Hyvässä työterveysneuvottelussa työntekijä, työnantaja ja lääkäri ovat yhteisellä asialla. Työkyvyn tukeminen on kaikkien etu, eikä neuvottelussa puhuta sairauksista, vaan toimintakyvystä suhteessa työhön, painottavat kokeneet työterveyslääkärit.
– Toimintakykykielellä pystytään puhumaan potilaan tietosuojaa vaarantamatta. Lääkärin on muistettava, ettei esimiehellä ole oikeutta potilaan terveystietoihin, sanoo työterveyshuollon erikoislääkäri Johanna Rantala Terveystalosta Kajaanista.
Työterveyshuollon erikoislääkäri Sari Wuolijoki Työterveyslaitokselta on uransa varrella järjestänyt paljon työterveysneuvotteluja.
– Toimintaotteeni on tullut sellaiseksi, että jos jokin asia ei ratkea helposti, siitä täytyy keskustella ja saada aikaan yhteinen näkemys ja suunnitelma.
– Työterveysneuvottelussa tarvitaan vuorovaikutustaitoja ja rohkeutta mennä palaveriin tietämättä lopputulosta, hän pohtii.
Ennen neuvottelua
Työntekijän sairauslomat on ehkä määrätty erikoissairaanhoidossa, eikä työterveyslääkärillä ole käsitystä niiden syistä. Ennen neuvottelua työterveyslääkäri tapaa potilaan kasvotusten saadakseen käsityksen tämän työ- ja toimintakyvystä.
Lääkäri selvittää, onko tutkimukset tehty ja missä vaiheessa hoito on menossa. Tarvittaessa voi tilata erikoissairaanhoidosta tai tutkimuslaitoksesta epikriisit ja aiemmat tutkimustulokset.
Työterveysneuvotteluun potilastietoja ei viedä.
– Luottamuksellisuus on tärkeää. Siksi potilaan kanssa keskustellaan siitä, mitä neuvottelussa voi tuoda esille. Ei ole tarkoitus, että ihmiset puhuvat terveysasioistaan, vaikka monet puhuvatkin. On puhuttava niistä asioista, jotka haittaavat työn tekemistä, Sari Wuolijoki toteaa.
Usein työterveysneuvotteluun päädytään työterveyshuollon aloitteesta, mutta koollekutsujana voi olla myös työnantaja. Työntekijä voi halutessaan kieltäytyä neuvottelusta.
Johanna Rantala toivoo, että muut erikoisalat oppisivat konsultoimaan työterveyshuoltoa.
– Erikoisala tuntee parhaiten sairauden aiheuttaman toimintakykyhaitan ennusteineen. Työterveyshuolto osaa parhaiten työn ja terveyden yhteydet ja arvioi toimintakykyhaitan vaikutukset työssä, hän sanoo.
Kolmen tahon edustajia
Neuvottelussa on yleensä läsnä kolmen eri tahon edustajia: työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon.
– Kannattaa miettiä huolella, keitä pyydetään paikalle. Edustajia pitäisi olla tasapuolisesti eri tahoilta. Paikalla on hyvä olla ne ihmiset, joiden päätäntävaltaa tarvitaan, jotta tilanne liikahtaa eteenpäin, Sari Wuolijoki sanoo.
On tärkeää, että osanottajilla on turvallinen, tasapuolinen olo. Ennen neuvottelua on hyvä kertoa työntekijälle, että tämä voi pyytää mukaan tukihenkilön, esimerkiksi luottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun. Joskus paikalla on kuntoutuslaitoksen edustajia tai lähiesimiehen esimies. Työterveyshuollosta voi tarpeen mukaan olla läsnä lääkärin lisäksi esimerkiksi fysioterapeutti tai psykologi. Toisaalta on järkevää, ettei osanottajia ole liikaa.
– Työntekijälle ei ole miellyttävää, jos neuvottelussa on paljon väkeä, kun keskustellaan salassa pidettävistä asioista, katsoo työterveyshuollon erikoislääkäri Sanna Eloranta hämeenlinnalaiselta Linnan klinikalta.
