Ahdistuminen on inhimillinen tapa vastata ympäristön muutoksiin. Jos ihmisen lähiympäristössä tapahtuu huolestuttavia muutoksia, ihminen ahdistuu. Jos esimerkiksi menettää läheisen omaisen tai työpaikan tai jos talous on muuten vaakalaudalla, on ymmärrettävää, että ihminen huolestuu ja ahdistuu.
Yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä on kyse silloin, kun henkilöllä on ilman selkeää syytä laaja-alaisia ahdistuneisuusjaksoja, jotka kestävät ainakin puoli vuotta. Kyseessä on mielenterveyshäiriö, jota luonnehtii ylenmääräinen huolehtiminen kaikenlaisista, mitättömistäkin asioista. Potilas ei siedä epävarmuutta, uni on huonoa, potilas eristäytyy muista ihmisistä, eivätkä asiat millään tunnu selviävän. Lamaannus valtaa mielen. Ihminen on levoton, väsynyt, kärttyisä eikä pysty keskittymään. Tällainen huoli on yleistyneessä ahdistuneisuushäiriössä selvästi liiallista, itsepintaisesti jatkuvaa, eikä kyse ole vain stressaavasta elämäntilanteesta vaan kokonaisvaltaisesta ahdistuksesta.
Minkälainen sairaus?
Tämä sairaus alkaa yleensä, kun ihminen on noin 20 vuoden ikäinen, mutta se voi myös alkaa jo nuoruudessa tai myöhemmälläkin iällä, jos elämään tulee ylettömästi kuormittavia rasitteita, esimerkiksi läheisen kuolema. Kyseessä on siis krooninen tila, joka useimmiten vaatii pitkää hoitoa ja seurantaa.
Yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön liittyy usein masennusta ja ruumiillisia oireita. Sydän tykyttää, hikoiluttaa, vapisuttaa ja suuta kuivaa. Hengitys on raskasta, on tukehtumisen tunne ja yleistä pahaa oloa. Päässä pyörryttää, iho puutuu ja sitä pistelee. Lihakset ovat jännittyneet, on palan tunne kurkussa ja ihminen pelkää sekoavansa. Keskittyminen on vaikeaa tai mahdotonta.
Hoito
Mitä vaikeampia oireet ovat, sen huonompi on potilaan elämänlaatu ja sen tärkeämpää on hoito. Hoidossa ovat keskeisiä psykoterapia ja lääkkeet. Lääkäri saattaa määrätä usein taudin alkuvaiheessa ahdistuslääkettä, bentsodiatsepiinia, joka on riippuvuutta aiheuttava lääke. Teho on alkuun hyvä, mutta lääkkeestä voi olla vaikea päästä eroon. Vieroittaminen bentsodiatsepiineista on hoidon myöhemmässä vaiheessa usein haasteellista, joskus mahdotonta. Siksi nykyään pyritään lyhyisiin korkeintaan 4–6 viikkoa kestäviin hoitoihin.
Pelkästään ahdistusta lievittävin lääkkein (bentsodiatsepiineilla) ei tässä kroonisessa sairaudessa tulla toimeen. Siksi aloitetaan myös muu lääke, joka yleensä on masennuksessakin käytettävä serotoniinin takaisinoton estäjä tai kaksoisvaikutteinen masennuslääke. Nämä lääkkeet eivät aiheuta samalla tavoin riippuvuutta kuin edellä mainittu ahdistuslääke. Muitakin lääkkeitä voidaan käyttää. Hoito voidaan myös aloittaa masennus- tai muulla lääkkeellä, jolloin vältetään riippuvuusriskit, mutta apu tulee hitaammin.
Psykoterapia eri muodoissaan kuuluu keskeisesti yleistyneen ahdistuneisuushäiriön hoitoon. Jos sairaus on vaikea, on potilaan syytä kääntyä psykiatrin tai psykologin puoleen. Kuitenkin perusterveydenhuollon omalääkäri voi usein yhtä hyvin toimia psykoterapeuttisesti, ja tiivis hoitosuhde on tärkeä. Terapiassa on tavoitteena muun muassa saada potilas ymmärtämään, että sairaus on hänestä riippumaton. Ahdistuneisuuteen ei pidä liittää syyllisyyttä saati häpeää – kielteisen minäkuvan välttäminen on tärkeää.
Elintavoiltaan potilaan tulee välttää stressitilanteita ja muutoinkin pyrkiä elämään mahdollisimman rauhallista elämää. Liiallinen kahvin tai alkoholin käyttö lisää ahdistuneisuusoireita. Rentoutushoidoista on usein apua, etenkin jos nämä tapahtuvat ryhmässä, joka on omiaan välttämään potilaan eristäytymistä muista ihmisistä.
Tarkastanut:
Marja Aira
LT, yleislääketieteen erikoislääkäri
Kuva:
Jaan Seitsara
