodollisesti samannäköisiä ja koulukiusaamiselle on nollatoleranssi. Yksilöllisyyden kanssa on varmaan niin ja näin, mutta ei sitä näissä maailman metropoleissa haetakaan, vaan sitä kuka osaa asiat parhaiten ja nopeimmin.
Yhdessä asiassa kaipaan suomalaista koulua. Britti-imperiumi ei osaa tehdä koulukirjoja. Olemme vuosikausia liimanneet huonosti printattuja kopioita aanelosvihkoon, josta läksyt sitten kopioidaan viereiselle sivulle. Varsinaista opetusosuutta ei ole missään. Kaipaan suomalaisia koulukirjoja, värikkäitä, loogisia, ilmavia.
Väliin silti ajattelen, että Pisa-pätevyytemme on kupla, jonka puhkeamiseen heräämme jos pilttimme eivät pysykään maailman menossa mukana. Kehittyvissä maissa kasvaa lapsimassa, jolla pärjääminen päihittää pehmeät arvot. Net voi vielä jyrää meitit.
Kirjoittanut:
Terhi Heinäsmäki
Humanitaarisessa järjestössä työskentelevä lääkäri Terhi Heinäsmäki kommentoi maailman terveydentilaa Nairobista käsin.
Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.