Sari Wuolijoki muistuttaa, että myös esimies saattaa olla ensimmäistä kertaa työterveysneuvottelussa ja voi tarvita tukea ja ohjausta.
– Joskus esimiehet pelkäävät, että heitä syytetään työntekijän huonovointisuudesta. Sellaiset tunteet pitää hälventää.
Puheenaiheena ennuste
Usein lääkärille lankeaa työterveysneuvottelussa puheenjohtajan ja työterveyden asiantuntijan kaksoisrooli. Johanna Rantalan tapana on avata neuvottelu toteamalla, että työntekijä on ollut sairauslomalla ja nyt ollaan koolla miettimässä, millaisia tukikeinoja tarvitaan työhönpaluun onnistumiseksi.
Tämän jälkeen hän antaa puheenvuoron työntekijälle ja kysyy tältä, mitä toimintakyvylle ja voinnille kuuluu. Näin työntekijä voi itse valita, millä sanoilla vointiaan kuvaa.
Seuraavaksi Rantala ohjaa puheenvuoron työnantajan edustajalle kysyen, miltä työntekijä kertoma esimiehen korvaan kuulostaa.
– Lääkäri ei puhu sairaudesta, vaan toimintakyvyn ennusteesta: jääkö haitta pysyväksi vai onko odotettavissa kohentumista kuntoutuksessa, Rantala sanoo.
Toimintakykyä voi Sanna Elorannan mukaan kuvata kertomalla, että työntekijä ei vaikkapa pysty istumaan pitkään. Käytännössä neuvottelussa kuitenkin usein sivutaan sitä, mistä sairaudesta on kyse.
– Siihen ei takerruta, vaan keskustellaan siitä, miten työntekijä voi, mitä hän pystyy tekemään ja voiko tilannetta auttaa, Eloranta kuvaa.
Ei kenenkään puolella
Työterveysneuvottelun syynä voi olla mikä tahansa toimintakykyä haittaava sairaus. Eniten neuvotteluja käydään tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuoksi. Myös vuorovaikutusongelmia voidaan ratkoa työterveysneuvottelussa.
– Fyysisistä työkyvyn rajoitteista on helpompi puhua kuin psyykkisistä tai päihdeongelmasta, huomauttaa Sanna Eloranta.
Joskus kipeän selän taustalla voi piillä muutakin, vaikkapa ilmapiiriongelmia.
– Vaikeimpia palavereja ovat sellaiset, joissa huomaa, ettei työntekijän ja työnantajan välinen keskustelu ei ole ollut avointa. Joskus tulee tunne, ettei tiedä koko totuutta tai että työterveyslääkäriä halutaan käyttää välikappaleena asiassa, joka ei koske terveyttä, Sari Wuolijoki kertoo.
Näissä tilanteissa lääkäriä auttaa, kun muistaa oman riippumattomuutensa ja asiantuntijaroolinsa.
– Ajattelen, että jos työntekijä voi hyvin ja pystyy tekemään työtä, se on yhteinen etu. Minun ei tarvitse mennä kenenkään puolelle.
Neuvottelun tavoitteena on tehdä työhönpaluun ehdoista toimintasuunnitelma, jonka kaikki voivat hyväksyä. Suunnitelma kirjataan neuvottelusta laadittavaan muistioon. Neuvottelun aluksi sovitaan, kuka muistion kirjoittaa.
Muistioon kirjataan läsnäolijat, työssä näkyvä ongelma ja se, mitä asiasta sovittiin. Tärkeää on kirjata, kuka huolehtii mistäkin ja miten seuranta järjestetään. Sairaustietoja ei kirjata, mutta toimintakykyhaitasta voi puhua.
– Jos tarvitaan työaikamuutoksia, muutoksia työhön tai päätetään hakea kuntoutusta, ne kirjataan muistioon, Wuolijoki sanoo.
Muistio olisi hyvä laatia ja allekirjoittaa jo neuvottelutilanteessa. Se tallennetaan potilasasiakirjojen liitteeksi.
Anne Seppänen
toimittaja
Kuva: Panthermedia
Lue myös: 30–60–90-laki on monelle outo
Julkaistu Lääkärilehdessä 4/14.
